Katso ketkä kaikki ovat pienituloisia
Jutta Urpilainen (Sdp.) veti pienituloisuuden rajan viikonloppuna 3000 euroon.
”Minulle alle keskitulon (noin 3000 euroa kuussa) ansaitsevat ovat pienituloisia”, Urpilainen kirjoitti sunnuntaina veroremonttia käsittelevässä blogikirjoituksessaan.
Jos alle 3000 euron tilipussi tekee suomalaisesta pienituloisen, meistä selkeä enemmistö kuuluu tähän joukkoon: lähes 80 prosenttia saa alle 3 000 euron kuukausipalkkaa. (Katso tilasto ammattialoittain jutun lopusta.)
Jos et ole johtaja,
olet pienituloinen
Jos ei halua kuulua pienituloisten joukkoon, täytyy olla ammatin suhteen kranttu. Tilastokeskuksen palkkatilasto kertoo, että yli 3000 euron kuukausiansioille pääsevät lähinnä johtajat ja erityisasiantuntijat.
Muun muassa opettajat, palvelutyöntekijät, toimistotyöntekijät ja asiakaspalvelutyössä olevat elävät reilulla 2 000 eurolla kuussa.
Useimmat asiantuntijan nimikkeellä työskentelevätkin tienaavat alle Urpilaisen pienituloisuusrajan.
Urpilaisen käsitys
kuukausipalkasta kyseenalainen
Urpilainen perustelee puheensa 3 000 euron rajasta sillä, että suomalaisen keskipalkka on 2 940 euroa kuukaudessa. Tämän summan oppositiojohtaja on pyöristänyt 3 000 euroon.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Markku Jutilan mukaan Urpilaisen tulkinta ei kuitenkaan ole paras mahdollinen.
– Lähes 3 000 euroa on kuukausipalkkojen keskiarvo. Parempi olisi kuitenkin käyttää mediaanituloa, joka on 2 498, Jutila selittää.
Jos kaikkien suomalaisten kuukausipalkat laitetaan jonoon ja niistä valitaan keskimmäinen luku, saadaan mediaani.
– Mediaanilukua eivät vääristä kaikkein suurimmat palkat yhtä paljon kuin keskiarvoa, Jutila perustelee.
Minimipalkan
määritelmä hakusessa
Urpilaisen tulkinta keskipalkasta on kyseenalainen. Lisäksi kaikkien alle 3 000 euroa kuukaudessa tienaavien leimaaminen pienituloisiksi on tilastojen valossa erikoista.
Markku Jutilan mielestä pienituloisuuden raja kulkee reilusti alempana kuin 3 000 eurossa. Hänen mukaansa pienituloisuuden raja on itse asiassa yli puolet pienempi kuin Urpilainen väittää.
– Suomessa ei ole virallista pienituloisen määritelmää. Kuitenkin EU:n tilastolaitoksen Eurostatin mukaan pienituloisia ovat henkilöt, joiden kotitalouksissa on vuodessa käytettävissä per henkilö vähemmän kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien ekvivalentista mediaanitulosta, Jutila kertoo.
Tilastotieteellinen määritelmä on varsin monimutkainen vastaus siihen, kuka on pienituloinen. Mitä se tarkoittaa euroina?
– Jos määritelmää sovelletaan Suomen palkkatilastoihin vuodelta 2007, saadaan pienituloisuuden rajaksi 1 457 euroa kuukaudessa.
Pätkätyöläiset
varmaan köyhälistöä
Pienituloisten etujärjestön Väki Vallaton ry:n puheenjohtaja Markku Sundell alkaa nauraa kuullessaan Jutta Urpilaisen määritelmän pienituloisuudesta.
– Itsekin tipahdan sen summan alle reilusti, mutta pärjään paremmin kuin moni muu. En edes tiedä, kuinka pienellä summalla elävät kansaneläkettä saavat, Sundell kommentoi asiaa.
Myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander suhtautuu Urpilaisen määritelmään epäilevästi.
– Siinä mielessähän lukua voi perustella, että suomalaisten palkansaajien keskiansio on lähellä kolme tonnia. Mutta jos otetaan huomioon, että 40 prosenttia aikuisista ei käy töissä lainkaan, tuo 3000 euroa kuukaudessa tuntuu aika hyvältä ansiotasolta. Kyllä summa menee siinä mielessä yläkanttiin, Kiander kommentoi Urpilaisen laukomaa lukua.
Pätkätyöläisiin verrattuna jopa 2000 euron kuukausipalkkaa nauttivan voi sanoa olevan onnellisessa asemassa.
– Jos on varmuus jatkuvista tuloista, niiden kanssa voi pelata ihan eri tavalla kuin silpputyössä, Jukka Peltokoski huomauttaa.
Peltokoski on yksi Paskaduunista barrikadille - Prekariaatin julistus -pamfletin kirjoittajista.
Huomiota herättäneen pamfletin kirjoittajien mielestä esimerkiksi ammattiliitot ovat jumiutuneet ajamaan vain kuukausipalkkalaisten etuja ja unohtaneet esimerkiksi pätkätyöläiset ja pienyrittäjät.
– Prekaarin tulot on reilusti alle kolme tonnia. Ne ihmiset kuuluvat sitten varmaan köyhälistöön. Monethan elävät alle 1 000 eurolla kuukaudessa, Peltokoski sanoo.
| Kuukausipalkkojen mediaanit yksityisellä sektorilla 2007 | ||||
|---|---|---|---|---|
| Ammattiluokitus | Kuukausipalkan mediaani e/kk | |||
| Maa- ja metsätalouden avustavat työntekijät | 1363 | |||
| Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. | 1738 | |||
| Muut palvelutyöntekijät | 1758 | |||
| Mallit, myyjät ja tuote-esittelijät | 1834 | |||
| Palvelu- ja suojelutyöntekijät ym. | 1928 | |||
| Teollisuuden ja rakentamisen avustavat työntekijät | 2137 | |||
| Muut valmistustyöntekijät | 2137 | |||
| Toimistotyöntekijät | 2226 | |||
| Liikenneopettajat ym. | 2250 | |||
| Teollisuustuotteiden valmistajat ja kokoonpanijat | 2272 | |||
| Asiakaspalvelutyöntekijät | 2304 | |||
| Hienomekaniikan ja taideteollisuuden työntekijät | 2310 | |||
| Kuljettajat, vesiliikennetyöntekijät ym. | 2366 | |||
| Maa- ja metsätaloustieteiden ja terveydenhuollon erityisasiantuntijat | 3370 | |||
| Maa- ja metsätaloustieteiden ja terveydenhuollon asiantuntijat | 2381 | |||
| Kaivos-, louhos- ja rakennustyöntekijät | 2412 | |||
| Konepaja- ja valimotyöntekijät sekä asentajat ja korjaajat | 2520 | |||
| Liikealan ja muiden palvelualojen asiantuntijat | 2622 | |||
| Prosessityöntekijät | 2757 | |||
| Opettajat ja muut opetusalan erityisasiantuntijat | 2851 | |||
| Luonnontieteen ja tekniikan asiantuntijat | 2958 | |||
| Muiden alojen erityisasiantuntijat | 3539 | |||
| Ylimmät virkamiehet ja järjestöjen johtajat | 3564 | |||
| Pienyritysten johtajat | 3725 | |||
| Matemaattis-luonnontieteelliset ja tekniikan erityisasiantuntijat | 3729 | |||
| Yritysten ja muiden toimintayksiköiden johtajat | 4876 | |||
| Lähde: Tilastokeskus/ Palkkarakenne 2007 | ||||
Suomessa 1 200 euroa kuukaudessa on minimikuukausipalkka.













