Työtodistusten kirjoittaminen takkuaa

Tänä vuonna esimerkiksi Uudenmaan työsuojelupiiri on lähettänyt työnantajille tavallista enemmän kirjallisia kehotuksia työtodistuksen antamiseksi, kertoo Yle Uutiset.
Muistakin työsuojelupiireistä kerrotaan Yle Uutisille, että ihmiset ovat ottaneet aiempaa useammin yhteyttä puuttuvan työtodistuksen takia.
– Se on hirveän vaikea sanoa, miksi tällainen asia joka ei maksa työnantajalle mitään on niin vaikea hoitaa. Kun lakikin sanoo, että työtodistus on työntekijän pyynnöstä annettava - niin miksei sitä voida antaa?, Uudenmaan työsuojelupiirin tarkastaja Maarit Lehmussilta ihmettelee Yle Uutisille.
Entinen työntekijä tarvitsee työtodistusta muun muassa hakeutuessaan työvoimatoimistoon asiakkaaksi.
















Kommentit (41)
Turha niiden yritysten on sitten rutkuttaa, ettei työvoimaa löydy. Varsinkin nuoria kusetetaan silmään armotta. Palkoissa vedätetään, eikä edes työtodistusta tule kuin liiton avulla.
Pohjia löytyy netistä, mm. työsuojelupiirin sivuilta löytyy. Normaalisti noissa ei ole mitään ongelmaa mutta on joskus sattunut sellaisiakin työntekijöitä jotka ovat 'auttaneet' kirjoittamalla pohjan valmiiksi ja siihen on sitten kirjattu kehuja joita työnantaja ei ole voinut allekirjoittaa. Työntekijä on esimerkiksi työtodistukseensa kirjannut että on oltu esimiesasemassa tai 'vastannut suurasiakkaista' ja todellisuudessa näin ei ole ollut. Tällöin ei siis ongelma ole siinä etteikö työtodistusta annettaisi vaan siinä, että sen sisältö ei ole sitä mitä työntekijä haluaisi.