Katso mitä hoitaja tienaa nyt
Taloussanomien ja Ilta-Sanomien tekemässä palkkavertailussa tarkastellaan eri ammattien keskimääräisiä kokonaisansioita kuukaudessa. Kertaluonteiset erät kuten lomarahat eivät ole mukana.
Selvityksen mukaan kunnissa työskentelevät sairaanhoitajat tienasivat viime vuonna 2 772 euroa kuukaudessa Vuonna 2007 vastaava summa oli 2 507 euroa eli nousua on yli kymmenen prosenttia. Osastonhoitaja sairaalassa venyi vielä parempaan: hänen kokonaisansionsa 2008 oli 3 216 euroa kuukaudessa, korotusta edellisvuoteen tuli 11 prosenttia.
Vertailun vuoksi: teollisuudessa eri ammattien palkat nousivat samana ajanjaksona keskimäärin 5 prosenttia.
Sairaanhoitajien ammattiliitto Tehy kävi myrskyisän taistelun palkoistaan syksyllä 2007. Liitto uhkasi joukkoirtisanoutumisilla, jos hurjaan 24 prosentin korotusvaatimukseen ei suostuta. Työtaisteluinnokkuuta ei yhtään vähentänyt kokoomuksen eduskuntavaalikampanja, jossa luvattiin naisvaltaisille aloille kunnon korotukset.
Työtaistelu vältettiin täpärästi. Osapuolet pääsivät sopimukseen valtakunnansovittelijan toimistossa marraskuussa 2007. Sen jälkeen alkoi kiista, paljonko nelivuotinen sopimus nostaa hoitajien palkkoja. Arviot vaihtelivat, laskijasta riippuen, noin 8 prosentista yli 20 prosenttiin. Eikä korotusten kustannusvaikutuksista ota vieläkään selvää muut kuin liittojen paatuneimmat palkkajuristit – jos hekään.
Sopimuskauden puolivälissä näyttäisi toteutuvan Tehyn tähän kohtaan ennakoima runsaan 10 prosentin nousutaso. Työnantajan mielestä tulosta vääristää se, että Tehy sai kunta-alan yleiskorotuksen muiden liittojen jälkeen eli se näkyy vasta vuoden 2008 ansioissa. Muille se tuli jo lokakuussa 2007.
Hoitajien ansiokehityksen jatko on enemmän kuin suuremmassa kädessä: liiton laskelmissa palkkoihin tulisi sovittujen korotusten lisäksi ensi vuonna yleiskorotuksia, joista ei ole takeita. Taantumassa rajusti rapautunut kuntien taloustilanne ja puolen miljardin euron verotulojen katoaminen ei anna juuri liikkumavaraa.
Koko 1 000 ammatin palkkaselvitys on julkaistu perjantain Ilta-Sanomissa.
| Hoitoalan palkkojen ansiokehitys | |||
|---|---|---|---|
| Keskimääräinen kokonaisansio kuukaudessa | |||
| 2008 | 2007 | Muutos% | |
| Johtava ylihoitaja | 4 457 | 4 119 | 8,2 |
| Ylihoitaja | 3 922 | 3 636 | 7,9 |
| Osastonhoitaja, sairaalassa | 3 216 | 2 897 | 11,0 |
| Lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja | 2 960 | 2 828 | 4,7 |
| Sairaanhoitaja | 2 772 | 2 507 | 10,6 |
| Vastaava sairaanhoitaja | 2 692 | 2 421 | 11,2 |
| Sairaankuljettaja | 2 668 | 2 494 | 7,0 |
| Mielenterveyshoitaja | 2 664 | 2 449 | 8,8 |
| Mielisairaanhoitaja | 2 660 | 2 394 | 11,1 |
| Lääkintävahtimestari | 2 567 | 2 321 | 10,6 |
| Sairaanhoitaja-terveydenhoitaja | 2 535 | 2 311 | 9,7 |
| Perushoitaja | 2 490 | 2 330 | 6,9 |
| Terveydenhoitaja | 2 364 | 2 222 | 6,4 |
| Lähihoitaja | 2 297 | 2 163 | 6,2 |
| Sairaala-apulainen | 2 039 | 1 919 | 6,3 |
| Lähde: Tilastokeskus | |||

















Kommentit (279)
Eihän niitä lasketa IT-ammattilaisenkaan keskipalkkaan.
tv. Hoitaja ja Järjestelmäasiantuntija
Yksityiset maksavat hoitajilleen ja muille työntekijöilleen taas vastaavasti vähemmän, jotta pystyvät tarjoamaan palveluja hinnoilla joihin kunnilla on itse asiassa varaa.
No huh huh. Meikäläisellä se kyllä oli siinä 1.300 kuussa...