"Yli 300 000 työtöntä on vasta alkusoittoa"
Toukokuun ruma työttömyysaste oli vasta alkusoittoa. Tätä mieltä on Suomen Yrittäjien pääekonomisti Timo Lindholm. Hänen mukaansa syksyllä työttömyys voi nousta vielä lisää.
Tilastokeskuksen tänään julkaiseman tilaston mukaan Suomen työttömyysaste nousi toukokuussa 10,9 prosenttiin, kun vuotta aiemmin työttömyys oli 8,8 prosenttia. Työttömyyden raju nousu oli jopa hieman ennustettua korkeampi. Huhtikuussa työttömyysaste oli 8,8 prosenttia.
Lindholmin mukaan opiskelijoiden mukaantulo työmarkkinoille toukokuussa selittää aina työttömyyden selvää ponnahdusta edellisiin ja seuraaviin kuukausiin verrattuna. Toukokuun työttömyysasteen nousu kahdella prosenttiyksiköllä vuodentakaisesta voidaan kuitenkin pitää rajuna.
– Viime vuoden toukokuuhun verrattuna tuli yli 50 000 lisää työtöntä. Nousu on huima. Toukokuu on oikeastaan toinen peräkkäinen, jolloin työmarkkinoiden heikkeneminen on ollut hyvin rankkaa, Lindholm sanoo.
Työttömiä oli toukokuussa 304 000, kun vuotta aiemmin työttömiä oli 247 000. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettunakin työttömyysaste oli korkea – trendi nousi toukokuussa 8,6 prosenttiin.
Työttömyyden kasvu ei hellitä vielä pitkään. Kausivaihtelun vuoksi kesäkuussa työttömyysaste laskee toukokuusta, mutta edelleen lukema jää kehnoksi. Lindholm ennustaa kesäkuun työttömyysasteeksi 8,7 prosenttia. Vuosi aiemmin työttömiä oli 6,8 prosenttia työvoimasta.
– Kahden prosenttiyksikön vuosinousu näyttää olevan trendi.
Syksy saattaa tuoda tulleessaan vielä rajumpia aikoja, sillä kotimarkkinayrityksissä irtisanomiset eivät ole vielä alkaneet. Lindholm ennakoi, että syksyllä työttömien määrän vuosikasvut saattavat olla 80 000. Nyt muutokset ovat jääneet alle 70 000 hengen.
– Rakentamisessa ja teollisuudessa on jo nähty aikamoisia työpaikkojen vähenemisiä. Työttömyys itsessään on jo kauppaa ja palvelualoja rassaava tekijä. Näin uskoisin, että kotimarkkina-alat tulevat vähän loivemmin ja viiveellä mukaan. Siksi syksyn luvut ovat tylyjä.
Lindholmin mielestä työmarkkinatilanne pysyy heikkona vielä pitkään. Muut talouden mittarit eivät ole osoittaneet vielä selviä elpymisen merkkejä. Näin työttömyydenkin voi ennustaa pysyvän korkeana.
– Olen edelleen sitä mieltä, että vuoden 2011 aikana voidaan nähdä työllisyyden laajempi nousu. Ensi vuoden suhteen olen pessimistinen. Ensi vuoden kesimääräinen työttömyysaste-ennusteeni on 10 prosenttia.



















Kommentit (147)
Kovin optimistiseltahan tuo vaikuttaa, kun nyt jo mennään 11%:ssa.
Samoin kaikkien työttömien...Jaahas, työttömyysongelma onkin sitten ratkaistu. Kuinka tätä nerokasta ratkaisua ei ole kukaan aiemmin keksinyt. Kaikki yrittäjiksi vaan...
Deflaatiota peliin ja äkkiä!
Ajatelkaas miten paljon valtion ja kuntien ylimmät sikariportaat tuosta hyötyisivät kun saa kaikkea paljon halvemmalla ja irtisanomisen vaaraa ei ole,päinvastoin heidän palkkansa nousee.
Tuontakia olisi kiva olla julkisella puolella,oli lama tai ei niin heidän ei tarvitse pelätä irtisamisia tai lomautukisa.Nytkin kansanedustajat lomailevat täydellä palkalla.