Työttömyys ampaisi jo yli kymmeneen prosenttiin

Taloussanomat
Työttömyys ampaisi jo yli kymmeneen prosenttiin
Työttömyys kasvaa nyt odotettua nopeammin, ja on jo viiden vuoden ennätystasolla.Toukokuun työttömyysaste pomppasi 2,1 prosenttia korkeammalle kuin vuosi sitten. Työttömiä on jo yli 300 000.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Matti Niemi
23.6.2009 09:04
Kommentit 149

Suomen työttömyys on kivunnut yli kymmeneen prosenttiin. Toukokuun työttömyysaste oli 10,9 prosenttia, mikä on 2,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten.

Uutistoimisto Bloombergin ennusteen mukaan työttömyyden odotettiin nousseen 10,6 prosenttiin.


Huhtikuun työttömyysaste oli niin ikään 2,1 prosenttiyksikköä toukokuuta alempana 8,8 prosentissa.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen julkistaman työvoimatutkimuksen mukaan toukokuussa 304 000, mikä oli 57 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Erityisesti kasvussa oli miesten työttömyysaste. Se kohosi 3,3 prosenttiyksiköllä 12,0 prosenttiin, kun naisten työttömyysaste oli 9,7 prosenttia.

Työttömyys nousikin eniten miesvaltaisilla aloilla, teollisuudessa ja rakennus- ja kaivosalalla.

Etelä-Suomen työttömyysaste oli matalin, 9,1 prosenttia, kun taas Lapin läänissä jo lähes viidennes oli työttömänä. Siellä työttömyysaste nousi toukokuussa 19,1 prosenttiin.

Työministeriön tietojen mukaan eniten työttömyys kasvoi Etelä-Pohjanmaalla, jossa lisäystä tuli peräti 53 prosenttia. Pirkanmaalla työttömyys kasvoi 44 prosenttia ja Pohjanmaalla 41 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vähiten työttömyys lisääntyi Kainuussa, jossa kasvua työttömien määrään tuli 15 prosenttia.

Nuorisotyöttömyys jatkoi sekin huimaa kasvuaan. Edellisvuoden toukokuuhun verrattuna työttömyysaste hyppäsi jopa 6,3 prosenttiyksikköä 38,3 prosenttiin.

Toukokuussa nuorisotyöttömyyttä nostaa koulujen ja opintojen päättyminen. Kausitasoitettu trendi, johon toukokuussa koittava valmistumissuma ei niinkään vaikuta, nousi 20,9 prosenttiin.

Lomautusten piirissä oli toukokuussa 83 000 henkilöä.

Uusia avoimia työpaikkoja työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin toukokuussa 35 000 eli 13 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Lue oheisesta jutusta, mitä ekonomisti ennakoi syksyn työllisyysnäkymistä. Tilanne ei näytä hyvältä.


Lisää Aiheesta
UutinenTyöttömiä heinäkuussa 211 000 (25.8.2009 09:11)
UutinenIlman työtä 255 000 suomalaista (21.7.2009 09:28)
UutinenUSA:n työttömyysarvio meni pieleen (6.7.2009 11:10)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (149)

Huono 0
Muistakaa että pahin edessä. Arvelen että pian hallitus romuttaa loputkin Suomen taloudesta tuhoamalla idän suhteet.

Yritysten maksaman yhteisöveron tuotto on pudonnut alkuvuoden aikana alle puoleen viime vuodesta. Maaliskuussa tuotto putosi peräti runsaat 80 prosenttia.

Arvelen että yhteisöverotuotto on pian 0.
Se merkitsee sitä että Suomessa ei ole voittoa tekeviä yrityksiä=yritysten kannattaisi lopettaa yrittäminen. Se merkitsee myös sitä että kunnilla ja valtioilla ei ole yhteisöverotuottoa=jollain pitäisi valtionkin kulut maksaa ja lyhentää velkoja...

Luulen että Suomi joutuu syksyllä myymään Hornetit Hakaniemen torilla eniten tarjoavalle maksaakseen valtion velkojen korkoja. Eläkeiän arvelen nousevan jo syksyllä 100 vuoteen. Eläkeyhtiöillä on suuria omistuksia metsäteollisuudessa, jolla ei ole mennyt vahvasti sen jälkeen kun puun tuonti Venäjältä lakkasi.

Arvelen että pian hallitus ottaa loppukirin Suomen talouden romuttamisessa.
Hei, Me ärsytetään Venäjää innolla ja taidolla=Suomi konkkaan ?
Turhaa huolestua työttömistä, tärkeintä on vaalien rahoitus.
Keskusta
Noniin, noniin, mitä minä sanoin! Nyt äkkiä, valkoinen lippu salkoon, rähmälleen, kontilleen, hopi hopi! Maailman negatiivisin kansa antaa heti periksi ja huutaa äitiä, isää apuun! Pää märkänä valittamaan, kaikki, hopi hopi napu napu!
Hei, me ammutaan itseämme päähän (valittamalla koko helvetin ajan)
Poistamalla ihmityön verotus, voitaisiin parantaa työllisyyttä.
Kiinteistövero meillä korotettava 3,5 % (=sama kuin Englannnissa).
PÖRSSIVERO 0,5 % pikaisesti voimaan.
Pääomia ja kulutusta verotettava rankemmin
Ja ROMMMMMMMM!!!

Uuteen laskuun.
Jyrkiboi
Joo, hallituksenhan vikahan se tietenkin on, jos vienti ei vedä.
Janne
"Ei koske Suomea"
Jyrki-boy
15-24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli toukokuussa 38,3 prosenttia (katso tilastokeskus)
Nuorison tulevaisuus vaffana
Kun kohta valtionvarainminisreriö joutuu ottamaan 50mrd€ lainaa lisää pankkitukeen. Jäljelle ei jää paljon vaihtoehtoja. Ainoa taitaa olla seteli elvytys EKP:n kautta.
Joten ei kannata tehdä pitkäaikaistalletuksia. Inflaatio nostetaan lähelle 15% että lainat voidaan jotenkin hoitaa.
Ostovoima laskussa
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 15 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:06OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949