EQ-pankin toimitusjohtaja lähti lätkimään

Lehtikuva
EQ-pankin toimitusjohtaja lähti lätkimään
Antti Mäkinen jättää eQ-pankin.
EQ-pankin toimitusjohtaja Antti Mäkinen on irtisanoutunut pankin palveluksesta heinäkuun alusta lukien. Samalla Mäkinen jättää paikkansa pankin hallituksessa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
12.6.2009 12:43
Kommentit 4

Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetään eQ-pankin teknologiajohtaja Pekka Virtanen.

– Nyt oli luonteva hetki lähteä, kun talo sai uuden omistajan ja aletaan tekemään uusia suunnitelmia, väistyvä toimitusjohtaja Antti Mäkinen kertoo. Päätös oli miehen mukaan hänen omansa.

Tulevaisuuden suunnitelmat Mäkisellä ovat vielä auki. Ensi alkuun hän suuntaa Ranskaan kesälomalle.

– Syksyllä alan sitten etsiä uusia, toivottavasti mielenkiintoisia haasteita.

Mitä ne voisivat olla, sitä hän ei osaa vielä sanoa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Pankkiala tietysti on minua lähellä, mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Pääasia, että on mielekästä ja haastavaa työtä.

Ruotsalainen arvopaperinvälittäjä Nordnet Bank osti toukokuussa islantilaiselta Straumur Burdaras Investment Bankilta suomalaisen eQ:n. Straumur Burdaras ajautui Islannin valtion haltuun pahojen talousvaikeuksiensa vuoksi tänä vuonna.

Suomen suurimmalla online-välittäjällä eQ:lla on 57 000 asiakasta ja sen liiketoiminta-alueet ovat arvopaperinvälitys, varainhoito ja corporate finance -palvelut.

Lisää Aiheesta
UutinenRahasi kelpaavat taas pankille (8.6.2009 06:02)
YrityksetEQ Oyj
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
"talous on vakaalla pohjalla ja yhtiön asiakasmäärän kasvu on pitkään jatkunut vahvana."

Olisiko numeroita myös montako asiakasta tuli lisää. Vai onko tämä mainos?
EeKuu
Huono 0
Välityspalkkiot ovat epäilemättä räjähdysmäisessä kasvussa...
Huono 0
Melkein potkut?
Isäntä vaihtui
Huono 0
Muutama vuosi sitten toimitusjohtaja Mäkelälle annettiin muistaakseni ilmaiseksi tai nimelliseen hintaan osakkeita miljoonien eurojen edestä. Tarkoitus oli "sitouttaa" osaava henkilö firmaan. Itsekin ottaisin mielelläni näitä johtajatason palkitsemisohjelmia vastaan, parissa vuodessa miljonääriksi ilman riskiä, kätevää.

Muistanko aivan väärin, viisaammat korjatkoon.
Mika
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:06OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949