Varo, työnantaja voi varastaa palkastasi
Palvelualojen ammattiliiton PAM:n toimitsijoilla alkoi kuun vaihteessa kiire. Toukokuussa kaupan alalla voimaan tulleet palkankorotukset olivat jääneet saamatta liian monessa firmassa.
Jäsenet olivat ensin yrittäneet tiedustella kadonneiden korotusten kohtaloa työnantajilta, ja törmänneet outoihin selityksiin.
– Jotkut yritykset sanovat ihan suoraan poistaneensa ne, alan yleisiin taloudellisiin syihin vedoten, vaikka itsellä menisi kohtuullisesti. Se vain ei ole hyväksyttävä peruste. Toiset työnantajat taas eivät ole vastanneet mitään, kertoo PAM:n toinen varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen.
Muutamat yritykset ovat tänä keväänä ilmoittaneet jälkikäteen bonusten, provisioiden ja myyntikannustepalkkioiden yksipuolisista leikkaamisista.
Jotkut ovat myös pienentäneet palkanlisiä tai jättäneet niitä kylmän viileästi maksamatta.
Viimeksi mainittu on osoittautunut toimivimmaksi keinoksi. Työpaikoilla on totuttu, että kuukausipalkan pienet vaihtelut johtuvat vaikka ulkoistetun palkanmaksun tietokonevirheistä.
– Näyttäisi, että pieniä muutaman euron tai kympin palkanlisiä on liian helppo jättää tahallisesti väliin, niitä harva edes huomaa, sanoo Kaarlo Julkunen.
PAM:illa oli eilen perjantaina käsittelyssä peräti 638 työkiistaa, joista puolet on palkkariitoja. Mukana on sekä isoja että pieniä yrityksiä.
Tietämätön yrittäjä voi
sählätä myös vahingossa
Ongelma on tuttu muillakin aloilla, mutta ei näin räikeänä kuin vaikkapa myyjillä, varastotyöntekijöillä tai ravintola-ammattilaisilla.
Metalliteollisuudessa pienet konepajat, asennusfirmat tai järjestäytymättömät pikkuyrittäjät unohtelevat joskus maksaa palkkoja ajallaan ja tarpeeksi.
– Valtaosa meidän tapauksistamme selviää nopeasti, kun toimitsija soittaa yritykseen ja huomauttaa ongelmasta. Yleensä kyse on tietämättömyydestä: yrittäjä ei muista sopimuskorotusten ajankohtaa ja muutkin työehtopykälät ovat hukassa, kertoo Metalliliiton vastaava lakimies Pekka Puranen.
Rakennusduunarit huomasivat äskettäin, ettei maaliskuuksi sovittuja 6,2 prosentin palkankorotuksia ole tullutkaan automaattisesti kaikille työkavereille.
– Niitä yritettiin jättää väliin vaikka millä perusteilla. Helpoimpia kohteita taisivat olla ulkomaiset työntekijät, jotka eivät ehkä osanneet odottaakaan korotusten tuloa, kertoo Rakennusliiton työehtotoimitsija Markus Ainasoja.
– Kentältä kuulee koko ajan uusia esimerkkiä tällaisista yksipuolisista leikkausyrityksistä, hän sanoo.
Joillain aloilla suullisista palkkalupauksista ja "hyvänmiehenlisistä" keplotellaan irti muistamattomuuteen vedoten.
– Ei tällaisilla palkanmaksun venytyksillä työnantajakaan rikastu, mutta silti löytyy isäntiä joille asia on periaatteellinen, arvelee Pekka Puranen.
Estä pihistys, lue
palkkakuittisi oikein
Pihistykset onnistuvat, koska ihmiset luottavat palkkatositteisiinsa liikaa tai heittävät ne pois tarkistamatta.
– Tilinauha pitäisi aina jaksaa lukea joka kuussa tarkasti. Kysehän on aidosti ansaituista, palkansaajalle kuuluvista rahoista, Kaarlo Julkunen sanoo.
Hänen mukaansa vanhemmat työntekijät jättävät usein arkuuttaan virheet oikaisematta.
– Olen huomannut, että varsinkin kaupan alalla nuoret työntekijät ovat rohkeampia ja ilmoittavat puutteista työnantajalle reippaasti. Siihen pitäisi kannustaa muitakin, Julkunen kehuu.
Joskus työntekijä uskaltautuu vaatimaan saamattomia lisiään vasta lähdettyään talosta.
– Mitä nopeammin palkkaepäselvyyden oikaisee, sen varmemmin saa rahansa pois. Jos näiden on antanut vuosia kerääntyä, jälkeenpäin riitely on hyvin vaikeaa, sanoo Pekka Puranen.
Ainahan voi valittaa
palkkarosvosta netissä
Ellei työnantaja taivu korjaamaan ilmiselviä tai tarkoituksellisia palkanmaksuvirheitään, PAM ei pane pahakseen vaikka työntekijä käyttäisi koviakin kansalaisvaikuttamisen keinoja.
– Suomessa on vapaus ilmaista mielipiteitään ja näkemyksiään. Netin keskustelusivuille leviää kyllä hyvin nopeasti tieto siitä, jos joku yritys loukkaa työntekijän perusoikeuksia, Kaarlo Julkunen huomauttaa.
Hänen mielestään törkeyksien julkinen paljastaminen voi lopulta auttaa palkkakonnien tekojen selvittelyssä.


















Kommentit (141)
Tosiasia on että keskitetty tulosopimus kehittää taloutta terveellä tavalla pitkällä ajanjaksolla.
todellinen irtisanomikseni syy oli toimi-henkilöiden korkein palkka.
Paperilla asia oli tietenkin toisin ja syy oli taloudelliset ja tuotannolliset syyt.
Jopa irtisanomiseen asti siis voi johtaa omien palkkaetujen puolustaminen!
Silloin töitä voisi löytyä runsaammin.
.
USSA:ssahan työnteko oli verotonta aina vuoteen 1913 saakka. Muistan sen paremmin kuin eilisen päivän.
Kokemusta on. Olen valtion pääosin omistaman ison yrityksen työntekijä 15 vuoden kokemuksella.
Tänä keväänä on kolmesta tilistä jäänyt saamatta vuorolisiä, arkipyhäkorvausta, sairasajan palkkaa sekä ihan perustunteja. Aina satanen - pari per tili.
Väkisin tulee mieleen, että tässä on tahallista kun koskaan aiemmin ei ole moista käynyt.