Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

Outi Järvinen / Lehtikuva
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
Reijo Aarnion apuna on kolmen hengen Lex Nokia -tiimi.
Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Heidi Vaalisto
28.5.2009 18:16
Kommentit 20

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio odottaa pelon sekaisin tuntein, miten kesäkuun alussa voimaan tuleva Lex Nokia alkaa vaikuttaa käytännön yrityselämässä. Pahimmissa painajaisissa tietosuojavaltuutetun toimisto ruuhkautuu erilaisista yhteydenotoista ja puutteellisista hakemuksista.

Lex Nokian eli sähköisen viestinnän tietosuojalain valvonta kuuluu uuden lain mukaan tietosuojavaltuutetulle.

– Meillä ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, tuleeko toimistoon yksi vai 10 000 ennakkoilmoitusta vai jotain siltä väliltä, Aarnio selvittää.

Lain mukaan yritysten ja yhteisötilaajien on ilmoitettava aina ennalta tietosuojavaltuutetulle, kun ne aloittavat  tunnistamistietojen käsittelyn.

Näillä näkymin näyttää siltä, ettei tietosuojavaltuutetun toimistoon ole tulossa pahaa paperisumaa. Tähän mennessä Aarnioon ovat olleet yhteydessä vain yliopistot, että ne aikovat tehdä ennakkoilmoituksia.

Tietosuojavaltuutettu on palkannut toimistoon kolmen hengen Lex Nokia -tiimin käsittelemään ilmoituksia ja soveltamaan uutta lakia.

– Aion olla alkuvaiheessa mukana Lex Nokia -tiimin työssä, Aarnio suunnittelee.

Aarnio sanoo, ettei tietosuojavaltuutetun toimisto aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi, joka pelkästään diarioi ja aakkostaa ilmoituksia. Lex Nokia -tiimi aikoo tehdä tarvittaessa tarkastuskäyntejä yrityksiin.

Aarnio sanoo olevansa valmis menemään tarkastuskäynnille vaikka Nokian pääkonttoriin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Isojen organisaatioiden tarkastuksissa on haasteellista se, millaisilla resursseilla me teemme työtä. Esimerkiksi Supon tarkastus vei paljon aikaa.

Ilmoituksen jättö
maksaa vähintään 600 euroa
 

Yritykset ovat moittineet tietosuojavaltuutetun perimiä Lex Nokia -maksuja liian korkeiksi. Ennakkoilmoituksen jättäminen tietosuojavaltuutetun toimistoon maksaa yrityksen ja yhteisötilaajan koosta riippuen 600–2000 euroa.

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan tietosuojavaltuutetun toimisto on arvioinut liian suureksi ilmoitusten käsittelyyn tarvitseman ajan.

Aarnio torppaa näkemyksen.

– Konsultti ei sano 600 eurolla edes päivää.

Tietosuojavaltuutettu on arvioinut, että yhden ennakkoilmoituksen vastaanottaminen ja käsittely vie toimistolta kuusi tuntia.

Lisää Aiheesta
UutinenFirmasta tulee isoveli (4.1.2010 06:01)
UutinenSurffailu voi tyssätä haittaohjelmaan (28.11.2009 09:34)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (20)

Huono 0
Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

Ihan oikea periaate! Ei virkamiesten kuulukaan laiskotella, vaan heidän tulee tehdä ahkerasti töitä palkkansa eteen.

Mukava huomata, että viranomaisten työmoraali ainakin tältä osin on kunnossa!
Veronmaksaja
Eli siis taloyhtiöden pitää kanssa maksaa jokaisesta tarkastuksesta erikseen?
Samoin myöskin kirjastojen?

jos se noin menee niin kotonahan saa silloin olla melkein rauhassa. Tosin hommalla on toinenkin puoli eli se että näitä maksuja ei kukaan maksa ennen kuin on selvääkin selvempää että joku syyllistyy rikokseen. Miten lainsäädäntö silloin toimii jos maksua ei ole maksettu ?
Onko silloin laitonta tarkastaa?
kysyväinen
Tarkastus-alalla nähtävissä nousua?
Muualla ei
Huono 2
Aarnio presidentiksi!
mii laiks ölot
Yrityskatsastus oy?

Tuossa on ideaa..
Minä alan osakkaaksi heti.
Onko muita kiinnostuneita?
chrisuaa
"Lex Nokia -tiimi aikoo tehdä tarvittaessa tarkastuskäyntejä yrityksiin."

Toivottavasti ei kuitenkaan yllätystarkastuksia. Sellainen voisi huonoimmassa tapauksessa käräyttää jonkin yhteisön vuosikymmenien kuluessa. Ymmärtääkseni siihen, että Lex Nokia -lakia joku onnistuisi rikkomaan, ei ole varauduttu.
Yrityskatsastus oy?

Tuossa on ideaa.. Minä alan osakkaaksi heti. Onko muita kiinnostuneita?

Jep, mukana ollaan! Nyt loppuu EK-herrojen porsastelu!
Rehellisyys kunniaan
Eikö laki ole olekaan sitä mitä tilattiin?

Jotkut nauroivat lakiehdotuksen vastustajille aikoinaan että ovatpa pihalla, olivatko? ?

Riittääköhän ennakkoilmoitukseksi keltainen lappu ilmoitustaululla jossa lukee: Yhteisötilaajana aloitin kyttäyksen, Päiväys.

Ei siihen muuta tarvinne laittaa, vai pitääkö ja jos niin mitä?

Kuulun esim. erään ison monikansallisen lihavien jenkkieläkeläisten omistaman yrityksen yhteisöön };-)

Niin, kuka saikaan kytätä?
www.urkintalaki.fi
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -9
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -4
Frankfurt
Selkeää ja poutaa -10
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

19:51OsakeOsake

Kurssi nousussaM-real B

graafi

1,97+7,07 %+0,13

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949