Kirjaudu ▼
 

Vanhanen tapasi vientialojen työmarkkinajohtajia

Lehtikuva
Vanhanen tapasi vientialojen työmarkkinajohtajia
Pääministeri Matti Vanhanen keskusteli aamupäivällä vientiliittojen työmarkkinajohtajien kanssa palkkaneuvottelujen tilanteesta. Keskustelujen sisällöstä osapuolet olivat hyvin vaitonaisia, kertoo Ylen Uutiset.
Taloussanomat
6.5.2009 11:35
10

Neuvotteluissa olivat mukana Paperiliiton, Kemianliiton, Metalliliiton ja Toimihenkilöunionin sekä Elinkeinoelämän keskusliiton johtoa.

Hallitus toivoo järjestöjen mukaan nopeaa ratkaisua, joka vaikuttaisi vakauttavasti taloustilanteeseen.

Teknologiateollisuus ja Metalliliitto yrittävät saada ratkaisun aikaan perjantaina. Tavoitteena on kolmivuotinen sopimus. Kolmivuotisesta sopimuksesta kertoi ensimmäisenä maanantaina MTV3:n uutiset. Jos sopimukseen ei päästä, neuvottelut siirtyvät syksyyn.

Metsäteollisuudessa työehtosopimusneuvottelut ovat alkaneet tai alkamassa. Esimerkiksi paperiteollisuudessa neuvotteluja ei ole vielä aloitettu, kertoo Helsingin Sanomat tänään.

Kemianteollisuus odottaa teknologiateollisuuden neuvottelujen tulosta.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kuusysi/Omppumehu miehellä on yritystä, mutta valitettavasti se ei ole kovin paljon!
wespe 6.5.2009 12:03

Anonyymi
Uunipottu, tee nopea ratkaisu joka viittaisi edes hieman alkiolaiseen isänmaallisuuteen ja E R O A! Vie mukanasi KSM-ministerit
Maaseutu mersuuntuu 6.5.2009 12:05

Anonyymi
Vanhanen "uunipotatti"

RAISKAAJAN NIMI ESIIN HETI ! Kiemurtelu ei auta enää, nettihuhujen mukaan KEPULI!
` 6.5.2009 12:10

Anonyymi
Nyt ei ole aika pitkiin 3-vuoden sopimuksiin, vaan lyhyisiin nopeasti ostovoimaa nostaviin sopimuksiin.
Tutkija 6.5.2009 12:14

Anonyymi
Matti pyytelee työntekijöiltä malttia palkankorotuksiin. Tämä maltti ei tietysti koske talouselämän tai politiikan johtajia.
Yrityksillä ja johtajilla ei ole minkäänlaista yhteiskuntavastuuta. Sen sijaan duunarilta Matti sitä kerjää polvillaan.
Mira 6.5.2009 12:23

Anonyymi
"Keskustelujen sisällöstä osapuolet olivat hyvin vaitonaisia, kertoo Ylen Uutiset."

Matti haluaa, ettei "demokraattisessa" Suomessa keskeneräisistä asioista kerrota.
J 6.5.2009 12:54

Anonyymi
Vanhanen tapasi vientialojen työmarkkinajohtajia


Jassoo, vai niin. Nytpä voidaankin sitten sanoa, että lama on päättynyt. Tottahan vienti lähtee nyt kasvamaan ihan kohisten, kun alan toimijat ovat saaneet neuvoja näin asiantuntevalta taholta!
Kaikki huolet ovat n 6.5.2009 12:57

Anonyymi
No Matti, lupasivatko liitot tyytyä NOLLAlinjaan kuten tietenkin myös tässä akuutissa tilanteessa maanviljelijätkin?
Suomi nousuun 6.5.2009 13:47

Anonyymi
EK paikalla. Olisikohan taas tämä yritysmaailman talutusnuorassa puudelina juokseva hallitus puuttumassa duunarin perusoikeuteen tekemästään työstä eli palkkoihin. Sitähän EK hakee ja jos hallitus myötäilee niin yleislakko lienee aika lähellä toteutumistaan. Uunipottu ja Jyrki W. Katainen hanskaa hommat jos niissä ei tarvitse seurauksia miettiä.
Palkkaleikkurin käyn 6.5.2009 14:46

Anonyymi
Ei ole kauankaan siitä kun deflaatiota pidettiin suurimpana uhkana. Voin vain kuvitella millainen deflaatio saadaan 20-30% palkanalennuksilla heti käyntiin.
Duski 7.5.2009 11:00
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä