Ramirent peruu osinkonsa ja vähentää väkeä

Lehtikuva
Ramirent peruu osinkonsa ja vähentää väkeä
Rakennusalan laitteita vuokraava Ramirent varoittaa liikevaihtonsa painumisesta. Konsernin liikevaihto aleni yhtiön tiedotteen mukaan tammi–helmikuussa 26 prosenttia vuoden takaisesta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
12.3.2009 14:31
Kommentit 12

Ramirent kertoi torstaina, että se käynnistää uusia säästötoimenpiteitä ja vähentää henkilöstöstään aiemmin ilmoitetun 600 lisäksi 150 henkeä. Samalla yhtiön hallitus muuttaa osingonjakoehdotustaan ja ehdottaa, että vuodelta 2008 ei jaeta osinkoa. Aiempi osingonjakoehdotus oli 15 sentin osaketta kohti.

Ramirent on tarkistanut tammi–helmikuun kehityksen perusteella näkymiään vuodelle 2009. Vuokrauspalveluiden kysyntä on laskenut kaikissa yhtiön toimintamaissa ja etenkin Baltian maissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Europe Eastin liikevaihdossa oli 60 prosenttia laskua verrattuna viime vuoteen.

10:07Osake
-1,16 %
5,95
-0,07

Lisäksi on havaittavissa laskua Pohjoismaiden markkinoiden kysynnässä. Laskun taloudellista vaikutusta vahvistaa pohjoismaiden valuuttojen ja Puolan zlotyn heikentyminen suhteessa euroon.

Säästöohjelma, jonka tavoitteena on vuosittainen 50 miljoonan euron leikkaus kiinteisiin kuluihin etenee tiedotteen mukaan suunnitelmien mukaisesti. Vuoden alun kehityksestä ja vuoden 2009 näkymien heikentymisestä johtuen konserni käynnistää uusia toimenpiteitä sopeuttaakseen kustannusrakennettaan.

– Vuosi 2009 tulee olemaan haasteellinen vuosi ja käynnistämme lisätoimenpiteitä. Osana näitä toimenpiteitä, arvioimme vähentävämme henkilöstöämme edelleen vähintään 150 hengellä, kokonaismäärän ollen 750 henkeä tai 20 prosenttia koko konsernin työvoimasta verrattuna vuoteen 2008, Ramirentin toimitusjohtaja Magnus Rosén toteaa.

Hänen mukaansa investoinnit uuteen kalustoon on jo pysäytetty ja kaluston sopeuttamista jatketaan, minkä tarkoituksena on optimoida käyttöaste, hintatason puolustaminen sekä kassavirran vahvistaminen velkojen lyhentämiseksi.

"Kaikkien on
osallistuttava"

Ramirentin mukaan pitkän tähtäimen osinkopolitiikka pysyy silti muuttumattomana.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Ymmärrämme osakkeenomistajien pettymyksen, mutta tässä epätavallisessa markkinatilanteessa kaikkien on osallistuttava, Ramirentin hallituksen puheenjohtaja Peter Hofvenstam toteaa.

Hän jatkaa, että konserni tekee voimakkaita toimenpiteitä sopeutuakseen nopeaan markkinoiden laskuun, ja vuosi 2009 tulee olemaan vuokraustoimialalle vaikea.

– Vuokrausliiketoiminta on kuitenkin rakenteellisesti houkuttelevaa pitkällä tähtäimellä, ja olemme valmistautuneet selviytymään tästä laskusuhdanteesta ja jatkamaan kannattavan kasvun strategiaamme, Hofvenstam päättää.

Lisää Aiheesta
UutinenRamirentin tulos putosi alkuvuonna (13.5.2009 09:45)
UutinenRamirentin tulos painui tappiolle (12.2.2009 11:19)
UutinenRamirent potkii ulos 600 työntekijää (18.12.2008 08:57)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
Hetkinen, eikö YIT ja Nordea kehunut miten tilanne on muuttunut paremmaksi? Ei siltä näytä...
mitä
Huono 3
No niin nyt lähtee oma kämppä olosuhteiden pakosta myyntiin... 10 000 kpl ramirenttiä ja oli tarkoitus ottaa osinko kotiin.

Velkaa jää asunnon myynnin ja pörssitappioiden jälkeen n.56 000€
Pikkutreidari
Huono 0
No niin nyt lähtee oma kämppä olosuhteiden pakosta myyntiin... 10 000 kpl ramirenttiä ja oli tarkoitus ottaa osinko kotiin.Velkaa jää asunnon myynnin ja pörssitappioiden jälkeen n.56 000€
No, nyt Ramirent käynnistää henkilökunnan tehoharjoitus ohjelma, jotta yritykseen jäljelle jääneet puskee voimalla sitten tulevaisuudessa isot voitot juuri Sinulle..
Tässä tulee lama fiilinki...
Huono 0
No niin nyt lähtee oma kämppä olosuhteiden pakosta myyntiin... 10 000 kpl ramirenttiä ja oli tarkoitus ottaa osinko kotiin.

Velkaa jää asunnon myynnin ja pörssitappioiden jälkeen n.56 000€
mietippä uudelleen ja nuku yön yli kyllä tuosta selviää pelkällä tympimisellä
ei ehkä niin synkkää
Huono 0
Hetkinen, eikö YIT ja Nordea kehunut miten tilanne on muuttunut paremmaksi? Ei siltä näytä...

YIT:llä on omat henkilönostimet ja Nordealla muut vipukeinot jolla saadaan pankkiirien liksat ylös.
Naapureitakin seuraava tutkija
Huono 0
Joo ei firman kassaa kannata jakaa osinkoina, jos hetken päästä joutuu lainaamaan...

Muutkin voisi otta mallia...
fiksua
Huono 0
No niin nyt lähtee oma kämppä olosuhteiden pakosta myyntiin... 10 000 kpl ramirenttiä ja oli tarkoitus ottaa osinko kotiin.

Velkaa jää asunnon myynnin ja pörssitappioiden jälkeen n.56 000€

Nyt en ymmärrä näiden asiayhteyttä, eihän 10k rampalla olisi saanut osinkoa muutenkaan kuin vain 1500 euroa...?
Vai tuliko laskuvirhe?
Huono 0
Nyt en ymmärrä näiden asiayhteyttä, eihän 10k rampalla olisi saanut osinkoa muutenkaan kuin vain 1500 euroa...?

Eka lähti 1500€ osinkoja, sitten -19,88 % kurssiromahdus, joka aiheuttaa jo lähes yksinään rytmihäiriöitä.

Lisäksi auto- sekä asuntolainaa niin paljon niskassa että pistän stopin ja lähden realisoimaan omaisuuttani nyt kun voin saada kämpästä vielä kivasti rahaakin. Autoa on turha lähteä myymään pilkkahinnalla.

Ramirent ostot
1000kpl a' 15€
2000kpl a' 10€
4000kpl a' 5€
3000kpl a' 4€

Ohjesäännön mukaan ostin lisää tuplasti kun hinta laski kunnes lompakko tyhjeni. Keskihinta 6,7€

Nyt hinta 2,58 joten turskaa 41200€
Autolainaa 22000€
Asunnon voin myydä nopeasti "alella" ja saada silti 5K€-10K€ voittoa. Lainaa asunnosta jäljellä 70K€

Pikkutreidari
Huono 0
Ohjesäännön mukaan ostin lisää tuplasti kun hinta laski kunnes lompakko tyhjeni. Keskihinta 6,7€

Nyt hinta 2,58 joten turskaa 41200€
Autolainaa 22000€
Asunnon voin myydä nopeasti "alella" ja saada silti 5K€-10K€ voittoa.

OK. Ikävä homma. Ei se tietysti paljoa lohduta, mutta onneksi nuo ovat vielä pieniä summia verrattuna siihen, mitä joiltain tutuilta meni viime lamassa - velkaa pystyy oikeasti hoitamaan eikä joudu vain toteamaan, että korko kasvaa nopeammin kuin velka lyhenee.
se edellinen
Huono 0
Nyt en ymmärrä näiden asiayhteyttä, eihän 10k rampalla olisi saanut osinkoa muutenkaan kuin vain 1500 euroa...?Eka lähti 1500€ osinkoja, sitten -19,88 % kurssiromahdus, joka aiheuttaa jo lähes yksinään rytmihäiriöitä.Lisäksi auto- sekä asuntolainaa niin paljon niskassa että pistän stopin ja lähden realisoimaan omaisuuttani nyt kun voin saada kämpästä vielä kivasti rahaakin. Autoa on turha lähteä myymään pilkkahinnalla.Ramirent ostot1000kpl a' 15€2000kpl a' 10€4000kpl a' 5€3000kpl a' 4€Ohjesäännön mukaan ostin lisää tuplasti kun hinta laski kunnes lompakko tyhjeni. Keskihinta 6,7€Nyt hinta 2,58 joten turskaa 41200€Autolainaa 22000€Asunnon voin myydä nopeasti "alella" ja saada silti 5K€-10K€ voittoa. Lainaa asunnosta jäljellä 70K€

Tiedätkö mitä on hajauttaminen? Ajallisessa hajautuksessa oli jo yritystä, mutta eri toimialat ja eri yhtiöt. Vai oliko muitakin sijoituksia? Velkasi määrästä päätellen ei.

Olet elänyt yli varojesi!
Taidat olla trolli
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Milano
Pilvistä, ja poutaa 23
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949