MTK: Näpit irti maatalouden eläkkeistä
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK pelkää, että hallitus suostuu symboliseen myönnytykseen ja rukkaa maatalousyrittäjien nykyistä luopumistukijärjestelmää.
Oppositio vaati torstaina eduskunnassa hallitukselta selitystä siitä, miksi hallitus haluaa nostaa palkansaajien eläkeikää mutta päästää maatalousväen pois töistä jo 56-vuotiaina.
– En ymmärrä, mistä luopumistuki nousi tähän keskusteluun. Sehän on täysin eri asia kuin eläke, vaikka maksetaankin eläkkeen tavoin, sanoo MTK:n sosiaalipolitiikasta vastaava johtaja Kaarina Knuuti.
Tilalleen jatkajan löytäneet, maansa myyvät tai vuokraajat ovat voineet hakea jo 56-vuotiaina valtion luopumistukea. Se korvaa heidän kuukausiansionsa vanhuuseläkkeelle pääsyyn asti.
– Valtaosa maataloustuottajista eläköityy silti yli 64-vuotiaina, ellei joudu työkyvyttömyyseläkkeelle ennen sitä. Luopumistukea saavat lähinnä sukupolvenvaihtajat, Knuuti muistuttaa.
Luopumistuen uudet
ehdot jo valmistelussa
Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) rauhoitteli eilen oppositiota vakuuttamalla, että ensi vuonna päättyvän luopumistukijärjestelmän jatko on paraikaa valmistelussa.
Ministeriö voi vielä mainiosti kiristää maatalousväenkin työstäjäämisehtoja, jos hallitus haluaa lepytellä palkansaajien etujärjestöjä. MTK:n mielestä tämä olisi hätiköityä hyvittelyä.
– Luopumistuella on haluttu edistää maatalouspolitiikalle tärkeitä sukupolvenvaihdoksia. On vaikea ajatella että joku muu keino olisi siihen parempi. Järjestelmän jatkuvuus on meidän mielestämme turvattava, sanoo Knuuti.
Vuosittain luopumistukea hakee ja saa Maatalousyrittäjien Eläkelaitokselta noin 800 ihmistä.
– Pitäisi huomata, miten pienistä ihmismääristä tässäkin on kyse. Eivät tämänkokoiset luopumisratkaisut ole keneltäkään muulta ammattiryhmältä pois. Soisimme mielellämme, että perheyrittäjilläkin olisi vastaavia järjestelmiä turvanaan, Knuuti huomauttaa.
Samanlaisia maatilojen jatkuvuutta takaavia tukia on käytössä lähes kaikissa EU:n maatalousmaissa.


















Kommentit (232)
Vanhanen hallituksineen lentää kankaalle - huvittavaa muuten, miten Kokoomus on AIVAN HILJAA.
Siellä tiedetään jo, että hallitus tulee piakkoin kaatumaan ja viilataan jo uutta "Toivotalkoo" -mantraa kesän vaaleja varten.
Sinänsä MTK on täysin hakoteillä, koska jos tässä maassa ryhdytään vetämään ihmisten selkänahasta yhteiseen kassaan rahaa, sitä vedetään myös maajusseilta. Traktoria pystyy ajamaan siellä pellolla aivan mainiosti 65-vuotiaaksi asti ihan yhtälailla kuin raksajätkä saa tehdä gyproc-seinää samaan ikään saakka.
Turha väittää, että viljan kasvun pällistely tai lumien sulamisen odottelu olisi raskasta.
Karjatilalliset ovat eri asia, mutta jos terveys ei kestä, painukoot työkyvyttömyyseläkkeelle siinä kuin muutkin!
On se kumma miten vain Suomessa enää tälläinen MTK-Keskustapuolue porskuttaa. Muu maailma on siirtynyt pois agraaritaloudesta ja samlla keskustapuolueet kadonneet.
On se kumma miten vain Suomessa enää tälläinen MTK-Keskustapuolue porskuttaa. Muu maailma on siirtynyt pois agraaritaloudesta ja samlla keskustapuolueet kadonneet.
Sitähän tuo kommentti käytännössä tarkoittaa.
Sen sijaan palkansaajia on satoja kertoja enemmän ja heidän eläköitymisikänsä on kansantaloudelle merkittävä kysymys.