Ei, sanoo EK nollatupollekin

Lehtikuva
Ei, sanoo EK nollatupollekin
Edes nollatupo ei kelpaa työnantajille, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs Kansan Uutisten Viikkolehden haastattelussa.
Taloussanomat
27.2.2009 11:14
Kommentit 36

Jos palkansaajajärjestöt esittäisivät nollalinjaa, kävisikö tulopoliittinen kokonaisratkaisu sitten työnantajille, kysyy Kansan Uutisten Viikkolehti EK:n toimitusjohtajalta Leif Fagernäsiltä.

– Ei se sittenkään käy. Me lähdemme siitä, että palkoista päätetään toimialoilla, Fagernäs vastaa.

Hänen mukaansa "tupo" ei ole työnantajille kirosana, mutta jos termillä "tarkoitetaan keskitettyä tulopoliittista ratkaisua, niin niiden aika on ohi".

– Se (tupo) olisi nimenomaan tässä tilanteessa väärä lääke. Meidän mielestämme nyt tarvitaan mahdollisimman suurta joustavuutta ja sitä saadaan vain, kun menemme mahdollisimman pitkälle yritystasolle sopimaan työehdoista, palkoista ja niin edelleen, Fagernäs sanoo lehdelle.

Tänä keväänä käydään liittokohtaiset sopimusneuvottelut esimerkiksi teknologiateollisuudessa, kemianaloilla ja rahoitusalalla. Neuvotteluista ennakoidaan hyvin vaikeita.

– Nyt ollaan varsin poikkeuksellisessa tilanteessa. Palkankorotusvaraa näillä aloilla ei juuri ole, Fagernäs toteaa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenEK: Palkankorotuksia pitää lykätä (12.3.2009 06:26)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (36)

Huono 0
Ihmisillä vaihtoehtona palkanalennus tai kortisto. Käyköhän heillä mielessä että kortiston rahatkin loppuvat joskus jos kukaan ei tee työtä..
Deflaatio on täällä
Hehee... Ay-liike on NIIIIN pulassa, kun työnantajat laskevat palkkoja juuri niin kuin niitä hyvittaa.

Ay-liike ei kelpaa enää edes samaan pöytään koristeeksi, jossa palkoista päätetään.

Ay-liikkeen aika on lopullisesti ohi.

Ay-mafia on kuollut, ja vain siten Suomi saadaan uudelleen joskus nousuun.

Ensin on tosin otettava palkoista löysät pois, ja ennen kaikkea työehdoista.
Ay-liike ei kelpaa enää edes samaan neuvottelupöytään, jossa palkoista päätetään! Hienoa!!!
minä
Eikös Tupon voisi tehdä niin, että valtio maksaisi kaikille työntekijöille sopivat palkankorotukset. Silloin yritykset säästäisivät rahaa kasvuun ja työllistämiseen ja kaikki työntekijät tulisivat iloisiksi kasvaneista ansioistaan. Raha menisi kiertoon ja lisäisi talouskasvua ja asuntojen hintoja.
Valtion tuella palkankorotukset ja asuntojen hinnat ylös
Kelpaisikohan EK:lle sellainen, että työntekijä maksaisi töissä käynnistä?
Tupojen aika on todellakin ohi. Alakohtainenkin sopiminen on haudattava.

Palkanmuutosten on oltava täsmäsuunnattua niin että tuottavuutta (eli hyviä tyontekijoitä) palkitaan.

Toisin sanoen, jokainen firma maksaa omien olosuhteidensa puitteissa ilman pakkosääntelyä.
Hehee... Ay-liike on NIIIIN pulassa, kun työnantajat laskevat palkkoja juuri niin kuin niitä hyvittaa.

Ay-liike ei kelpaa enää edes samaan pöytään koristeeksi, jossa palkoista päätetään.

Ay-liikkeen aika on lopullisesti ohi.

Ay-mafia on kuollut, ja vain siten Suomi saadaan uudelleen joskus nousuun.

Ensin on tosin otettava palkoista löysät pois, ja ennen kaikkea työehdoista.

Pahasti on lanttu vinossa sinullakin.

Jos vielä kykenet ajattelemaan edes hiukan rationaalisesti, niin mieti vaihteeksi, millaiset olisivat työmarkkinat ja millaisessa maailmassa eläisimme, jos ay-liikettä ei olisi.
dfndfgn
Ehdotan että valtio maksaa yksityisyritysten työntekijöiden palkat ainakin seuraavat kolme vuotta, jolloin yritykset voivat keskittyä bisneksen tekoon ja yrityssalaisuuksien varjeluun sekä työntekijöille vittuiluun ihan ilmaiseksi.

Kyllä paras yritys on sellainen, jossa toimitusjohtajan lisäksi työskentelee pelkästään kädestä syötettäviä orjia.
optimisti
Inflaatio% + 4.2% + neuvottelutulos% siinä sopiva kaava seuraaviin neuvotteluihin.
Ostovoiman lisäys
Milloinkahan työnantajat älyävät alkaa karsia kaiken maailman kallispalkkaisia yhdistyksiään? On yhdistystä yhdistyksen päälle. Joka lähtöön. Milloin omistajat huomaavat tämmöiset rahareiät?

Sama ongelma näyttäisi olevan työtekijä puolellakin. On järjestöä järjestön päälle.
Joppe
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Lontoo
Pilvistä, ja poutaa 0
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

19:39OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

5,27+0,19 %+0,01

KalenteriKalenteri

Huomenna – 9.2.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 5 (ennuste 370 000, ed. 367 000) 15:30  
EKP:n korkopäätös, tiedotustilaisuus klo 15.30 14:45  
Englannin keskuspankin korkopäätös 14:00  
Britannian teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste +0,2 % ed. kk:sta, -3,1 % ed. v:sta, ed. -0,7 % ja -3,1 %) 11:30  
Ranskan teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste -0,8 % ed. kk:sta, -0,6 % ed. v:sta, ed. +1,1 % ja +0,9 %) 09:45  
tilinpäätöksiä: Finnair, Fiskars, Glaston, Lemminkäinen, Metso (noin klo 12), M-real (klo 12), Metsäliitto (klo 12), Oriola-KD (klo 8.30), Outotec (klo 9), Pöyry (klo 8.30), Sampo, Stockmann (klo 8), Vaisala    
yhtiökokouksia: Efore (klo 18)    
osavuosikatsauksia: Credit Suisse, Danske Bank    
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949