Kauppa paheksuu Markantalo-boikotin jatkumista
Palvelualojen ammattiliitto PAM jatkaa Markantalon boikotointia huolimatta siitä, että työtuomioistuin määräsi PAMille hyvityssakkoja työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.
Suomen Kaupan Liitto paheksuu PAMin kehotusta edelleen boikotoida Markantaloa.
Liiton tiedotteen mukaan PAM ei halua toimia laillisella tavalla vaan on valinnut oman tiensä.
Liiton mukaan PAM on julkisuudessa esittänyt boikotoinnin tavoitteeksi sen, että työnantaja ryhtyisi neuvottelemaan PAMin kanssa Markantalon luottamusmiehen työsuhteen päättämisestä.
Liiton mielestä väite on harhaanjohtava, koska PAM ja työnantajaa edustava Suomen Kaupan Liitto ovat neuvotelleet tiiviisti asiasta.
















Kommentit (38)
En tiedä miten asia on oikeasti, mutta kovin hyvää bisnestä ei voi olla että on koko ajan julkisuudessa sen takia että on ongelmia työntekijöiden kanssa.
Minusta tuo vaatii Suomessa jo aika paljon yrittämistä hartiavoimin työantajalta että noin pitkälle päästään työvoiman kanssa riitoihin.
Varsinkin kun kyse ei ole mistään kovapalkkaisesta alasta, vaan alasta jolla palkat ja edut eivät ole mitenkään kärkipäästä kuten vaikka lentäjillä tai lääkäreillä.
Nykyiset työntekijäthän voivat ihan vapaaehtoisesti erota työstään jos eivät pidä sitä miellyttävänä.
Tosin boikotillahan on samat vaikutukset: firma konkurssiin ja työntekijät kortistoon kärsimään. En voi ymmärtää millaiset ihmiset boikotointia kannattavat. Hirviöitä. Eivät he ainakaan työntekijöiden etuja aja.