Työttömyysloukussa jo 16 000 ihmistä
Aamulehden mukaan Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Jukka Pirttilä tutkijoineen on laskenut töihinpaluun kannattavuutta eri tuloluokissa oleville työttömille ihmisille.
Erityisen hankala työttömyysloukku on pienituloisille ja kouluttamattomille yksinhuoltajille. Joka neljäs heistä on tilanteessa, jossa uudesta alipalkatusta työstä saatava rahallinen hyöty hupenisi lastenhoito- tai työmatkakuluihin.
Työttömyyskorvauksella ja yhteiskunnan tulonsiirroilla tienaisi suurinpiirtein saman verran, tai jopa paremmin. Uudesta työstä saatavan palkan pitäisi olla huomattavasti aiempia ansioita isompi, jotta töihinmeno kannattaisi.
Kaikkiaan tällaisessa työttömyysloukussa on tutkijoiden mukaan 10–12 prosenttia työttömistä, yhteensä noin 16000 ihmistä. Määrä ehti hieman vähentyä nousukauden aikana, mutta nyt kehityksen suuntaa ei voi ennakoida.
Jukka Pirttilä ehdottaa ratkaisuksi, että Suomessakin voitaisiin ottaa mallia Britanniasta ja keventää pienituloisten lapsiperheiden palkkaverotusta.
Käteenjäävän tulon lisääntyminen kannustaisi Pirttilän mielestä työnhakuun paremmin kuin sosiaaliturvan leikkaaminen. Leikkaukset lähinnä lisäisivät köyhien perheiden lasten kurjistumista.
Jos töitä ei ole saatavilla, ei pakkotyöllistämisellä uhkaaminenkaan auta.


















Kommentit (49)
Kannattaisi myös miettiä kuinka tasapainoisia ja vastuullisia lapsista kasvaa, jos yksinhuoltaja pakotetaan töihin ja kasvatusvastuu jää kokonaan yhteiskunnalle.
Kritisoijille tiedoksi, että lisääntymisvietti on kaikkein voimakkain viettimme, eikä alle 35-vuotiaan ole geneettisesti järkevää "vetää piuhoja poikki".
Mutta ilmankos töissäkäynti ei kannata kun näitä kotona makoilevia elätettäviä riittää ja työläisethän sen maksavat.
Tällainen perhe ei saa mistään mitään apua vaan on todellinen yksinhuoltajaperhe.
Nykyäänhän puhutaan yksinhuoltajasta sellaisessa tapauksessa jossa on vain toinen vanhempi ja lapsia.
Tällainen pehehän saa sitten hyvinkin paljon avustuksia ja ruokkomaksut ja uuden harjotusvastustajan panorahat. Työt ei silloin kannata aivan niin kuin artikkelissa todetaan. Huoltajia on tällaisessa perheessä kyllä useampi kuin yksi, ainakin taloudellisia huoltajia.
Voin kokemuksesta sanoa että sitä kannattaa välttää viimeiseen asti.
Monelle sairaalle kortisto on ainoa mahdollisuus. Sairaseläkkeelle eivät pääse läheskään kaikki siihen oikeutetut. Minkäs teet?
2008/12 työttömiä työnhakijoita jo 233 809.
Eli tuonkin, kaunistellun virallisen tiedon mukaan työttömyysloukussa on jo 24.000 ihmistä. Todellisuus on pahempi.
Ai niin, eiväthän työttömät ole ihmisiä.
Ja tietty työkkäri iskee ilmais- ja pakkotöillä perusturvan menettämisen uhalla jo muutaman kuukauden päästä, joten loukuista ei tarvitse huolehtia.
Yksinhuoltaja voi olla myös jos lapsi on esim. kouluikäinen.
Tutkimushan ei määritellyt mikä on yksinhuoltajien lapsien ikä, vaan juuri sieltä löytyy myös niitä yksinhuoltajia, jossa lapset on jo esim. kouluiässä ja äiti/isä edelleen kotona.
Sossutukina tuleekin sitten rahaa.
Asumistuki, lapsilisät, peruspäivärahat huoltajalle, mahdollisesti elatusmaksu toiselta vanhemmalta ja loput sossusta. Noista kertyykin kivasti kuukausittain samankaltainen summa, kuin kouluttamattoman henkilön minimipalkka.
Itse olin aikoinani tällaisessa tilanteessa, mutta tuntui, että kyllä elämästä pitää saada muutakin kuin luukulla juoksemista ja kotona istumista.
Kouluttauduin ja menin töihin ja oli kyllä paras päätös ikinä.