Aspo myllää johtoaan

Aspo myllää johtoaan
Monialayhtiö Aspon toimitusjohtajaksi siirtyy ensi vuoden alusta alkaen yhtiön nykyinen varatoimitusjohtaja Aki Ojanen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat–Startel
23.10.2008 09:48
Kommentit 0

Aspon nykyinen toimitusjohtaja Gustav Nyberg siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Nykyinen hallituksen puheenjohtaja Kari Stadigh on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään vuoden lopussa, mutta jatkavansa hallituksessa sen jäsenenä.

Aspon johdossa on lisäksi talousjohtajaksi nimitetty Kauko-Telkon nykyinen talousjohtaja ja vt. toimitusjohtaja Arto Meitsalo. Aspon nykyinen talousjohtaja Dick Blomqvist jää eläkkeelle ensi kesänä, mihin asti hän vastaa konsernin erityisprojekteista.

09:57Osake
-0,62 %
6,45
-0,04

Aspon rahoitusjohtajaksi on nimitetty Harri Seppälä.

Aspon uusi toimitusjohtaja Aki Ojanen on toiminut nykyisessä tehtävässään ja toimitusjohtajan varamiehenä viime vuoden lokakuusta lähtien. Hänen vastuualueenaan on ollut Aspon liiketoiminnan ja rakenteen kehittäminen sekä liiketoiminnan laajentaminen IVY-markkinoilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Aspon toiminta IVY-alueella on viime vuosina kasvanut konsernin kannalta merkittäväksi. Lisäksi yhtiö on keväällä tehnyt historiansa suurimman yrityskaupan ostaessaan Kauko-Telkon.

Gustav Nyberg on toiminut Aspon toimitusjohtajana yhtiön jakautumisesta vuodesta 1999 lähtien. Tänä vuonna hänet valittiin Aspon hallituksen jäseneksi.

Lisää Aiheesta
UutinenAspon tulos heikkeni selvästi (21.8.2008 12:13)
UutinenAspo organisoi toimintansa uudelleen (5.5.2008 09:29)
UutinenAspon liikevoitto painui (29.4.2008 18:31)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

09:51OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949