Työttömien määrä väheni

Työttömien määrä väheni
Työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa. Työttömiä oli viime kuussa 151 000, mikä on 11 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Startel
23.9.2008 09:21
Kommentit 17

Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste laski elokuussa 5,6 prosenttiin 5,9 prosentista.

Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisistä oli elokuussa 71,5 prosenttia eli sama kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrä väheni Oulun läänissä, muissa lääneissä määrä pysyi ennallaan tai kasvoi hieman.

Työllisiä oli kaikkiaan 2,56 miljoonaa eli 8 000 enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Julkisella sektorilla työllisiä oli viime vuotta enemmän. Yksityisellä sektorilla työllisten määrä väheni.

Työttömyysaste oli matalin, 4,8 prosenttia, Etelä-Suomen läänissä. Korkein eli 8,0 prosentin työttömyys oli Oulun läänissä.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenTyöttömien määrä laski syyskuussa (21.10.2008 09:27)
UutinenTyöttömyysaste aleni (26.8.2008 09:43)
UutinenTurha pelätä työttömyyttä (13.8.2008 06:03)
UutinenTyöttömiä on 29 000 vähemmän (18.3.2008 09:20)
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Työllisyysaste on pysynyt samana mutta työttömien määrä vähenee.

TEMpputyöllisyysministeriö toimii.
ö
Lisäksi lomautettuna 200000, tilastokeskus valehtelee totuuden.
1. työttömät 150000
2. ei tilastoidut työttömät 500 000
Työttömiä oikeasti 400000
Yksityisellä sektorilla työllisten määrä väheni! Todellinen työttömyys on siis kääntynyt nousuun jo elokuussa ennnen tätä pankkikriisiä... lisäksi on huomattava tilastokeskuksen alkuperäisistä kommenteista, että työllisyyden koko "paraneminen" elokuussa mahtuu virhemarginaaliin.
Jouluna on jo paljon "vapaata" työvoimaa ja ensivuonna ollaankin kunnon massatyöttömyydessä ja kilometrien leipäjonoissa ja asuntojen pakkohuutokaupoissa!
Mika
Huono 4
vallan merkkillistä tilasto matematiikkaa???jos ajatellaan että vuoden päästä oltaisiin irtisanomisien myötä sanottu ulos 20th ihmistä,niin tilastoissa työllisyysluvut olisivat erittäinki positiivisiä?mihin katoavat nämä pois potkitut luvut?ihmettelen vaan ja yritän järkeillä,mutta alan apäilemään manipulointia??
yhteiskunta tietoinen
Siis mitä, eikö se musta aukko tullutkaan? No täytyy käydä huutamassa lamaa kaikilla foorumeilla vielä muutama kuukausi lisää, niin ehkä sitten onnistun. Pakkohan sen on tulla kun naaapuri Raimon työpaikaltakin irtisanottiin 13 ihmistä ja muutama lomautettu. Täytyy varmaan käydä samalla nostamassa tili tyhjäksi, jottei tämä pankkiriisi vie loppuja rahojani. 2006 tehdyt sijoitukseni tietenkin jo myin, eihän ne tuottaneet mitään.
PerusPena
Työttömien määrä väheni. Tarkoittaako tämä sitä, että taas on muutama työtön saatu tapettua halvalla viinalla?
Talouksen asijan tuntia
Huono 8
Toisilla menee silti hyvin (siis firmoilla) vaikka näillä mitkä uutisissa olevat firmat ei menisikään niin hyvin. Mutta jos nyt alkaisi heti nousukausi ei se voisi alkaa kun ei ole työvoimaa, niin se vaan on.
H
Huono 4
Eiköhän nuo työministeriön tilastot ole ihan tarkkoja. Väkeä lähtee enemmän eläkkeelle kuin tulee ikäluokista työmarkkinoille.

Työikäisten määrä töissä siis varmaan pysyy edelleen korkealla.

Eikä työllisyydestä voida poistaa julkisen sektorin työntekijöitä. Ihan oikeita työntekijöitä hekin ovat.

Ja kun heittelette noita lukuja, voisitte vähän täsmentää mistä Suomeen on tullut esimerkiksi 500 000:ta työtöntä.

Anteeksi nyt jos epäilen sitä että Suomessa olisi koko Helsingin määrä työttömiä.

On meillä Suomessa nuoria, opiskelijoita, virkavapaalla, sairaslomalla, äitiyslomalla, sapattivapaalla, osa-aika eläkkeellä ynm. olevia ihmisiä myös. Päälle vielä ns. kitkatyöttömyys, kun ihmiset valmistuvat koulusta, tulevat armeijasta tai kun sesonki työtenkijät joutuvat hakemaan uusia töitä esim. syksyllä.

Niin järkyttävää kun se onkin tässä protestanttisen etiikan maassa, ihmiset eivät ole aina työttömiä vaikka eivät ole töissä
Kade
Saisinko työttömyysluvat sillä samalla laskutavalla jota käytettiin vielä lama vuosina Kiitos!!!,saattaisivat nykytilastot muuttua aika paljon rumemman näköiseksi.Nythän tunninkin työ kuukaudessa riittää,ettei siinä kuussa sinua työttömäksi lasketa+nämä lukemattomat muut tilasto vedätykset.Entäs miten sitten tilastoja rukataan,kun tämän syksyn ja talven aikana alkaa työttömiä tulemaan niin että ropisee.Joo loppuun asti meitä yritetään vedättää Suomessa ei ole taantumaa ja työttömyys se sen kun laskee.Uskokoon ken haluaa,minä sanon sou... ja toivon sitä kunnon Lamaa.Tämä jatkuva seli...seli...mennäänkö taloudessa ylös vai alas alkaa jo yököttää.Kunnon rytinää tämä Tellus todella tarvii,jos... on tarkoitus tuleville sukupolville jättää muutakin kuin lähes loppuun kaluttu ja kuormitettu Maapallo.
HARHAA
Niin järkyttävää kun se onkin tässä protestanttisen etiikan maassa, ihmiset eivät ole aina työttömiä vaikka eivät ole töissä

Niin, työttömiksihän luetaan vain sellaiset työttömät työnhakijat, jotka myös ovat "markkinoiden" käytettävissä esim. 8 €/pvä.

Vakta
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

09:51OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949