Markantalo iloitsee palkanalennuksista

Kuusitoista Markantalon työntekijää on kieltäytynyt allekirjoittamasta yt-neuvotteluiden tuloksena tarjottua uutta työsopimusta. Lisäksi neljä on allekirjoittanut, mutta varannut oikeuden riitauttaa palkanalennus, kertoo toimitusjohtaja Irmeli Rytkönen.
– Kokonaisuudessaan henkilökunta on osoittanut mieletöntä yhteishenkeä. Suurin osa tietää, että toinen vaihtoehto olisi konkurssi, jolloin olisimme kaikki kahdessa viikossa pihalla, Rytkönen sanoo.
Suurin osa on allekirjoittanut uuden sopimuksen. Palvelualojen ammattiliitto PAM aikoo käynnistää riitauttamismenettelyt lomien jälkeen elokuussa.
Markantalo irtisanoi kesäkuussa 55 työntekijää 420:stä. Noin kolmellesadalle annettiin irtisanomisilmoitus ja tarjottiin uutta työsopimusta, jossa palkkaa oli tuntuvasti alennettu lähemmäs työehtosopimuksen rajoja. Suurimmillaan palkasta lähti jopa neljäkymmentä prosenttia.
Markantalon pääluottamusmies Ilkka Liettilä ei ole yhtä tyytyväinen. Hänen mukaansa palkanalennuksista on alettu joidenkin kohdalla tinkiä, ja jopa tarjottu parempaa palkkaa kuin se ennen alennusta oli ollut. Muualla ketjussa tieto herättää katkeruutta.
Liettilän mukaan yhden myymälän työntekijä on onnistunut neuvottelemaan itselleen jopa paremman palkan kuin se ennen alennusta oli. Työntekijä oli käynyt kysymässä kilpailijalta palkkatarjousta ja kysyi, saisiko saman Markantalosta.
– Markantalosta tarjottiin sama. Työnantaja oli valmis maksamaan hänelle enemmän kuin vanha palkka, hän kertoo.
Espoon-myymälässä viimeistä työntekijää, joka ei lähtöpäätöstä ole vielä tehnyt, on nyt yritetty houkutella jäämään alennettua paremmalla palkalla. Työntekijälle on annettu mahdollisuus määritellä "kipuraja", jolla hän jäisi taloon.
– Sehän on iso vale. Niin ei voi tehdä, toimitusjohtaja Irmeli Rytkönen sanoo.
Hänen mukaansa tarjotuissa uusissa palkoissa on eroja, kuten palkoissa normaalistikin on keskinäisiä eroja.
– Mutta että ketään olisi jälkeenpäin yritetty houkutella korkeammalla palkalla, sellaista ei ole tehty, hän sanoo.
Yt-neuvotteluiden tuloksena jotkut Markantalon myymälät kokevat varsinaista henkilöstöpulaa, kun irtisanotut lähtevät uusiin työpaikkoihin. Espoon-myymälään on jäämässä vain kolme vanhoista työntekijöistä, kun loput ovat kieltäytyneet vanhasta työstään alemmalla palkalla.
Suljettavaksi suunniteltu Seinäjoen-myymälä suljettiin kaksi viikkoa etuajassa henkilöstöpulan takia. Espoon-myymälästä Rytkönen ei ole huolissaan, sillä sinne halukkaita työntekijöitä riittää.
– Ei ole minkäänlaisia suunnitelmia sulkea myymälää. Meillä on paljon niitä, jotka haluavat Espooseen niillä ehdoilla, jotka irtisanotuille ovat tarjolla, hän sanoo.
















Kommentit (70)
hmmmm... sietäiski mennä konkkaan koko pulju!
Ja olkaa pitkään sairaslomalla. Te tarvitsette nyt hoitoa ja teille on annettava sitä, koska jos palkkaa viedään niin sehän masentaa ja pahasti ja syntyy ahdistus, eikö vain?
Älkää nyt vaan ihmeessä Markantalon työntekijät taipuko Markantalon ehdotukseen. Konkkaan? Miten muka?
Markantalo mainostaa koko ajan ns. ei päätä huimaavilla hinnoilla, no nostaisivat sitten katetta tai vähentäisivät lisää väkeä siihen asti kun terve tulos voidaan saavuttaa. Muuttakaa toimintaa muulla tavalla.
Kun tämä palkanalennus menee läpi tulemme näkemään jatkossa myös muiden yritysten vastaavanlaisen kaavan. "Käyttäkäämme Markantalon mallia ja laskekaamme työntekijöidemme palkkaa, jotta jäisi firman kassaan enemmän rahaa."
"Ja vaihtoehdoksi siis sama, konkka vai halpatyö?"
Miten on mahdollista että yritys voi mennä konkurssiin, jos sen tulos on vain kirjanpidollisilla keinoilla saatu näyttämään järkyttävää tappiota? Ei-markkinaehtoisella siirtohinnoittelulla tulos saadaan siirrettyä pois Suomesta pienemmän verorasituksen maahan. Kun Markantalo tekee tappiota, saadaan perusteet polkea palkkakustannukset mahdollisimman pieneksi. Samaan aikaan konserni takoo yhä parempaa tulosta. Luulisi verottajan kiinnostuvan näin räikeästä veronkierrosta. Nämä asiat onneksi tulevat ilmi, kun tämä case saadaan oikeuden käsittelyyn.
Markantalosta on lähtenyt viimeisen vuoden aikana noin 50% työntekijöistä. Nämä palkanalennukset koskevat käytännössä sitä osaa, joka ei ole vielä talosta lähtenyt. Ihmettelen suuresti ettei tähän asiaan oteta tämän paremmin kantaa. Käytännössä tämä tulee olemaan kuitenkin ennakkotapaus, sillä edellinen vastaava tapaus on kuitenkin 15v vanha. Silloin myös taloudellinen suhdanne oli aivan toisenlainen. Nyt määritetään se, mitä yritykset saavat tai eivät saa tehdä. Jos palkanalennus on oikeuden mukaan hyväksyttävä keino, tulette näkemään sellaisia todennäköisesti myös omilla työpaikoillanne.