Markantalon palkkasotku ei selvinnyt
Kodinkoneketju Markantalon työsopimusta koskevat neuvottelut jäivät tänään yleiskeskustelun tasolle. Neuvotteluissa olivat mukana Palvelualojen ammattiliitto PAM:n ja Kaupan liiton edustajat. Osapuolet kokoontuvat seuraavaksi ensi keskiviikkona.
Työntekijöitä edustava PAM pitää Markantalon uusia työsopimuksia ja palkanalennuksia yleisten työehtosopimusten vastaisina.
– Ensin pitää etsiä yrityksessä muita tervehdyttämiskeinoja ja turvautua vaikka lomautuksiin. Olisi aika vaarallista, jos yritykset lähtisivät joka keinahduksen mukaan alentamaan palkkoja, PAM:n johtaja Anssi Vuorio näkee.
Vuorio viittaa korkeimman oikeuden vuonna 1996 tekemään päätökseen. PAM on valmis viemään Markantalon sopimukset tarvittaessa oikeuteen.
Markantalon palkkakiista liittyy tiistaina päättyneisiin yt-neuvotteluihin. Markantalo on vaatinut kaikkia työntekijöitä allekirjoittamaan uudet työsopimukset. Sopimus alentaa myyjän palkkaa pahimmillaan 40 prosenttia.
Uusi työsopimus on
Markantalon keksintö
Vuorio kiistää Markantalon toimitusjohtaja Irmeli Rytkösen julkisuudessa esittämät puheet, joiden mukaan uusiin työsopimuksiin oli työntekijäjärjestön ja Kaupan liiton tuki.
– Kyllä tämä on Markantalon oma keksintö. Emme ole olleet mitenkään sopimusten valmistelussa mukana.
Vuorio ei usko Rytkösen väitettä, jonka mukaan Markantalon henkilökunnasta on vain parikymmentä, jotka eivät ole vielä allekirjoittaneet uutta työsopimusta. Vuorio uskoo, että Markantalossa paljon usemapi ei ole suostunut uusiin palkkaehtoihin.
– Ne, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen, ovat tehneet sen siinä pelossa, että muuten työ loppuu. Ihmisillä on ollut vain seitsemän päivää allekirjoittaa työsopimus.
Vuorio sanoo, ettei työsopimuksen allekirjoittaminen ratkaise mahdollista oikeudenkäyntiä. Sopimuksen allekirjoittaneillakin on oikeus hakea korvausta.
Vuorio sanoo Markantalon palkoista, että yksityisellä alalla ja erikoiskaupassa myyjät ansaitsevat taulukkopalkkoja enemmän.


















Kommentit (25)
Parempi antaa kylmästi kenkää mahdollisimman monelle niin liitoilla ei ole mitään mussuttamista.
Yritys kuitenkin maksaa yli liiton tason palkan. Mä en edes asiakkaana halua että maksaisin enemmän kuin liiton palkan verran myyjälle. Minähän asiakkaana maksan lopulta ne palkat.
Ne, jotka katsovat vain hintaa ostavat vaikka orja- tai lapsityövoimalla tuotettua kunhan halvalla saa.
=(äänestäjä) on täysin tietämätön uhrilammas ja ansaitsee täysin kohtalonsa, olla muiden hyväksikäytettävänä. Eikö olisi jo aika herätä!!
Tietääkseni mainitsemissasi eettisissä ketjuissa on Markantalo huonommat palkat. Kun sitten yritetään kilpailla hinnoilla niin ei sitä vaihtoehtoa ole. Markantalosta vastaaviin hommiin kilpaileviin ketjuihin lähteneet tulevat tienaamaan sen verran kuin markatalossa tuon palkanalennuksen jälkeen.
Sehän on vain hyvä että on varma peruspalkka niin kuin Markantalossa. Muutos näyttää vain pelottavan
Markantalon myyjiä. Varmasti siellä hyvät ostohinnat joten varmaan pääsevät kunnon bonuksille jos vain tahtovat. Tsemppiä palkkamuutokseen!
Monelta irtisanomiselta olisi vältytty tässä maassa jos ay-liike olisi valveutuneempi.
Sehän on vain hyvä että on varma peruspalkka niin kuin Markantalossa. Muutos näyttää vain pelottavan
Markantalon myyjiä. Varmasti siellä hyvät ostohinnat joten varmaan pääsevät kunnon bonuksille jos vain tahtovat. Tsemppiä palkkamuutokseen!
Markantalossa ei ole enää mahdollista tienata provikoilla. Palkka on kiinteä ja vakuutuksista/korteista saatavat bonukset ovat lähempänä kymppejä kuin satasia. Omalla kateprosentilla ei siis tienestiinsä pysty vaikuttamaan.