SAK pelkää palkkarallia

Työntekijäjärjestö SAK:n johtaja Lauri Lyly pelkää, että työantajien suunnitelmat haudata lopullisesti tupo-neuvottelukierrokset johtavat nimellispalkkojen korotuskierteeseen.
– Ihmetyttää, eikö työnantaja enää kanna huolta inflaatiokehityksestä.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK aikoo Yle Uutisten tietojen mukaan purkaa oman keskitetyn neuvotteluorganisaationsa. EK aikoo näin haudata tulopoliittiset kokonaisratkaisut eli tupot lopullisesti. EK on esittänyt kolmikantaisen sopimisen tilalle liittokierroksia ja henkilökohtaista sopimista palkoista.
Lyly ei kaipaa tupoa työvälineenä, mutta hän jää kaipaamaan tulopoliittisilla neuvottelukierroksilla saavutettuja tavoitteita.
– Tupo-kierrosten ansiot olivat palkansaajien ostovoiman turvaaminen ja ennustettavuus.
Lyly luettelee tupo-kierrosten ansioksi myös laadullisista kysymyksistä sopimisen. Viime tupo-kierroksella neuvotteluosapuolet sopivat muutosturvasta ja tilaajavastuulaista. Tällaisista asioista sopiminen ei onnistu liittokierroksilla.
Kolmikanta jää
lainvalmistelutyöhön
Liittokierrosmalli johtaa Lylyn mukaan siihen, että työntekijäjärjestöt tiivistävät yhteistyötä. EK:ta vastassa tulevilla liittokierroksilla on entistä vahvempi työntekijärintama. SAK, STTK ja Akava ryhtyvät yhdessä sopimaan tavoitteista ja neuvottelutaktiikoista.
– Jos työnantaja hajottaa, niin työntekijät tiivistävät rivejä neuvottelupöydässä.
Seuraava liittokierros on tulossa parin vuoden kuluttua. Lyly sanoo, että työntekijöiden keskusjärjestöt ryhtyvät ensi syksynä hiomaan yhteisesiintymistä.
Lyly muistuttaa, että vaikka kolmikantamalli poistuu neuvottelujärjestelmästä, kolmikanta jää lainsäädäntövalmisteluun. EK ei ole vaatinut tässä kolmikannan poistamista.
Kysymysmerkki Lylyn mukaan vielä on, mitä kautta liittokierrosmallissa työmarkkinakysymykset etenevät lainvalmistelutyöhön. Ay-liike aikoo valmistella asiasta oman kannanottonsa.




















Kommentit (26)
Vuodenvaihteen jälkeen bensiinin ja dieselin hinnat ovat nousseet ME-tasolle eli yli 30 prosenttia. Tuo on Kataisen merkittävin ansio valtiovarainministerinä. Kiitoksia vaan pitkiä välimatkoja töihin matkustavalta kansalta Katainen.
Pekkarisen merkittävin ansio ministerinä on ollut viime vuodenvaihteen sähköveron korotus, jolla sähkölaskut kipusivat seurannaisvaikutuksineen 20 prosenttia. Kansa kiittää Pekkarinen ja yritykset kaikkoavat Suomesta halvemman energian maihin.
Energiaverojen korotukset ovat kiihdyttäneet inflaation äärimmilleen. Seuraava palkkaratkaisu pitää kansalaisten ostovoiman ennallaan vain, jos palkankorotukset ovat 15-20 prosentin luokkaa kaksivuotiskaudella nykyinflaation vallitessa.
Vähempään ei pidä kenenkään suostua.
Autojen huoltokustannuksetkin ovat YLEn tv-uutisten mukaan nousseet vuodessa noin 27 prosenttia. Kiinalaiset ja amerikkalaiset ajavat ilmaiseksi - suomalaiset maksavat heidänkin puolestaan energiaverot.
- ruoan hinnannousu 10% tänä vuonna
- dieselin hinnanousu Kataisen veropäätöksellä 35 prosenttia viime tammikuusta (litrahinta 1,00 eurosta 1,35 euroon)
- sähkön kaksi hinnannousua tänä vuonna yhteensä 18 prosenttia
jne. jne.
Tehkää vaan työmatkustamisesta mahdotonta noilla bensaverojen nostoilla. 80 prosenttia polttonesteistä on veroa. Miksi sitä ei alenneta?
Katainen ja Pekkarinen laittavat tavalliset perheet kyykkyyn eikä huolota sillä vaalirahaa riittää kassassa, kun samaan aikaan yrittäjien perintöverot hävitettiin kokonaan. Siinä se yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus tämän hallituksen aikana.
Myös silloin sen sai aikaan epäonnistunut talouspolitiikka yhdistettynä silloisen öljykriisin aiheuttamaan energian hinnannousuun.
Inflaatio kipusi silloin Suomessa yli 10 prosentin, samoin asuntolainojen korot ja palkankorotukset.
Muistakaa kuitenkin, että tämänkertainen inflaation perussyy eli verotuksen korottamisen aiheuttama energian hinnannousu on Kataisen ja hallituksen itse aiheuttama.
Esimerkiksi bensan hinnasta on veroa 80 prosenttia. On siis ihan turha elämöidä raakaöljyn korkealla hinnalla, kun sen osuus bensalitran hinnassa on nippa nappa 10 prosenttia täällä Suomessa.