Parhaat taiturit viedään Suomen nenän edestä

Markku Ulander/Lehtikuva
Parhaat taiturit viedään Suomen nenän edestä
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs syyttää hallitusta vitkastelusta työperäisen maahanmuuton edistämisessä. Suomen hidastellessa muut maat vievät parhaat osaajat.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Heidi Vaalisto
20.3.2008 06:01
Kommentit 52

EK:n toimitusjohtajan Leif Fagernäsin mielestä paljon olisi pitänyt jo tapahtua ulkomaisen työvoiman saannissa nykyisen hallituksen aikana.

Hallitusohjelmassa on maininta työperäisen maahanmuuton edistämisestä. Ensimmäistä kertaa hallituksessa on myös erityinen maahanmuuttoministeri. Tehtävää hoitaa ministeri Astrid Thors (r.).

Siihen hallituksen saavutukset tuntuvat hänen mukaansa sitten jäävänkin. Hallituksen sisältä on julkisuuteen kantautunut tietoa ministereiden näkemyseroista. Ulkomaisten työntekijöiden houkuttelemista Suomeen vastustaa ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.).

– Olen kyllä kuullut, että hallitus on nyt perustanut toimenpideohjelman. Kauanpa sen saaminen kestikin, Fagernäs sanoo.

Työryhmällä on aikaa vuoden loppuun asti tehdä toimenpideohjelma maahanmuutosta. EK:lla on edustaja ohjausryhmässä.

Fagernäs muistuttaa, että ulkomaisten työntekijöiden saamisella on kiire. Suomen työmarkkinoilta poistuu ikääntymisen takia enemmän työvoimaa kuin tulee tilalle.

Työikäisten määrä vähenee vuoteen 2030 mennessä yli 300 000 hengellä. Työttömien värvääminen ei ratkaise tekijäpulaa. Työttömyysaste on nykyisin kuusi prosenttia, joten reservissä ei ole juuri rekrytoitavia.

Pahoihin työntekijöiden saantiongelmiin viittaa EK:n viime viikolla julkaisema kysely. Sen mukaan joka neljäs yritys ei ole onnistunut saamaan tekijää avoimeen työpaikkaan.

Ainoa ratkaisu tekijäpulaan on Fagernäsin mielestä työntekijöiden houkuttelu Suomeen ulkomailta.

Suomi on myöhässä kansainvälisiltä työmarkkinoilta, Fagernäs muistuttaa. Osaajista on kova kilpailu. Muut maat jo värväävät työntekijöitä uusista EU-maista, Ukrainasta, Turkista ja Venäjältä.

Fagernäsin mielestä hallituksen pitäisi olla asiassa aktiivinen. Valtiovallan pitäisi järjestää ulkomailla tilaisuuksia, joissa se kertoo Suomen työmarkkinoista. Ulkomailla toimivat lähetystöt voisi valjastaa rekrytointitarkoituksiin.

Työntekijäpulasta kärsii pahiten kone- ja metalliala. Puolella alan yrityksistä on rekrytointiongelmia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Alan yritykset ovat lähteneet ulkomaille rekrytointitapahtumiin. Metallialan osaajia on houkuteltu Suomeen muun muassa Puolasta.

– Yksittäiselle yritykselle on iso kynnys lähteä ulkomaille. Ei ole helppo mennä varsinkaan EU-alueen ulkopuolelle rekrytoimaan ihmisiä, Teknologiateollisuuden johtaja Risto Alanko sanoo.

Alanko kaipaa valtion tukea ulkomaisten työntekijöiden rekrytointiin ja virallista maahanmuuttopolitiikkaa.

Yksi virheratkaisu oli Alangon mielestä pitkä siirtymäkausi, jolla Suomi rajoitti työvoiman tuloa uusista EU-maista. Rajoitus poistui vuosi sitten.

– Irlannilla ei ollut rajoitusta. Sinne siirtyi Puolasta 35 000 henkeä.

Suomi ei Alangon mielestä voi laskea ulkomaisen työvoiman saantia Viron eikä uusien EU-maiden varaan. Suomi ei ole uusissa EU-maissa houkutteleva kohde.

– Meidän pitäisi miettiä, miten mennä EU:n ulkopuolelle houkuttelemaan työvoimaa.

Alanko kiirehtii tarveharkinnan poistoa lupamenettelystä.

– On nurinkurista, että ihmisille ensin sanotaan, että tulkaa meille töihin. Seuraavaksi heille sanotaan, että pääsette meille töihin, kunhan täytätte tarveharkinnan edellytykset.

Tarveharkintamenettely pitäisi Alangon mielestä poistaa ainakin niiltä aloilta, joita vaivaa paha työvoimapula.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (52)

Huono 0
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs syyttää hallitusta vitkastelusta työperäisen maahanmuuton edistämisessä. Suomen hidastellessa muut maat vievät parhaat osaajat.
Taloussanomat
Huono 0
Suomessa on nyt 170.000 ihmistä ilman työpaikkaa.
Työtä tarvitaan ensin kotimaisille työntekijöille.

Ihmistyön verotus tulisi poistaa. Verotusta erikoisesti pääomatuloista.
Suomessa 170.000 ihmistä ilman työpaikkaa !!
Huono 0
Lisää osaavaa väkeä Intiasta jne. Tekijöitä saadaan myös jutussa esille tulleilta alueilta = palkat ja inflaatio kuriin.

Samalla saadaan loppumaan tämä työvoimapula-viserrys!!

Työhaluttomia voi olla, mutta tämäkin tilasto kääntyy ennenkuin kesälomilta lompsitaan takaisin töihin.
Tuottavuutta tarvitaan - tekijöitä on
Huono 0
Metallialalle on osaavia tekijöitä kortistoissa tuhansia tälläkin hetkellä, kummallista maalailua tämä puolalaisten ihannointi,
hinta se eniten fagernäässiäkin kiinnostaa, kiinalaisista kivimiehistäkin pulaa.

Osaavista johtajista se suurin pula suomessa on.
Työvoimapulaa ei suomessa ole eikä tule.
Huono 0
jos oikein muistan niin sama TYÖVOIMA LOPPUU hegemonia oli silloin 90-luvun alussa
no olihan sitä työ-voimaa sitten ihan RIITTÄVÄSTI
ÄLKÄÄ P_TÄ JAUHAKO
Huono 0
Suomen miinuspuoliin kuuluvat ilmasto, sijainti, kieli, kulttuuri, hintataso ja verotus. Tänne ei ole missään tapauksessa odotettavissa mitään parhaiden osaajien hyökyaaltoa.

Artikkelin mukaan työvoimapulasta kärsii pahiten kone- ja metalliala. Nuo ovat suhdanneherkkiä aloja, joiden riesana on aina joko työvoimapula tai työttömyys. Olemmeko valmiita elättämään nämä ihmiset perheineen seuraavan laman aikana, vai aiommeko häätää heidät tarpeettomina?
Kvartaalipolitiikkaa
Huono 0
Maamme elää parasta aikaa murroskautta. Edessä on aika jolloin on taas satoja tuhansia työntekijöitä liikaa. Kiina vetää nyt keuhkoihinsa ilmaa, kohta se päästää ilmat ulos. Sitten mennään, Eu kansalaiset saavat turpiinsa. Jo ilmasto asiat vähentävät töitä EU:ssa. Joten hyvin harkitusti pitää suhtautua maahanmuuttoon?
Ei pidä hosua.
Huono 0
Metallialalle on osaavia tekijöitä kortistoissa tuhansia tälläkin hetkellä, kummallista maalailua tämä puolalaisten ihannointi,
hinta se eniten fagernäässiäkin kiinnostaa, kiinalaisista kivimiehistäkin pulaa.

Osaavista johtajista se suurin pula suomessa on.

Tämä työvoimapula höpötys on sellaista niinkuin muutkin legendat joita kiertää kansan suussa.Ne elää omaa elämäänsä jota jokainen höpöttää.Jos olis työvoimapula ja haluttaissiin vaikka kivimiehiä niin niitä kohdeltaisiin kuin ihmisiä eikä orjia.Ja onko nämä työvoimatoimistossa olevat työttömät niinkuin jossain säilössä joille maksetaan siitä että ovat siellä pienellä päivärahoilla ja sitten saavat muita toimeentulotukea lisäksi.Miksi kummassa tähän ei saada tolkkua että koulutus ei pelaa silleen että koulutettaisiin niille aloille joissa on ehkä työvoimapulaa.Jokainen vuosi jonka näitäkin työttömänä olevia syrjäytymis vaarassa olevia nuoria ei saada töihin tai koulutukseen tai oppisopimuskoulutukseen osa ainakin syrjäytyy kokonaan pois työmarkkinoilta.Ja jos työnantajalla on pulaa osavista työntekijöistä niin miksi he eivät itse osallistu kouluttanaan vaikka oppisopimuksen kautta itselleen työntekijöitä.
Turhaa höpötystä työvoimapula
Huono 0
Metalli ja konepaja sektori on kärsinyt työntekijäpulasta jo kymmenen vuotta. Ala nyt on vaan sellainen,itse alalla olleena tiedän sen. Työt ovat likaisia ja huonosti palkattuja.Johtuen alan palkkausjärjestelmistä. Alalle tulee aina olemaan vaikeuksia, nykysysteemein saada työntekijöitä.
Arvostus työntekijälle.
Huono 0
Jaa että tänään on osaajista pulaa. Ja huomenna on sitten taas uutinen että insnööriä ja muuta vastaavaa tunkee kouluista ulos työttömiksi ja voi voi. Ei tässä tiedä taas itkiskö vai nauraisko. Paljollako rahalla Taloussanomilta saa ostaa itselleen räätälöidyn uutisen?
th
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949