Perloksen Virtanen: En halunnut lähteä Kiinaan

Markku Ulander/Lehtikuva
Perloksen Virtanen: En halunnut lähteä Kiinaan
Matti Virtanen jättää Perloksen toukokuussa.
Perloksen toimitusjohtajan paikalta tänä aamuna eronnut Matti Virtanen myöntää Taloussanomille ratkaisun olleen vaikea.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Anne-Riitta Isohella
26.2.2008 12:03
Kommentit 16

Perloksen toimitusjohtaja Matti Virtanen täytti tammikuussa 50 vuotta, mutta toimitusjohtajan tehtävistä eroaminen ei ollut elämäntapamuutos eikä syntymäpäivälahja itselle.

– Ei, ei ollut kyse halusta elämänmuutokseen, Virtanen nauraa.

Matti Virtanen antoi heti Perloksen kautensa alussa kasvot yrityksen suurille saneerauksille. Suomen toimintojen lopettamisesta ja 1200 työpaikan loppumisesta ilmoittanut Virtanen on kuvannut itseään kuitenkin enemmän uuden rakentajaksi.

– Nyt olisi alkanut nimenomaan se miellyttävämpi vaihe, jossa jokainen toimitusjohtaja haluaisi olla mukana. Siksi ratkaisun tekeminen oli hyvin vaikeaa. Perloksesta on tarkoitus rakentaa yksi kolmesta merkittävästä alan toimijasta maailmassa.

Eikö hetki ole ikävä toimitusjohtajalle jättää tehtävänsä?

– Kuten sanottu, ratkaisu oli vaikea. Se olisi kuitenkin edellyttänyt toimitusjohtajan muuttoa Kiinaan.

Kiinaan muuttaminen ei Virtasen mukaan "tullut kysymykseen perhesyistä".

– Nuorempi poikamme on 8-vuotias. Hän on tähän ikään mennessä asunut kolmessa maassa ja on kaksikielinen. Suomen ja saksan lisäksi englannin ja kiinan haltuunotto sekä koulunkäynti jälleen uudessa maassa olisivat olleet liian paljon, Virtanen sanoo.

Perhe on asunut 14 vuotta Saksassa. Perhe muutti Suomeen kaksi vuotta sitten, "jolloin vanhempi poika tuli tänne lukioon".

– Perheen Suomessa oleminen vaikutti silloinkin, kun otin vastaan Perloksen toimitusjohtajan tehtävät, Virtanen huomauttaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Virtanen muistuttaa, ettei hän suinkaan lakkaa työskentelemästä Perloksen kanssa.

– Tulen olemaan mukana yhtiön strategiatyössä ja asiakaspinnassa. Oman firmanikin kautta on yhteistyötä. En tule poistumaan kuvioista muuten kuin toimitusjohtajan tehtävistä, yhtiön hallitukseen ehdolla oleva Virtanen sanoo.

Toimitusjohtajan tehtäviä Virtanen hoitaa toukokuun loppuun. Sen jälkeen Virtanen perheineen palaa Saksaan, jossa nuorempi poika "jatkaa koulua entisessä ympäristössä".

Virtasen toimitusjohtajakaudelle tulee mittaa tasan puolitoista vuotta. Hän luonnehtii kautensa tilinpäätöstä hyväksi.

– Saneerausohjelma on käyty ja kaikki siihen liittyneet tavoitteet on saavutettu. Yhtiölle on löytynyt globaali partneri Lite-On. Se hankkii seuraavien viikkojen aikana täydet sata prosenttia Perloksen osakkeista.

Virtasella on seuraajansa Cor Sarisin kanssa kolme yhteistä kuukautta aikaa ajaa hänet sisään.

– Saris tulee yhtiön sisältä ja on erittäin kokenut organisaatiotoiminnassa kansainvälisellä alueella. Hänellä on kaikki edellytykset viedä yhtiö seuraaviin tavoitteisiin.

Lisää Aiheesta
UutinenPerlos pääsi voitolle (23.10.2007 08:50)
UutinenPerlos kutisti tappioitaan (24.7.2007 08:22)
YrityksetPerlos
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (16)

Huono 0
Perloksen toimitusjohtajan paikalta tänä aamuna eronnut Matti Virtanen myöntää Taloussanomien verkkopalvelulle ratkaisun olleen vaikea.
Taloussanomat
Huono 0
...eli siis "siirsin vahingossa omankin työni kiinaan".
Olaf
Huono 0
Sano että sait potkut ja oli nöyryttävä.
Kiina voittaa aina
Huono 0
Jos päätöksen taustalla ovat perhesyyt, kuten jutusta saattaa ymmärtää, päätös on kunnioitettava ja hatunnoston arvoinen. Perhe on aina olemassa, työura kestää vain hetken, ja lasten tulevaisuutta muodostetaan nyt. Oikea päätös, onnittelut!
Tsyrde
Huono 0
Mites ne 1200 muuta perhettä jotka eivät voi lähteä Kiinaan? Ei oo paljon juttuje lehdissä ollu...
JAss
Huono 0
Mites ne 1200 muuta perhettä jotka eivät voi lähteä Kiinaan? Ei oo paljon juttuje lehdissä ollu...
JAss
Huono 0
...eli siis "siirsin vahingossa omankin työni kiinaan".

Heh, aivan loistava komeentti tähän näin!
Kiitoksia nauruista
Huono 0
Tätä menoa lastenkin tulevaisuus on Kiinassa, vai jääkö kiinailmiö vain väliaikaiseksi?
Lastenlapsia ajatteleva
Huono 0
vientipalkinto.
Virtaselle
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tukholma
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949