Kirjaudu ▼
 

Nokia ei aio maksumieheksi

Matkapuhelinyhtiö Nokia kiistää saksalaisen Nordrhein-Westfalenin osavaltion vaateen investointitukien takaisinmaksusta.
Startel
19.2.2008 19:52
3

Nokia korostaa tänään tiistaina osavaltiolle jättämässään vastauksessa "täyttäneensä tukiehdot eikä takaisinperintään ole aihetta".

Kyse on vuosina 1998–1999 Bochumin matkapuhelintehtaalle saaduista osavaltion investointituista, joilla oli määrä luoda paikkakunnalle pysyviä työpaikkoja. Nokia ilmoitti tammikuun 15. päivänä sulkevansa Bochumin tehtaansa ja siirtävänsä tuotannon Romaniaan.

Nordrhein-Westfalen vaati kännykkäjättiä maksamaan takaisin 41 miljoonaa euroa tukia tehtaan lopettamisen johdosta.

– Nokia on vuodesta 2001 lähtien työllistänyt Bochumin tehtaalla keskimäärin 3 200 omaa ja alihankkijan työntekijää vuodessa. Osavaltion tehtaan laajennuksen yhteydessä myöntämän taloudellisen tuen ehdot edellyttivät vähintään 2 860 työpaikan luomista, joten katsomme työllistämisvelvoitteen täyttyneen yli vaatimusten, vastauksessa todetaan.

Osavaltion tuen takaisin perintä on Nokian mukaan perusteetonta myös siksi, että yhtiö raportoi vuosien saatossa asianmukaisesti Nordrhein-Westfalenille tuen käytöstä sekä työllistämisehtojen täyttymisestä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kaikilla osapuolilla oli oletettavasti samanlainen käsitys syntyneiden työpaikkojen määrästä sekä työsuhteiden laadusta, jonka myötä osapuolet olivat yhtä mieltä tukiehtojen täyttymisestä. Epäilyjä raportoinnin puutteesta ei ollut esitetty ennen tämän vuoden tammikuuta.

Omien laskujensa mukaan Nokia on investoinut suljettavaan Bochumin tehtaaseen yli 350 miljoonaa euroa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (3)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
MIksi pitäisikään. Nokiaahan vastustettiin siellä jo sillon kun se osti kannattamattoman tv tehtaan jonka muutti isolla rahalla puhelintehtaaksi. Nokia on investoinut alueelle sellaisia rahoja joita ei sinne muuten olisi syydetty. Aikansa kutakin...
aaa 19.2.2008 21:34

Anonyymi
Kyllä se Nokia maksaa, avalla taikka toisella
Maksumieheksi joutuu 20.2.2008 14:11

Anonyymi
Saisi maksaa, mutta eipä siihen ole voinut ennenkään luottaa tippaakaan.
Paskat puhelimet 20.2.2008 18:41
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä