Ylen hallintoneuvosto: Perkelöinti ei ole sopivaa
Yleisradion aatteellisia linjanvetoja valvovan hallintoneuvoston jäsenet eivät olleet kuulleet yhtiön sisäistä perkele-slogania aiemmin.
– Itse en käytä koskaan perkele-sanaa julkisesti, mielestäni se ei kuulu hyviin tapoihin, sanoo hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok).
Hän sanoo silti ymmärtävänsä, että joissain tilanteissa voimasanalla voi ilmentää sisua, kuten puoluetoverinsa Marjo Matikainen aikoinaan teki.
Kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (sd) tunnistaa heti iskulauseesta Matikais-viittauksen.
– En ole silti ihan varma, että tässä yhteydessä perkeleellä saavutetaan sitä mitä halutaan. Niin moni ihminen mieltää sanalle ihan toisenlaisia arvoja, eikä ainakaan pidä sitä kovin sivistyneenä ilmaisuna, Kantola sanoo.
Hänen mielestään Yle on edelleen kansallinen sivistyslaitos, ja sen pitää miettiä myös käytöstään tältä pohjalta.
Räväkät ja aggressiiviset iskulauseet ovat tuomittuja epäonnistumaan, sanoo kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr).
– Olen niin pitkään nähnyt tällaisia hengennostatusyrityksiä, että voin sanoa että ei tällaisilla lauseilla saavuteta mitään. Parhaiten toimii riittävän sivistynyt iskulause, joka aiheuttaa myönteisen hymähdyksen, Pulliainen sanoo.
– Tässä ei kyllä sellaisia piirteitä ole, hän uskoo.
Ruotsinkielinen versio "Från Yle, förstås" on kansanedustaja Mikaela Nylanderin (rkp) mielestä huomattavasti yksiselitteisempi ja parempi.
– Perkeleeseen liittyy niin paljon kielteistä, se herättää liian helposti torjuntareaktioita. Ruotsinkielisestä lauseesta mieltää hyvin, miten selvää on että Yleltä saa laadukasta ohjelmaa, Nylander sanoo.
Kansanedustaja Pentti Tiusanen (vas) mieltää perkelöinnin negatiiviseksi ilmaisuksi.
– Tässä tilanteessa yleläisiä pitäisi mieluummin kannustaa positiivisesti, että vaikeudet on voitettu ja kriisin yli päästy. Mitä tällainen teksti kertoo vaikka ulkopuoliselle? Ei siitä tule ainakaan myönteisiä mielikuvia, Tiusanen sanoo.
Samaa mieltä on kansanedustaja Elsi Katainen (kesk). Hän luonnehtii iskulausetta erittäin huonosti valituksi.
– Ei kai tämä ole joku vitsi? Perkele ei todellakaan kuvaa mitenkään Yleisradion arvoja. En tajua, mitä yhtiön johto tällä haluaa viestittää, Katainen sanoo.
Yleisradion hallitus ei ole puheenjohtajansa Hannu Olkinuoran mukaan keskustellut perkelöinnistä. Yhtiön johdon tilannetajun arvioiminen ei hänen mielestään muutenkaan kuulu hallitukselle.
– Operatiivinen johto kantaa vastuun toiminnastaan, ja arvioi itse tällaiset käyttämänsä keinot tilanteen mukaan, hän sanoo.
















Kommentit (34)
Ylen hallintoneuvosto on kieltänyt kaapelitv -operaattoreita muuntamasta Ylen digilähetyksiä myös analogimuotoon 1.3.2008 jälkeen. Tämä, jos mikä, on huonoa asiakaspalvelua.
Toimivaksi osoittautuneen analogimuunnon salliminen säilytää kaapeliyhtiöiden palvelut ennallaan 1 300 000 kaapelikotitaloudelle, eli kyseessä ei ole ihan pikku juttu. Homma hoituisi varmasti muutamalla puhelinsoitolla.
Toivottavasti Sasi tarttuu tähän asiaan yhtä ripeästi.
"Mutta minä sanon teille, että jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset puhuvat, pitää heidän tiliä tekemän tuomiopäivänä."
Toivottavasti Jumalan Sana saa vieläkin puhutella Suomen kansaa.
mukin, digipakon, ihan minkä vaan..
Perkele, kääritään hihat.
Perkele, muut on idiootteja, tehdään sitten itse.
Perkele, ei tästä seisoskelemalla valmista tule.
Perkele, näillä mennään.
jne.
Perkele!!