Työntekijät kiilaavat koulutettujen ohi palkoissa

Työntekijät kiilaavat koulutettujen ohi palkoissa
Työntekijät ansaitsevat nykyään jo niin hyvin, että he ohittavat tienesteissä monet paremmin koulutetut. Esimerkiksi sähkö- ja putkiasentajat sekä palomiehet pärjäävät palkkakisassa hyvin.
Ari Kapanen
12.2.2008 06:01
Kommentit 429

Putki- ja sähköasentajat hankkivat työ- ja opiskelu-uransa aikana enemmän kuin psykologi ja melkein yhtä paljon kuin insinööri tai lehtori. Palomies jää puolestaan vain hieman psykologin taakse.

Diplomi-insinöörit ja ekonomit ovat palkkavertailussa omaa luokkaansa. Kirjastonhoitaja sen sijaan kuuluu akateemiseen kurjalistoon; hän jää palomiehen ja kampaajan taakse, mutta jonkin verran siivoojan yläpuolelle.

Tiedot käyvät ilmi Suomen Rahatiedon Ilta-Sanomille ja Taloussanomille tekemästä selvityksestä.

Kokonaispalkat on laskettu ikävuosilta 20–59. Suomalaiset lähtevät eläkkeelle keskimäärin 59-vuotiaana.

Mukana on siis sekä opiskelu- että työaika. Kokonaispalkassa ovat mukana kaikki ansiot lukuun ottamatta lomarahoja.

Työntekijöiden asemaa vertailussa parantaa, että he käyvät kouluja lyhemmän ajan kuin esimerkiksi lehtorit ja insinöörit. Tällöin työntekijät ehtivät tienata pidempään kuin muut. Lisäksi nettotuloissa eroja tasoittaa verotus.

Putkimies lyö psykologin

Klikkaa graafi auki tästä.

Koulutuksen pituus näkyy selvästi ansioissa, jos palkkavertailu katkaistaan aikaisin, esimerkiksi 13 vuoden kuluttua koulutuksen alkamisesta.

Tällöin rakennusmestari nousee palkkavertailun ykköseksi ennen putki- ja sähköasentajaa. Vasta heidän jälkeensä tulevat diplomi-insinööri ja ekonomi.

Laskelmissa ei ole otettu huomioon opintolainoja. Jos ne laskettaisiin mukaan, työntekijät nousisivat oheisessa taulukossa ylöspäin. Lyhyt koulutusaika pienentää opintolainojen määrää.

Mukaan on laskettu ensimmäiseltä opiskeluvuodelta opintoraha ja toisesta vuodesta lähtien suurin työtulo, joka sallitaan täyden opintorahan saamiseksi.

Laskelmissa siivoojat menevät suoraan töihin ilman koulutusta. Miehillä armeija pidentää opiskeluun ja töihin menoa. Putki- ja sähköasentajat asuvat kotona opiskeluajan, joten he eivät saa opintoetuja.

Laskelmat kuvaavat reaaliansioita. Oletuksena on, että ne kasvavat 1,5 prosenttia vuodessa. Tällöin inflaatio on puhdistettu numeroista pois.

Oheisessa taulukossa on oletettu, että verotus säilyy nykytasolla. Laskelmat perustuvat vuoden 2006 kokonaisansioihin.

Diplomi-insinööri, ekonomi, lehtori, psykologi ja kirjastonhoitaja ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon, jonka pituus vaihtelee neljästä kuuteen vuoteen. Insinööri ja rakennusmestarin ammattikorkeakoulu kestää 3,5–4 vuotta.

Muissa ammateissa koulutuksen kesto on kolme vuotta. Siivooja menee suoraan töihin.

Suomen Rahatieto on kerännyt laskelmia varten tiedot kuntatyönantajan palkkatilastoista ja ammattiliitoista.

Lisää Aiheesta
UutinenKotitalousvähennys kelpaa rikkaille (7.7.2009 07:19)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (429)

Huono 0
Työntekijät ansaitsevat nykyään jo niin hyvin, että he ohittavat tienesteissä monet paremmin koulutetut, ilmenee uudesta palkkavertailusta. Esimerkiksi sähkö- ja putkiasentajat sekä palomiehet pärjäävät palkkakisassa hyvin.
Taloussanomat
Huono 1
Tämä on yksi syy miksi koulutettuna harkitsen vahvasti Suomesta muuttamista. Jos oman alani töissä saa esimerkiksi Yhdysvalloissa yli kaksinkertaista palkkaa ja verotus on tuntuvasti alhaisempi, niin ainakaan tämä viisi kuukautta vuodessa kestävä syksy ja surkea ostovoima eivät kannusta jäämään.
Pitäisikö alkaa pakkaamaan?
Huono 1
Kiitos SAK-SDP tästä ihanasta tasapäistämisestä.
Keba
Huono 2
mitä kitinää.. tottahan se on, että työtä tekemällä (esim. putkimies) pitääkin tienata enemmän kuin "töitä" tekemällä (koulutettu FM)
yepyep
Huono 3
Terveiset Jenkeista!

Tulin tekemaan tanne "eroa" duunariin. Palkka 2-2,5 kertaistui ja perheen verotus putosi puoleen. Niin, kuulun tuohon DI/ekonomi -kategoriaan.

Taalla ollessa huomaan todellakin Suomen ongelman, taalla nimittain tuo koulutettu kategoria tienaa koulutusta vastaavan palkan. Ja vastaavasti "hanttihommiin" pystyy palkkaamaan remonttimiehen nimellista korvausta vastaan. Ei tarvitse paukuttaa vasaralla itse.

Ihmettelen ettei Suomessa saada putkimiesta, sahkomiesta, laatoittajaa, kirvesmiesta ym. Virosta Viron palkkatasolla. Valkokauluskoyhallisto kiltisti maksaa kylpparirempasta reiskalle enemman kuin itse tienaa samaan aikaan konttorissa.

Ai niin, viela, suosittelen, en ole katunut.
Sanoista tekoihin
Huono 1
Kiitoksiin voi lisätä kaikki muutkin puolueet Suomessa. Elämme käytännössä yksipuoluejärjestelmässä. Tuloksena yksi länsimaiden heikoimman ostovoiman omaava kansa...
Poli-tikka
Huono 1
Itse olen Sähköasentaja ja näyttäisi minun palkka olevan näköjään sama kuin taulukossa olevan siivoojan. Eli toimittaja hyvä voisitko ilmoittaa myös työpaikat missä näitä palkkoja maksetaan niin voisin itsekkin hakea niihin..
Sähköasentaja 8 vuotta alalla.
Huono 1
Se, että kouluttamattomat kiilaavat koulutettujen ohi palkoissa, johtuu suureksi osaksi siitä, että yhteiskunta on kouluttanut ihmisiä vääriin ammatteihin. Jos putkimiehiä olisi enemmän ja psykologeja vähemmän, palkkasuhde olisi toisenlainen.

Tietysti kysymys on myös työn tarpeellisuudesta. Putkimiesten työ on aina tarpeellista, psykologeilla teetetään joskus ns. turhaakin työtä.
Ihmisiä koulutetaan vääriin ammatteihin
Huono 2
En ole kyllä koskaan kuullut, että Suomessa korkeasti koulutetut olisivat olleet palkkaa vailla. Joskus on se naama kurtussa sanottu ja lähdetty tuntia aikasemmin kotia työpaikalta. Seuraavana päivänä sitte tehty ruokatunnilla tekemättä jääneet hommat. Muutenkin omien etujen ajaminen kuuluu enemmän työntekijäportaan tapoihin, korkeasti koulutetut kokevat olevansa tällaisen käyttäytymisen "yläpuolella".
Hitsari
Huono 1
Sanoista tekoihin
12.2.2008 7:16 #
Terveiset Jenkeista!

Tulin tekemaan tanne "eroa" duunariin. Palkka 2-2,5 kertaistui ja perheen verotus putosi puoleen. Niin, kuulun tuohon DI/ekonomi -kategoriaan.

Taalla ollessa huomaan todellakin Suomen ongelman, taalla nimittain tuo koulutettu kategoria tienaa koulutusta vastaavan palkan. Ja vastaavasti "hanttihommiin" pystyy palkkaamaan remonttimiehen nimellista korvausta vastaan. Ei tarvitse paukuttaa vasaralla itse.

Ihmettelen ettei Suomessa saada putkimiesta, sahkomiesta, laatoittajaa, kirvesmiesta ym. Virosta Viron palkkatasolla. Valkokauluskoyhallisto kiltisti maksaa kylpparirempasta reiskalle enemman kuin itse tienaa samaan aikaan konttorissa.

Ai niin, viela, suosittelen, en ole katunut.

Sopivasti olet lukemassa viestiä sieltä jenkeistä. Paljos kello on, me tultiin just töihin :)

Nykyään melkoista provo pelleilyä talouspaperin sivuilla.
PROVO
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 43 Edellinen Seuraava
mainos

Taloussanomat - Uutiset

Onko Googlen katunäkymäpalvelu tarpeellinen?

17:39OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

18,00-0,39 %-0,07

KalenteriKalenteri

Tänään – 9.2.2010

Eforen yhtiökokous 18:00  
Foex julkistaa sellun ja paperien hintaindeksit 12:00  
Finnairin liikennesuorite tammikuulta 09:00  
Saksan kuluttajahinnat tammikuulta (lopullinen) 09:00  
tilinpäätöksiä: Comptel, Kemira (klo 8.30), Larox (noin klo 8), Orion (noin klo 12), Outotec (klo 8.30)    
osavuosikatsauksia: UBS    
Euroopan parlamentti äänestää uudesta komissiosta    
 
Dilbert – 9.2.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050