Kansa ostaa ja kauppa kukoistaa
Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.
Kaupan ala julkaisi tänään maanantaina tietoja viime vuoden myyntiluvuista sekä tämän vuoden ennusteista, ja yllättyi kasvun rajuudesta itsekin.
Koko vähittäiskauppa kasvoi automyynnin romahduksesta huolimatta viime vuonna viisi prosenttia, ja ala uskoo myös vuonna 2008 pääsevänsä ainakin 4,5 prosentin lukemiin.
– Kuluttajien luottamus omaan ja maan talouteen on säilynyt suhteellisen hyvänä. Emme usko, että ostohalut ovat vielä muuttuneet, sanoo Suomen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala.
Liitto arvioi, että tukkukauppa yltää tänä vuonna noin neljän prosentin kasvuun. Viime vuonna meni hieman paremmin.
Kansan kulutusinto on näkynyt parhaiten sisustus- ja rautakaupassa, missä kasvua oli viime vuonna peräti 11,7 prosenttia.
– En tiedä ovatko asunnot jo täynnä, mutta uskomme rauta- ja sisustusalan kasvun normalisoituvan tänä vuonna pariin prosenttiin, sanoo Pekkala.
Huonekaluliikkeissä kassa näyttää kuitenkin kilisevän yhä 6-9 prosentin kasvuvauhdissa. Hiukan pienempiä lukemia ennustetaan kello- ja kulta-alalle, joka juhli viime vuonna luksustavaran menekkiä.
– Suomalaisilla tuntuu olevan yhä enemmän varaa ostaa arvoesineitä, ja niiden hankkiminen on ehkä arkipäiväistynyt, Pekkala pohtii.
Autokaupalle liitto ennustaa hyvää 10–15 prosentin kasvua, missä on mukana sekä uusien että käytettyjen autojen myynti. Uusiakin autoja menisi yli 150 000.
Ostoinnon seurauksena kauppa joutuu palkkaamaan lisää väkeä. Jos kasvu pysyy ennallaan, tänä vuonna alalle syntyy 5000 uutta työpaikkaa.
Valtaosa näistä on liiton mukaan vakituisia ja kokopäiväisiä.

















Kommentit (22)
palkansaajalla pakollisten kulujen jälkeen banaanivaltion tasolla
Siinä ei veroaletkaan auta.....
Ja noi kaupan työpaikat ovat kyllä huonostipalkattuja pätkätöitä, joissa ei edes alkeellistakaan TESiä ei noudateta...
Mitä? Eikö työvoimapulasta ole näkyvissä merkkiäkään?
Kauppa tarkoittaa, että se potkii pihalle tuhansia ex-työntekijöitä ja korvaa ne uusilla. Eihän kaupan liiketilat kasva ja myyntikin kasvaa vain inflaation verran.