Gigantti kannustaa työkavereiden vasikointiin

Kirsi Salovaara/Taloussanomat
Gigantti kannustaa työkavereiden vasikointiin
Gigantin emoyhtiön DSG:n ilmiantokampanja on käytössä kaikissa maissa, joissa myymäläketju toimii.
Kodinkoneketju kerää tietoa työntekijöidensä rötöstelystä tai asiattomasta käytöksestä.
STT
1.2.2008 15:20
Kommentit 61

Palvelualojen ammattiliiton Pam-lehdessä kerrotaan, että Gigantin ja Markantalon kodinkonemyymälöissä kannustetaan työntekijöitä toistensa ilmiantoon.Vihjepuhelimeen voi soittaa nimettömänä, jos huomaa varkauden, petoksen tai huumeiden käytön. Myös alihankkijoihin tai yleisöön kohdistuneen huonon palvelun voi ilmoittaa.

Pamin neuvottelupäällikön Juha Ojalan mukaan kyse on Suomen työmarkkinoille vieraasta, ylikansallisen omistuksen kautta levinneestä taudista. Kampanja on viety Uudenmaan työsuojelupiirin selvitettäväksi.

Myymäläketjun emoyhtiön DSG:n edustaja HR-manageri Tomi Sohlman sanoo lehdessä, että tarkoitus ei ole ollut lähteä käräyttelylinjalle, eikä kenellekään tulla antamaan varoituksia tai potkuja nimettömien vinkkien perusteella.

Sohlmanin mukaan tarkoitus on saada selville työpaikan ilmapiiriongelmat ennen niiden kärjistymistä.

Lisää Aiheesta
UutinenNyt loppui luotto Gigantin omistajalta (14.11.2008 15:46)
mainos

Kommentit (61)

Huono 0
Kodinkoneketju kerää tietoa työntekijöidensä rötöstelystä tai asiattomasta käytöksestä ilmiantokampanjan avulla.
Taloussanomat
Huono 1
Sisäpiirin pölliminen pitää ottaa aiheeksi myös muissa kauppaketjuissa. Yksinkin pöllivä työntekijä voi aiheuttaa suuret menot.
Olli V
Huono 0
Luulis, että ne palkkais sinne rehellistä henkilökuntaa jo muutenkin... Pitäiskö tää nyt tulkita, niin että gigantti myöntää myyjiensä olevan epärehellisiä kusettajia ? Ilmeisesti siis gigantin viesti on se että meillä myyjät kusettavat asiakkaitakin.
Ihmetellä sopii vaan...
Huono 0
Vallan fiksua. Uusi väline työpaikkakiusaamiseen.
Vasikka
Huono 0
Vai ei käräytyspuhelinta perustaessa tarkoitus ole ollut lähteä käräyttelylinjalle. Mielenkiintoinen selitys.
OJ
Huono 0
Olen yrittänyt ostaa tavaraa uuteen kotiini Markantalosta mutta se ei onnistu kun Gikantin brittiomistajat ovat keränneet myyjiltä kännykät pois, sähköpostit ei toimi ja call center ei myöskään toimi. Joku joskus vastaa mutta viestit ei mene eteenpäin eikä tällä rassukalla ole tietojärjestelmäyhteyttä että tietäisi mitä asiakasta tai tilausta soitto koskee.
No, onneksi on toisia kauppoja.
Homma levällään
Huono 0
Näillä toimilla saadaan aikaiseksi suomen paras työpaikka 2008! Varmasti hyvä ja kannustava työilmapiiri! Suomen HALUTUIN työnantaja.
Seppo 15 000
Huono 0
Asiakkaille tukipuhelin jos joutuu myyjän huijattavaksi.
Vaatimus!
Huono 0
Uutisen luettuani on aivan selvä että Gigantin ovea en avaa. En myöskään käytä Lidliä heidän politiikkansa vuoksi. Me kaikki voimme kuluttajina vaikuttaa jos vain haluamme. Sitä paitsi ei häviä mitään kun muualta saa samalla hinnalla ja jopa halvemmalla.
ex
Huono 0
On se hienoa, että saadaan Suomeen vihdoinkin keskieurooppalainen johtamiskulttuuri. Johdon ja alaisten välinen luottamus tuntuu olevan kunnossa, kun tarvitsee kaikin keinoin vahtia työntekoa. Luulenpa, että kamerat myymälöissä ovat asennettu vain omien työntekijöiden vartiointiin..
Hintapartio
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
mainos

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -7
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -9
Tokio
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 8
Ennuste klo 20:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Googlen katunäkymäpalvelu tarpeellinen?

15:48OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,943+0,61 %+0,03

KalenteriKalenteri

Tänään – 9.2.2010

Eforen yhtiökokous 18:00  
Foex julkistaa sellun ja paperien hintaindeksit 12:00  
Finnairin liikennesuorite tammikuulta 09:00  
Saksan kuluttajahinnat tammikuulta (lopullinen) 09:00  
tilinpäätöksiä: Comptel, Kemira (klo 8.30), Larox (noin klo 8), Orion (noin klo 12), Outotec (klo 8.30)    
osavuosikatsauksia: UBS    
Euroopan parlamentti äänestää uudesta komissiosta    
 
Dilbert – 9.2.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050