Tietotyöläiset paiskivat ylitöitä ilmaiseksi

Ylityöt ovat ekonomien tapa. Ekonomiliittolaisista vain reilu kymmenes ilmoitti jäsentutkimuksessa, että ei tehnyt viime vuonna ylitöitä.

Tekniikan akateemiset on tehnyt vastaavan kyselynsä hieman myöhemmin ja ylitöiden osalta tiedot on päivittämättä.

Yksikönjohtaja Matti Hirvikallio Tekniikan Akateemisista toteaa, että tilanne tuskin on olennaisesti muuttunut vuodessa. Liiton jäsenistä 70 prosenttia teki edellisvuonna ylitöitä.

Vain joka kymmenes ylitöitä tehnyt ekonomi tai diplomi-insinööri on saanut erillisen korvauksen.

– Kun lasketaan yhteen työt, joita ei korvata, ilmenee, että maassamme ahertaa noin 5 000 piiloinsinööriä. Korvaamattoman ylityön arvo on 280 miljoonaa euroa vuodessa, sanoo Hirvikallio.

Ekonomien keskipalkka pyöri viime vuonna 5 000 euron ja diplomi-insinöörien 4 500 euron paikkeilla. Työehtosopimuksissa viikkotyöaika on yleensä 37,5 tuntia.

Ekonomit tekivät viime vuonna keskimäärin hieman yli 42-tuntisia viikkoja. Insinöörien viikko jäi edellisvuonna vähän tätä lyhemmäksi. Osa on töissä selvästi keskiarvoa enemmän.

Esimerkiksi nimimerkki ekonomin vaimo kommentoi Taloussanomien keskustelupalstalla, että töiden viikkotuntimäärä nousee todellisuudessa usein reilusti yli 50:n jo alemmalla keskijohdolla.

Ylimpään johtoon kuuluva ekonomi työskentelee keskimäärin 47,5 tuntia viikossa. Insinöörijohtaja selviää hieman vähemmällä.

Todennäköisesti kerrotut työmäärät ovat pienempiä kuin tehdyt työtunnit, arvioi tutkimuspäällikkö Juha Oksanen Ekonomiliitosta. Läheskään kaikki eivät laske töitään eivätkä tiedä, miten paljon uurastavat.

– Yleensä tulkinnat ovat alakanttiin. Todennäköisesti tilanne on tätä pahempi, sanoo Oksanen.

Hirvikallio uskoo niin ikään, että todellisuudessa töitä tehdään ilmoitettua enemmän.

Tietämättömyys työn määrästä johtuu siitä, että työn ja vapaa-ajan raja on haurastunut. Yhteiskuntapolitiikan tutkija Timo Anttila Jyväskylän yliopistosta sanoo, että työajan pituus mittarina on heikentynyt.

– Tutkimustemme mukaan kaksi kolmasosaa korkeakoulutetuista tekee viikoittain töitä kotona.

Toinen ilmiö on se, että yhä useamman työpäivä on pirstaleinen ja tempo on kiihkeä. Moni valittaa, että ei pysty keskittymään, kun pitää vastailla puhelimeen ja sähköposteihin, juosta palavereissa ja hoitaa kaikenlaisia pikku asioita. Jotta varsinaiset työtkin tulisi tehdyksi, paperit ja läppäri kuskataan kotiin.

Läheskään jokainen ei laske työpäivän venyttämistä ylityöksi. Kyse on myös siitä, mikä on työtä, mikä itsensä kehittämistä? Onko esimerkiksi ammattikirjallisuuden lukeminen ylityötä? Entä palaverimuistion selaaminen?

Työajan määrittelyä hankaloittavat erilaiset puolipakolliset tilaisuudet. Jos asiantuntija tai johtaja tapaa sidosryhmiä illalla, katsooko hän olevansa ylitöissä? Tai jos ilta asiakkaiden kanssa jatkuu vielä ravintolassa, onko kyse työstä vai vapaa-ajasta?

Osin työajan haparoituminen on työntekijän oman intressin mukaista. Anttila huomauttaa, että mielenkiintoista työtä tehdään mielellään, eikä työnantajan tarvitse pakottaa lisäponnistuksiin. Toisaalta pitkän päivän tekeminen voi olla osa työpaikan kulttuuria, josta on vaikea livetä leimautumatta laiskuriksi.

Moni toteaa, että ylityöt kuuluvat kokonaispalkkaan. Se ei silti saisi merkitä työtä vuorotta. Uudenmaan työsuojelupiiristä huomautetaan, että kokonaispalkka ei tarkoita, että työaikalaki ei koskisi. Pääsääntöisesti vain ylin johto on työaikalain ulkopuolella. Johtajienkaan ei kannattaisi itsensä takia puurtaa jatkuvasti.

– Työssä jaksamisen kannalta on aikamoinen ongelma, jos venyminen jatkuu vuosia, huomauttaa Oksanen.

Anttilan mukaan korkeasti koulutetuilla on aika vahva normaalityöajan kaipuu. Suurin osa 50 viikkotuntia tekevistä haluaisi 40 tunnin normityöajan.

Tämä näkyy myös Ekonomiliiton tutkimuksessa. Oksanen kertoo, että työhyvinvointi heikentyi viime vuonna edellisvuodesta.

– Viesteissä negatiivinen puoli korostuu. Esimerkiksi työpaikan johtamista ja töiden organisointia kritisoitiin yllättävän paljon.