Kilpajuoksu palkoista uhkaa jo työpaikkoja
Aktia ennakoi tuoreessa suhdanne-ennusteessa, että talouskasvun vaimeneminen ja isot palkankorotukset vähentävät työpaikkojen kasvua etenkin vuonna 2009.
Aktian mukaan asuntomarkkinakriisin puhkeaminen USA:ssa vähentää syksyn 2007 ja vuoden 2009 lopun aikana talouskasvua Suomessa vajaat puoli prosenttiyksikköä.
Myös Sampo Pankin ennusteiden mukaan USA:n kriisi hidastaa Suomen talouskasvua.
Sampo Pankin pääekonomistin Lauri Uotilan mukaan työpaikkojen kasvu hidastuu näillä näkymin vuonna 2009.
Uotilan mielestä sopiva palkankorotustaso olisi ollut suunnilleen kuusi prosenttia parissa vuodessa.
Nyrkkisääntö on, että liittokierros tuo palkansaajille noin kymmenen prosentin korotukset noin kahdessa vuodessa.
Uotilan mukaan valtiovalta olisi voinut avittaa matalaa palkkakierrosta veronkevennyksillä.
Aktian ennuste työpaikkojen kasvun hiipumisesta kuvaa tilannetta, jossa subprime-kriisi johtaa USA:ssa lievään taantumaan.
Ennusteessa lukee kuitenkin, että riski heikomman talouskehityksen suuntaan on iso. Viime päivinä amerikkalaiset finanssikonsernit ovat kertoneet isoista tappioista.
– Jos ulkoiset häiriöt tulevat odotettua rankempana Suomeen, on mahdollista, että työllisyys ei paranisi tänä vuonna lainkaan, sanoo Sampo Pankin Uotila.
Nordea Pankin ekonomisti Reijo Heiskanen näkee, että Suomi kestää yhden isojen korotusten liittokierroksen.
– Jos saamme useita suurehkoja korotuksia peräjälkeen, hintakilpailukyky viennissä heikkenisi. Tilanne huononisi selvästi, Heiskanen sanoo.
Hän ei usko, että yhden liittokierroksen isot korotukset merkittävästi estävät työpaikkojen kasvua Suomessa.
Subprime-kriisi lähti liikkeelle siitä, että pankit jakoivat luottoja asunnonostajille, joiden maksukyky ei ole hyvä.
Pankit ovat niputtaneet näitä luottoja muiden luottojen kanssa yhteen ja myyneet tällaisia paketteja sijoittajille.
USA:n suurin finanssikonserni Citigroup kertoi tehneensä viime loka–joulukuussa 6,7 miljardin euron tappiot subprime-kriisin takia.

















Kommentit (60)
Toinen kohtalonkysymys olisi uskallus todelliseen muutokseen - vaikka Tanskan mallin mukaan alhaisempi irtisanomissuoja ja parempi työttömyysturva. Mutta ikävä tosiasia on, että ei Kokoomus oikeasti tunnu haluavan uudistusta, mitä nyt vähän tukia leikataan ja hyväosasten verotusta suositaan. Hyvinvointivaltion uudistus ei pitäisi olla sama kuin sen alasajo. Sitä moni ajaa nimellä "uudistus". Joustavuutta kaivattaisiin ja mahdollisuutta joustavuuteen.
Demareita en edes moiti kun niiltä en mitään odota. Toisaalta Suomessa on ollut EU:n paras sossupuolue talouselämellä koko 2000-luvun, mutta se ei ole vielä paljon se.
Ei näissä työoloissa ilmaiseksi tai ilman korotuksia aleta enää painaa.
Älä sinä pälä jussi pälätä.Yhdenvertaisuus kaikille aloille, ellei muuten, niin sitten väkisin. Työnsä tehnyt.
Esimerkiksi palkankorotuksista menee veroihin 45 % keskimäärin !
Informaatio on harhaan johtavaa sinnä suhteessa !