Kirjaudu ▼
 

Suomalaiset: Huono työilmapiiri oikeuttaa sairauslomaan

Suomalaiset: Huono työilmapiiri oikeuttaa sairauslomaan
Työpaikan huono ilmapiiri voi olla syy sairauslomalle jäämiseen, kertoo tuore tutkimus.
5.12.2007 09:23
Marjo Mikola
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Yli 90 prosenttia Sosiaali- ja terveysministeriön järjestämään kyselyyn vastanneista antaisi kuitenkin työnantajalle luvan puuttua jatkuviin, epäselviin sairauspoissaoloihin.

Neuvoa-antavaan kansanäänestykseen osallistui yli 31 000 päättäjää, esimiestä ja alaista. Kansanäänestys järjestettiin internetin välityksellä syys–marraskuussa.

Tutkimuksesta selvisi, työelämässä on ennakoitua enemmän parantamisen varaa. Parannusta toivottiin etenkin esimiestaitoihin ja johtamiseen. Työpaikoille toivottiin lisää avoimuutta ja viestintätaitoja. Työelämän parantamiskohteiksi nimettiin henkisen ja fyysisen työhyvinvoinnin parantaminen ja jatkuvan kiireen kuriin saaminen.

Valtaosa, 90 prosenttia äänestäneistä oli sitä mieltä, että esimiesten olisi käytävä työpaikan ihmissuhdekurssi. Hyvän johtajan ominaisuuksiksi nimettiin johtamistaidon ohella sosiaaliset taidot, kuuntelu, alaisiin tutustuminen ja luottaminen, kannustuksen ja tuen antaminen, puuttuminen epäkohtiin ja käskyttävästä tyylistä luopuminen.

– Esimiehiin ja johtamiseen kohdistetaan erittäin kovia odotuksia, kommentoi työpsykologi, ylitarkastaja Olavi Parvikko Sosiaali- ja terveysministeriöstä työelämän kehittämistarpeita kartoittaneen kansanäänestyksen tuloksia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pavikon mukaan esimiehet ottavat työntekijät liian usein vain tuloksentekijöinä.

Tutkimussastauksissa myös alaistaitojen hankkimista kannatettiin jonkin verran. Työyhteisössä töiden sujuminen, työilmapiiri ja kannustaminen todettiin kaikkien yhteiseksi vastuuksi.

Alaistaitojen kurssille osallistumista kannatti 60 prosenttia äänestäneistä, mutta valtaosa vastaajista ei kokenut tarpeelliseksi tukea esimiestä tämän työssä.

5.12.2007 09:23
Marjo Mikola
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Valtaosa, 90 prosenttia äänestäneistä oli sitä mieltä, että esimiesten olisi käytävä työpaikan ihmissuhdekurssi.



Aika raju tulos, jos 90% on käytännössä epäsopivia esimiestehtäviin.

Kvartaalitalous on näköjään saanut esimiehet pelkäämään aseman menetystä. Pelkotilassahan unohtuu käytöstavat.
Anonyymi: Kursseilla ruuhkaa 5.12.2007 9:49

Anonyymi
Kyllä työntekijällä on oltava oikeus jäädä sairaslomalle jos esimies kohtelee epäasiallisesti. Tällainen m_lk_u on ollut ittellänikin esimiehenä ja otin potkut ja siitä sitten MINUA rangaistiin karenssilla! Sama m_lk_u kuitenkin jatkaa edelleen työnjohtajana vaikka useat työntekijät ovat hänestä valittaneet. Kyllä työntekijälläkin pitää p_rk_le jotain oikeuksia olla ettei tarvitse jatkuvaa karjumista, simputtamista ja vitt_i_ua sietää. Sairaslomalle vaan ja jos sama kus_t_s jatkuu niin sitten taitaa jossakin vaiheessa olla edessä mielenterveysongelmat ja työkyvyttömyys mikä se vasta yhteiskunnalle halvaksi tuleekin... Pitäisikö työturvallisuuslakia kehittää että se auttaisi jotenkin meitä duunareitakin kun lain mukaan näitä asioita ei voi omilla nyrkeilläänkään hoitaa???
Anonyymi: Simputettu 5.12.2007 9:55

Anonyymi
Taas on tehty tutkimus, jossa todetaan esimiehet työelämän suurimmiksi ongelmiksi.

Jos esimiehiltä kysyttäisiin mikä työllistää ja aiheuttaa eniten stressiä niin uskon enemmistön vastaavan "hankalat alaiset".

He ovat niitä, jotka loputtomiin kyseenalaistavat kaikki esimiehen päätökset, eivät pidä kiinni yhdessä sovituista pelisäännöistä, nostavat itseään työyhteisön yläpuolelle jne.

Tämän kaiken he usein verhoavat "yksilöllisen kohtelun" tai "erilaisten persoonien hyväksymisen" kaapuun. Valitettavasti meille Suomeen on tullut tämä ruotsalainen johtamiskulttuuri, jossa kaikkien alaisten mielipide pitäisi kuuntelemisen lisäksi ottaa tekemisen tasolla huomioon.

Työntekijöiden on hyvä muistaa esimiehen direktio-oikeus eli työnantajan edustajana esimiehellä on lakiin perustuva oikeus jakaa työtehtäviä, suunnitella työt ja työvuorot. Esimies saa puuttua työtehtävien priorisointiin ja työn tekemistapaan.

Uskon, että valtaosa esimiehistä haluaa tehdä asiat alaisilleen helpoksi ja esimiestyön mahdollisimman hyvin. Aina esimiehen päätökset ja linjaukset eivät vaan ole jokaisen yksittäisen työntekijän edun ja halujen mukaista.

Anonyymi: Esimiestyö on johtam 5.12.2007 9:56

Anonyymi
Työpaikan huono ilmapiiri voi olla syy sairauslomalle jäämiseen, kertoo tuore tutkimus.
Jos esimiehiltä kysyttäisiin mikä työllistää ja aiheuttaa eniten stressiä niin uskon enemmistön vastaavan "hankalat alaiset".


Eiköhän ne omat esimiehet ole suurin stressin esimiehilläkin.
Anonyymi: Ilpo 5.12.2007 10:13

Anonyymi
Täh, onko jollakin työpaikalla huono työilmapiiri vaikka Suomen työvoimapula on kauhean iso? Minun työpaikallani esimieheni työvoimapulan pelossa lankkaa kenkäni aamuisin, keittää minulle kahvit, hakee minut aamulla töihin, vie minut kotiin iltapäivällä, hakee tyttäreni koulusta, vie tytön kotiin ja auttaa läksyissä, lämmittää saunani ja tekee saunavastan, vihaa tessiä, nostaa palkkaa kysymättä 2 kertaa vuodessa, jne....

Kannattaa kertoa työpaikalla Suomen suuresta aidosta työvoimapulasta niin kyllähän työhyvinvointi paranee sinunkin työpaikallasi ja ratkeat riemusta kun synnyit Suomeen.

Hämmästelen suuresti koska meistä Suomalaisistahan on viime vuosikymmeninä tullut niin lähimmäisen rakkaita, välittäviä ja auttamishaluisia ihmisiä jotka antavat vaikka pikkusormensa toista auttaakseen.

Hae sinäkin meille töihin, olen vuokratyöntekijänä lampun hengellä. Mä suuren ilon ilmoitan Suomen kansalle nyt tulevan.
Anonyymi: Sarlien enkeli 5.12.2007 10:18

Anonyymi
Suomalainen työntekijä tekee kaikkensa, että ei tarvitse tehdä yhtään mitään.
Huono ilmapiiri parantuu yleensä peiliin katsomalla eikä aina muita syyttelemällä.
Anonyymi: Aina jonkun muun vik 5.12.2007 11:03

Anonyymi
Tehtäviinsä sopimattomat tai pätemättömät pomot aiheuttavat paljon riesaa ja pahoinvointia alaisilleen. Jotkut jopa pomputtavat asiattomasti alaisiaan kun heillä itsellään on pätemisen tarve mutta voivat huonosti tai omassa yksityiselämässään on ongelmia. Mutta herroillakin on herransa. Ns. auktoriteetit ymmärtävät parhaiten omaa kieltään eli vielä isompia auktoriteettejä. Parasta on jos nämä vielä ovat eri organisaatiosta.Itselläni oli aikonaan 90 -luvulla ongelmia v-mäisen simputtelevan pomoni kanssa joka pyrki kaikin tavoin alistamaan ja tekemään oloni epämielyttäväksi. Mutta päivi tuli kun sain tarpeekseni ja otin yhteyttä lapsuudenkamuuni joka on huomattavasti korkeamassa asemassa kuin oma pomoni eli suuryhtiön johtajana ja hän puuttui jämäkästi tilanteeseeni tulemalla itse yllättäen työpaikalleni ennalta ilmoittamatta. Johan vitt_i_u loppui kuin seinään. Olen tämän jälkeen saanut olla rauhassa mutta nykyisin myös vaihtanut työpaikkaa.
Ongelmiin kannattaa tarttua mutta ymmärrän toki ettei kaikilla tällaisia kamuja ole.
Tsemppiä!
Anonyymi: Herroillakin on herr 5.12.2007 11:04

Anonyymi
Tehtäviinsä sopimattomat tai pätemättömät pomot aiheuttavat paljon riesaa ja pahoinvointia alaisilleen.
...
Mutta herroillakin on herransa. Ns. auktoriteetit ymmärtävät parhaiten omaa kieltään eli vielä isompia auktoriteettejä.


Juuri näin.

Ainakin yrityisellä puolella löytyy aina lopulta hierarkiasta joku jota kiinnostaa asiat. Etenkin jos kykenee sen muotoilemaan menoiksi (euroiksi) tai hukatuiksi työtunneiksi tai asiakkaiksi tms. konkreettiseen muotoon joka voidaan esittää numerona. Kun numero on riittävän suuri niin sitten alkaa tapahtumaan. Olen nähnyt kun tämmöinen nilkki talutettiin ulos yrityksen tiloista vartijan saattamana ja henkkoht tavarat lähetettiin postissa, edes niitä ei saanut hakea.

Ongelma lienee kuitenkin useimmiten julkisella puolella jossa tuon "numeron" muodostaminen on aina työläämpää -mutta ei välttämättä mahdotonta- ja pomojen hierarkiassa olevat ovat edenneet virkaiän mukana eikä päätöksenteko ja tuloksenteko kyvyn tai halun mukaan kuten yksityillä puolella.

Toinen ongelma lienee sitten näiden kiusattujen kyky muotoilla asiansa "numero" muotoon.
Anonyymi: Juuri näin 5.12.2007 14:03

Anonyymi
Tilastointiinko vastaajan sukupuoli ?

Esittäisin oman arvauksen asiasta jos en pelkäisi että telaketjufemakot jyrisee nurkan takaa esille kuin T54.
Anonyymi: Vastaajien sukupuoli 5.12.2007 14:06

Anonyymi
Minulla saa teettää töitä miten paljon vaan, mutta tehtäviä ei tarvitsisi antaa huutamalla, kiroilemalla ja tuiskimalla. Esimiehen ei pitäisi delegoida tunteitaan. En voi mitään jos hänellä ei vaimonsa kanssa mene hyvin ja rakastajatarkin vaatii niin paljon.
Anonyymi: alainen 5.12.2007 15:10
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

13:45 Talvivaara asettaa tytäryhtiöitään selvitystilaan
13:17 Digitoday Soneran selitys verkon mykistymiselle: Kyllä se vielä testissä toimi
13:14 Air France-KLM varoitti tuloksesta ja lykkää uutuuskoneita
12:30 Pankki: Nokia voisi ostaa Alcatel-Lucentin kahdella ehdolla
12:01 Metso myy Tampereen valimonsa
11:30 Tornioon rakennetaan lng-terminaali
11:20 Tornion LNG poiki heti: Outokummulta 30 miljoonan investointi
10:59 Näillä tienesteillä olit pienituloinen
10:46 USA ei vielä asettanut uusia Venäjä-pakotteita
10:33 Verottaja päästi Fortumin pälkähästä
10:27 315 miljardin elvytys sai siunauksen EU-johtajilta
10:22 It-viikko Helsinki luopuu automaattimetrosta – edessä voi olla pitkä oikeustaisto
10:17 Ilmarinen sai sijoitusjohtajan FIM:ltä
10:06 Eurojohtajia huolettaa: Vaalit sotkevat kauppaneuvottelut
09:52 Ahlstrom sulkee maalarinteippitehtaan Kauttuaalla
08:47 Ilta-Sanomat Lappeenranta ja rupla: "Tämä seutu on kärsinyt"
08:36 Digitoday Hakkerit tunkeutuivat internetin sydämeen
08:18 Ranskasta särö EU:n yhteiseen pakoterintamaan
07:48 Japanin keskuspankki piti elvytysohjelmansa ennallaan
07:05 Mbnet.fi Lähdetkö lomalle ulkomaille? Muista tietoturva!
06:59 Kolumni Joululahjaksi puhelinrauhaa
06:01 Kriisiraja jo puhki? "Ihmisiä rangaistaan vuokraamisesta"
18.12. USA pohtii vastausta Sony-iskuun
18.12. Microsoft myy Lumioiden musiikkipalvelun
18.12. Autojätit keskeyttivät myynnin Venäjälle
18.12. Verkkokauppa kasvaa: Paketit eivät mahdu posteihin
18.12. BBC: Lapset kaivavat paljain käsin tinaa Applen puhelimiin
18.12. Viranomaiset: roaming-maksuista luopuminen "ei kestävää"
18.12. Venäjä puuhaa 13 miljardin euron pankkitukipakettia
18.12. Saudit tiukkana: Brent alle 60 dollarin
Asiakastieto

Yhteistyössä