Kasvuyrittäjää pännii huono auto

Kasvua hakevien yrittäjien mielestä yrittäjän tulee olla valmis ottamaan suuriakin riskejä.
Tutkimuksen mukaan kasvuhakuiset yrittäjät ovat keskiarvoyrittäjää enemmän sitä mieltä, että yrittäjän vaurastuminen on aivan oikeudenmukaista. He jopa arvostavat häikäilemättömyyttä ja laskelmoivuutta enemmän kuin muut yrittäjät.
Unelmien ja itsensä toteutus on näille yrittäjille tärkeämpi motiivi kuin monille muille.
Tahto vaurastua näkyy myös tietynlaisena tyytymättömyytenä. Kasvuhakuiset yrittäjät ovat muita yrittäjiä tyytymättömämpiä tulotasoonsa, asuntoonsa ja autoonsa. He myös odottavat niiden kehittyvän parempaan suuntaan.
Toisaalta kasvua tavoittelevat yrittäjät ovat tyytyväisempiä yrittämiseen ja työnsä eri osa-alueisiin kuin yrittäjät keskimäärin. He suosittelisivat yrittäjyyttä muita yrittäjiä lämpimämmin. Yrittäminen ei ole heidän mielestään yhtä raastavan aikaavievää ja vaivalloista, kuin mitä se on keskivertoyrittäjien mielestä.
Sampo Pankin teettämään yrittäjätutkimukseen vastasi 7088 henkilöä, joista 2888 oli yrittäjiä ja loput yrittäjyydestä kiinnostuneita tai sitä harkitsevia palkansaajia.
Vastaajista 19 prosenttia aikoi kasvattaa yritystään voimakkaasti seuraavan kolmen vuoden aikana.
Miehet näyttävät olevan naisia kasvuhakuisempia yrittäjinä. Naisista vain 14 prosenttia kertoi tavoittelevansa voimakasta kasvua, miehistä 22 prosenttia.

















Kommentit (15)
Eli, aika hyvä jutttu tavallisella tallaajalle.
Kaikilla autoillahan pääsee nykyään myös sen 120 km/t.
Ylinopeudet ovat sitten erikseen. Niihin on varaa vain kaikkein pienituloisimmilla nykyisessä sakotusjärjestelmässä.
Nykyisessä sakotusjärjestelmässä sakko määräytyy tulojen mukaan, joten jokaisella on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet maksaa ylinopeussakkoja. Nykyinen sakotusjärjestelmä on onnistunut, koska se kirpaisee samalla tavalla jokaista autoilijaa tuloista riippumatta.
Yrittäjän vaurastumismahdollisuus ei ole ainoastaan oikeudenmukaista vaan minimivaatimus jos halutaan yhteiskunta jossa köyhyysprosentti on alle 99%.
Mitä siihen tulee että auto ei ole riittävän hieno, ainakin tilapäisesti se että ajelee vanhemmalla autolla ja säästää siten rahaa, parantaa mahdollisuuksia ajella paremmalla autolla tulevaisuudessa. Vai onko siinä järkeä että juuri yrityksen aloittanut henkilö maksaa 700 EUR/kk autolainan lyhennyksiä ?
Ihmeellistä kärsimättömyyttä.
Arvonalenemisen ja käytön kalleuden lisäksi merkittävä tekijä on vaikutus yrittäjän fyysiseen ja psyykkiseen kuntoon. Liekö sattumaa, mutta oma tuottavuuteni ja sitä kautta yritykseni tulos kääntyi kasvuun vähän sen jälkeen kun vaihdoin auton polkupyörään.