Nokian väki suuttui nollabonuksiin

Nokian ylempien toimihenkilöiden mitta täyttyi, kun yhtiö ei jakanut bonuksia viime vuoden huipputuloksesta. Niinpä toimihenkilöt järjestivät työnseisauksen.
Ari Kapanen
23.2.2007 13:06
Kommentit 92

Nokian ylemmät toimihenkilöt järjestivät perjantaina iltapäivällä työnseisauksen Tampereella ja Oulussa. Työt keskeytti Nokian toimihenkilöiden yhdistysten mukaan Tampereella noin 4 000 ja Oulussa noin 4 500 toimihenkilöä.

Varaluottamusmies Risto Lehtilahden mukaan toimihenkilöitä riepoo muun muassa palkitsematta jättäminen.

– Tehdään paras tulos kautta aikojen, eikä tulossa ole minkäänlaisia palkkioita.

Nokia ei maksanut tulosbonuksia viime vuoden toiselta vuosipuoliskolta.  

Hän harmittelee myös Nokian saneerauksia.

– Joka vuoden aloitus on, että tulee yt-neuvottelut, sanoo Lehtilahti.

Lehtilahti kritisoi myös sitä, että henkilöstö on saanut niukasti tietoa esimerkiksi yt-neuvotteluista.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenNokialaiset jatkavat palkkakapinaansa (12.3.2007 13:11)
mainos

Kommentit (92)

Huono 0
Nokian ylempien toimihenkilöiden mitta täyttyi, kun yhtiö ei jakanut bonuksia viime vuoiden huipputuloksesta. Niinpä toimihenkilöt järjestävät työnseisauksen.
Taloussanomat
Huono 0
Mitä, eikö Noksu olekaan se ihana työpaikka jossa henkilöstö on sen tärkein voimavara. Juhlapuheet ja käytäntö....
Huono 0
Olisivat iloisia että vielä on edes töitä.
Huono 0
Kyllähän se ulosmarssi on niiden YT-neuvottelujen takia ja tulevien irtisanomisten.
Huono 0
kaiken saa duunarille maksaa, joskus se luu jää vetävään käteen. Tätähän tapahtuu kaikilla aloilla.
Huono 0
Kyllä toi ulosmarssi on yt-neuvottelujen vuoksi, mielestäni artikkeli ehkä hiukan harhaanjohtavasti mainitsee syyksi nuo bonukset...vaikka kyllä nekin ihmisiä varmasti risoo.
Huono 0
Kyllä taas on otsikoitu niin päin helvettiä. Tässä varmaan halutaan viestittää että Nokian työntekijät ovat vain ahneita. Mediakin kumartelee vain näitä isoja johtajia ja Amerikkalaisia sijoittajia. Aivan kuin tää olisi bonuksien syytä. Bonukset jäi maksamatta kaikille Nokialaisille, mutta miksi vain Oulu ja Tampere marssivat ulos? Koska siellä YT-neuvottelut tuntuvat eniten.
Huono 0
Minunkin nähdäkseni ulosmarssi johtuu tulevista irtisanomisista, eikä saamatta jääneistä bonuksista. Tai sitten ylempien toimihenkilöiden valmius lakkoiluun on suurempi kuin meidän tavallisten duunareiden. Mutta niinhän se oli, että nuijasotaan eivät lähteneet ne joilla ei ollut mitään menetettävää (etelän maattomat) vaan ne joilla sitä menetettävää vielä oli (Pohjanmaan tilalliset).

Meillä duunareilla se saamatta jäänyt bonus olisi ollut muutenkin niin pieni, että ei oikeastaan maksa vaivaa hyppiä seinille - menee pian työpaikkakin, tosin se saattaisi olla siunaus.

Hieman toki uudehkona nokialaisena ihmetyttää, että milloin niitä bonuksia on tavattu maksaa jos huipputuloksen yhteydessä ei makseta? Nokian palkitsemisjärjestelmä on muutenkin monimutkainen ja outo, esim. meitä duunareita rokotetaan kokonaan muiden osastojen tekemistä virheistä. No, pääasia että johto saa optionsa.
Huono 0
Taloussanomien aikaisemmasta uutisesta lainaten:
"Paikalliset toimihenkilöyhdistykset päättivät järjestää mielenilmauksen, koska ne ovat tyytymättömiä yhtiön henkilöstöpolitiikkaan, varsinkin irtisanomissuunnitelmiin."

Ja tässä Ari Kapanen kirkkain silmin väittää että ulos marssitaan vain nollabonusten vuoksi? Nollabonuksista tuli uutiset jo viikkoja sitten, toisaalta 700 henkeä koskevista YT-neuvotteluista ilmoitettiin viikko sitten.
Taitaa kaverilla olla itsellä kyseisen puulaakin osakkeita ja henkilöstön tyytymättömyyden hän haluaa sivuuttaa pelkällä ahneudella. hyvä Ari!
Huono 0
Lähtekää ihmeessä vapaa-ehtoisesti pois siitä suur-kapitalistien sisäpiirien kehdosta.
Nokian politiikka on jo yli 7 vuotta ollut ihmistä syövää riistomeininkiä.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

04:45OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949