Kirjaudu ▼
 

Perustulokokeilu etenee: jopa 750 euroa kuussa

Jussi Helttunen
Perustulokokeilu etenee: jopa 750 euroa kuussa
Perustulokokeilua selvittävä työryhmä on tehnyt ensimmäiset ehdotuksensa malleista, joilla perustuloa voitaisiin kokeilla käytännössä.
30.3.2016 14:30
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Tuore perustuloa selvittävä raportti kerää yhteen olemassa olevaa tietoa erilaisista perustulomalleista ja niihin liittyneistä kokeiluista ja tuloksista. Lisäksi siinä arvioidaan erilaisten perustulomallien vaikutuksia.

Esiselvityksessä pohditaan puhtaan perustulon, osittaisen tuloveron ja muiden mahdollisten mallien soveltuvuutta kokeiluun. Tällä hetkellä lähtökohtana on osittainen perustulo.

Osittainen perustulo korvaisi ison osan nykyisistä perusturvaetuuksista, kuten työmarkkinatuen, työttömän peruspäivärahan ja toimeentulotuen. Suuruudeltaan se olisi 550–750 euroa kuussa, eikä siitä maksettaisi veroja. Ansiosidonnaiset etuudet jäisivät ennalleen.

Perustulokokeilu on pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelmassa ja yksi sen kärkihankkeista. Hanke on käynnistetty vuoden 2016 kestävällä selvityshankkeella perustulon toteuttamisesta. Varsinainen perustulokokeilu toteutettaisiin vuosina 2017–2018 ja hankkeen tulokset arvioitaisiin vuonna 2019.

Ryhmän loppuraportin on oltava valmis 15. marraskuuta.

∇ Mainos ∇
30.3.2016 14:30
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (73)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suurvalta suomen omat pummit vie päältä 2000 euroa.
Näin tämä 350 vuoden ryöstö operaatio saa jatkumoa.
Anonyymi: rikollisten_suomi 30.3.2016 14:34

Anonyymi
Jo on aikakin purkaa kolossaalinen byrokratiahelvetti perustuslakia estämästä. Seuraavaksi pakkoruåtsi pois niin kyllä tämä maa vielä tästä.
Anonyymi: Reisk 30.3.2016 14:38

Anonyymi
Suurvalta suomen omat pummit vie päältä 2000 euroa.
Näin tämä 350 vuoden ryöstö operaatio saa jatkumoa.

Tuomitset itsesi aivan turhaan.
Anonyymi: veeti 30.3.2016 14:39

Anonyymi
Kova on usko sosialismiin täällä Euroopan pohjois-koreassa, nyt friedmanilaiseen versioon.

Kannattaisko siirtyä sosialismista takaisin työperäiseksi, kuten oli 80-luvulla, ennenkuin demarinilkit saivat ylivallan.

Virosta voi ottaa mallia.
Anonyymi: Tollolandia 30.3.2016 14:42

Anonyymi
Osittainen perustulo korvaisi ison osan nykyisistä perusturvaetuuksista, kuten työmarkkinatuen, työttömän peruspäivärahan ja toimeentulotuen.

Suuruudeltaan se olisi 550–750 euroa kuussa, eikä siitä maksettaisi veroja.
Ansiosidonnaiset etuudet jäisivät ennalleen.
Käytännössä ei siis mikään muuttuisi.

Kelan ja TE-virkailijat koekaniineiksi, he voi sitten raportoida luotettavasti miten sujui 2 vuotta 550 eurolla.
Sen arvoista heidän puuhastelunsa on.
Anonyymi: näillä_Suomi_nousee 30.3.2016 14:42

Anonyymi
Perustulokokeilu on pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelmassa ja yksi sen kärkihankkeista.
Sipiulän kärkihankkeet olivat irakilaisotilaiden maahantuonti, jossa kirkko ottaa kopin, ettei kukaan 35 000:sta joudu maasta pois.
Kansan köyhdytys ja Suomi nurin, pelko ohjaa.
Anonyymi: järisyttäväjuoni 30.3.2016 14:45

Anonyymi
Suurvalta suomen omat pummit vie päältä 2000 euroa.
Näin tämä 350 vuoden ryöstö operaatio saa jatkumoa.
Tuomitset itsesi aivan turhaan.



Et edes ymmärrä poika kulta mistä on kyse mutta kommentoida täytyy.
Anonyymi: voi_kauhia 30.3.2016 14:47

Anonyymi
Perustulo on oikean suuntainen hanke kohti demokraattisempaa ja oikeudenmukaisempaa talousjärjestelmää.

Perustulossa voisi olla kuitenkin myös kannustin komponentti jota maksetaa työstä itse ja muiden eteen. Kuten palkkatyö, opiskelu, vapaaehtoistyö, omien lasten hoito yms. tämä komponentti maksettaisiin ihmisen oman ilmoituksen mukaan ja pistokokein voitaisiin tarkastaa että ilmoitus pitää paikkansa. Pitäisi vain olla jokin web sivu jolle ilmoitus tehdään pankkitunnuksilla.

Eli että perustulo kannustaisi myös kehittämään itseä ja olemaan hyödyksi itselle ja muille.
Anonyymi: reilumpaaTaloutta 30.3.2016 14:47

Rekisteröitynyt käyttäjä
Hienoa.. voisinko saada jopa 750 eur käteen ja sitten vähän osinkotuloja, sanotaan sellaiset 2.000 euroa kuussa, eli 2750 euroa cash. Jos tämä on mahdollista, niin aika moni lopettaa työnteon.

Todellisuudessa olen sitä mieltä, että vastikkeettoman rahan jakaminen pitää lopettaa. Vastineeksi pitää mennä yrityksiin hommiin, sairaaloihin apuhommiin, kunnille yleishyödyllisiä juttuja tekemään.
Rekisteröitynyt käyttäjä: derek 30.3.2016 14:47

Anonyymi
Back in the USSR... talla se Suomi saadaan kuntoon ja viela kun mainostetaan afrikan ja lahi-idan lisaksi itaeuroopan maihin keskipalkan ylittavaa ilmaista rahaa niin vaestopula loppuu, tai ehka rahat loppuu ensin.
Anonyymi: AlanDorgin 30.3.2016 14:48
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 
Asiakastieto

Yhteistyössä