Kirjaudu ▼
 

Kotiäitien kapina kytee: "Häpeää ja kaltoin kohtelua"

Lehtikuva
Kotiäitien kapina kytee: "Häpeää ja kaltoin kohtelua"
Kotiäitiys on oma, vapaa valinta. Vaiko surkean palkan, passivoivien työllistämistoimien ja pettymysten pakkopaita? Tuore väitöskirjatutkimus haluaa romuttaa ensimmäisen myytin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Pienellä paikkakunnalla naisen paluu työelämään kotiäitiyden jälkeen ei välttämättä ole herkkua. Töitä on vähän, niistä on kilpailtava kovaa ja työtukitoimet auttavat enemmän työnantajia kuin työntekijöiden työllistymistä.

Näihin tuloksiin tuli tutkija Päivi Kivelä tuoreessa väitöskirjassaan "Oman paikan taju. Keski-ikäiset perheenäidit paikallisilla kentillä", joka tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa ensi viikon perjantaina.

Kivelän mukaan esimerkiksi julkisella sektorilla on huomattu, että katkonaisiin työsuhteisiin tottuneet naiset ovat yleisesti nöyrää ja edullista työvoimaa.

– Tutkimuksessa tuli selväksi, että se oli molemmin puolin avointa toimintaa. On esimerkiksi joku hyväksi havaittu työntekijä, joka saavuttaa palkkatukikelpoisuuden ja sitten aukeaa paikka, johon hän kelpaa, esimerkiksi äitiyslomasijaisuus. Sitten tiedustellaan, voitko tulla, olla ottamatta vastaan muuta työtä ja pysyä siihen asti palkkatukikelpoisena, Kivelä kertoo Taloussanomille.

Toistuvat pätkätyöt aiheuttivat sen, että monen töihin haluavan naisen oli etsittävä töitä koko ajan – tietäen, että jos ei työnhakijana miellytä, aina on joku jonossa odottamassa.

– Työn puute ja jatkuvat pettymykset työnhaussa puolestaan aiheuttivat häpeää, alemmuuden ja kelpaamattomuuden tunteita, Kivelä sanoo.

Töihin oli myös oltava aina valmis, ehdoista huolimatta. Tämän "pelin hengen" tiesivät myös työnantajat.

– Nimenomaan työnantajalla on enemmän se (neuvottelu)valta. Se hyväksikäyttö ei ole niin räikeää, mutta epävarmuus siirretään työntekijän kontolle, Kivelä sanoo.

– Pistetään naiset odottamaan kiltisti varastossa, hän lisää.

Kotiäitiys on
pakopaikka

Kivelä toteutti tutkimuksensa Lievestuoreella, joka on 1980-luvulla lakkautetun sellutehtaan ympäristöön syntynyt. Siellä sen paremmin julkiset kuin yksityisetkään työnantajat eivät työllistä kuten ennen vanhaan.

Haastatellut olivat muun muassa hoivatyössä, myyjinä ja sosiaali- sekä koulutusalalla. Vaikea työllistyminen omille aloille sai monet naiset vetäytymään työelämästä perheen pariin.

– Töissä koettiin kaltoin kohtelua, hirveän tiukkaa kontrollia, huonoa työilmapiiriä, huomasi saavansa vähän palkkaa. Yleensä ne naiset hoitivat keikkansa loppuun ja vetäytyivät sitten vähin äänin.

Perhe tarjosi tutkimuksessa naisille paikan, jossa he kokivat olevansa tärkeitä ja hyödyksi sekä saavansa hyväksyntää. Kotiäiteinä moni teki töitä tehdäkseen omasta, läheistensä ja naapureidensa elämästä parempaa.

Kivelä haluaakin sanoa, ettei tutkimusten naisten elämä ollut kokonaisuudessaan traagista. Kotona moni nainen oli luova ja aktiivinen: esimerkiksi marjoja poimimalla, naapurin hiuksia leikkaamalla ja ompelemalla elämään saatiin sisältöä.  

Pinnan alla kytee
"hoivakapina"

Vaikea tilanne työelämässä sai monet Kivelän tutkimuksen naiset suunnittelemaan muutosta, jota Kivelä kutsuu "hoivakapinaksi".

– Se on yleensä työelämäkriittistä suhtautumista. Aletaan hakea muita elämänpiirejä, joissa voidaan päteä, kokea olo mielekkääksi ja olla avuksi paikallisyhteisölle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kivelä haluaa hoivakapinalla purkaa myös myyttiä siitä, että hoiva-ala olisi kutsumustyö, joka palkitsee tekijänsä. Hänen mukaansa ala ei suinkaan ollut kaikille haastatelluille mielekäs.

Samalla pohditaan reittejä sapattivapaalle tai varhaiseläkkeelle. 

– Työn puitteet ovat niin rankkoja, että koko elämää ei haluta uhrata työlle, Kivelä sanoo.

Naiset toivoivat tutkimuksessa myös enemmän arvostusta työlleen, työssäjaksamista edistäviä toimia ja parempaa palkkaa.

Kenen pitäisi
parantaa?
 

Hoivakapina on ongelmallinen ajatus, jos suomalaisten työuria tulisi pidentää väestön vanhetessa ja yhä harvemman ollessa työelämässä. Kivelä näkee, että tutkimuksen esiin tuomien ongelmien ratkaisuja pitäisi hakea kaikilta osa-alueilta, eli työvoimapoliittisesta järjestelmästä, työntekijöistä itsestään sekä työnantajista.

Esimerkiksi kodin piirissä moni nainen vietti aktiivista elämää, mutta sen muuttaminen rahaksi oli vaikeaa, vaikka halujakin olisi ollut.

– Tukijärjestelmissä on samaa joustamattomuutta kuin työmarkkinoilla. Työvoimapolitiikka ei monessa elämäntilanteessa toimi aktivoivasti. Jos tulee vaikka ajatus, että hankin lisätienestejä kutomalla mattoja, niin tällaiseen pieneen omaehtoiseen yrittelijäisyyteen se ei kannusta, Kivelä sanoo.

Työntekijät voisivat myös itse parantaa tilannettaan. Naisten elämäntilanteisiin ja tulevaisuuden näkymiin sisältyi myös tyytymistä ja tilanteiden aiheuttamaa passiivisuutta.

– Jatkuva riskien välttäminen johtaa siihen, että oma tilanne pitkittyy. Paljon on liian itsekriittiisiä näkemyksiä, jolloin ei pystytä näkemään niitä vaihtoehtoja, Kivelä selittää.

Myös osaamista voisi Kivelän mukaan päivittää, koska varsinkin, jos on ollut pitkään kotona, ovat työelämän vaatimukset muuttuneet.  

Työnantajien puolelta Kivelä toivoisi parempaa sitoutumista työntekijään. Nyt riskit sälytetään hänen mielestään liikaa työntekijän vastuulle.

– Työn tarjonnan puoli ei niinkään jousta tai sitten täytyy tyytyä olemaan työmarkkinoiden ulkopuolella, Kivelä sanoo.   

Yksittäiselle ihmiselle Kivelä toivoo parempaa ratkaisujen räätälöintiä. Tutkimuksessa jo nykyiset tukityötoimet ovat toimineet, kun ajoitus on ollut oikea. Jos tilanne työmarkkinoilla on vaikea, tarvitaan pienellä paikkakunnalla työelämään paluuseen moniulotteisia ratkaisuja.

– Puhutaan siitä, että ruohonjuuritasolta lähdetään, mutta se tuntuu vielä aika kaukaiselta.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Päivi Kivelä

Kommentit (201)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 21
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomessa on 300.000 - 400.000 työtöntä ja siihen päälle työkyvyttömyys eläkeläiset ja muuta "harmaalla alueella" elävää sakkia.

Ja pääpinokkio Katainen kehtaa heitellä tuollaisia letkautuksia että "menkääpä töihin" ?!?

Missä hiton utopiassa nuo poliitikot oikein elää?

Eiköhän pääpinokkia Käteinen voisi ensin tehdä poliitikkaa että työvoimakustannuksia (ei palkkoja) voitaisiin saada alemmaksi yrittäjiltä jotta he voisivat oikeasti työllistääkin ihmisiä?

Ehei... Lisää raippaveroja. Lisää bensaveroja, lisää dieselveroja, lisää energialaskuja ja antaa ruokakauppa kartellien häärätä omassa koskemattomuudessaan ja nostaen hintoja (inflaatio = BKT kasvu) rauhassa...

Mitä muuten on nämä uudet termit kuten taantuma ja "negatiivinen kasvu"

mitä hemmettiä on NEGATIIVINEN kasvu!?
Anonyymi: kasvua pukkaa 16.11.2012 14:25

Anonyymi
Kotiäitiys on nimenomaan uravalinta. Sitä eivät vain naiset tunnu tajuavan ennen kuin on liian myöhä.
Anonyymi: Nimetön 16.11.2012 14:26

Anonyymi
Vain kansallis-sosialistisessa Saksassa kotiäidiä arvostettiin koska he kasvattivat kansakunnan uutta sukupolvia jolla on absoluuttisen tärkeä itseisarvo kansallissosialistien mielestä.
Kapitalistisissa maissa kotiäiti on vain turha rahanmeno, koska "investointi" ihmisiin on kannattamaton.
Anonyymi: Kun kaikki mitataan 16.11.2012 14:27

Anonyymi
suomi vailla suvereniteettia eli bulvaani kaatopaikka maailmassa.
Anonyymi: lukekaa historiaa 16.11.2012 14:28

Anonyymi
Yksittäiselle ihmiselle Kivelä toivoo parempaa ratkaisujen räätälöintiä. Tutkimuksessa jo nykyiset tukityötoimet ovat toimineet, kun ajoitus on ollut oikea. Jos tilanne työmarkkinoilla on vaikea, tarvitaan pienellä paikkakunnalla työelämään paluuseen moniulotteisia ratkaisuja.



Ehei, vaan Kivelälle ja hänen "tukityöllistys jengilleen" monoa ahteriin niin että tekee kipeää, ja säästyy niitä verorahoja miljardeja euroja, joilla voidaan ihan OIKEASTI työllistää ihmisiä rakentamaan esimerkiksi Suomen rapistuvaa infrastruktuuria sekä vuokra-asuntoja. Aivan kuten ennenkin tehtiin.

Sosiaalihyysääjiä tässä maassa piisaa, virkamies ylipäällikköineen ja palavereineen. Kahvilla käydään ja rupatellaan, pidetään kuukausi enemmän lomaa vuodessa kuin normaali puurtajat yksityisellä puolella, sitten voivotellaan ja nyökytellään että "kyllä me ymmärrämme"

Joo palkataan lisää resursseja orjatyö bisnekseen 9e päiväpalkalla, kyllä se tuo paljon lisää verotuloja Suomeen
Anonyymi: Negatiivinen KASVU 16.11.2012 14:29

Anonyymi
Meitä koti-isiä on myös ja ihan omasta vapaasta valinnasta.
Anonyymi: Nimetön 16.11.2012 14:29

Anonyymi
Kokoomus tyrmää kapinan. Päätös on jo tehty: nuoret äidit töihin ja lapset yhteiskunnan kasvatuslaitoksiin. Kokoomus on jo muuttanut perinteisen linjansa "koti-uskonto-isänmaa" uuteen "kasvatuslaitos/työleiri-puoluediktatuuri-liittovaltio" ideologiaan. Hävetkää nuoret äidit jos ette suostu tulemaan työmarkkinoille, kyllä yhteiskunta kasvattaa teidän lapsenne oikeaan suuntaan.
Anonyymi: töihin siitä laiskur 16.11.2012 14:30

Anonyymi
Suomessa on 300.000 - 400.000 työtöntä ja siihen päälle työkyvyttömyys eläkeläiset ja muuta "harmaalla alueella" elävää sakkia.Ja pääpinokkio Katainen kehtaa heitellä tuollaisia letkautuksia että "menkääpä töihin" ?!?Missä hiton utopiassa nuo poliitikot oikein elää?Eiköhän pääpinokkia Käteinen voisi ensin tehdä poliitikkaa että työvoimakustannuksia (ei palkkoja) voitaisiin saada alemmaksi yrittäjiltä jotta he voisivat oikeasti työllistääkin ihmisiä?Ehei... Lisää raippaveroja. Lisää bensaveroja, lisää dieselveroja, lisää energialaskuja ja antaa ruokakauppa kartellien häärätä omassa koskemattomuudessaan ja nostaen hintoja (inflaatio = BKT kasvu) rauhassa...Mitä muuten on nämä uudet termit kuten taantuma ja "negatiivinen kasvu"mitä hemmettiä on NEGATIIVINEN kasvu!?


Olen melko varma että mainitsemasi pääministeri alentaisi niitä työvoimakustannuksia varsin mielellään... inise vasemmistolle
Anonyymi: Xpat 16.11.2012 14:30

Anonyymi
Kotiäitiys on nimenomaan uravalinta. Sitä eivät vain naiset tunnu tajuavan ennen kuin on liian myöhä.



ei minukaan vaimoni töitä tee enkä tee minäkään eikä roikuta tukien varassa, vain kuolleen ruumini yli vaimoni tätä luusereiden kehtoa omalla panoksellaan pelastamaan ei ikinä.
Anonyymi: pitäkää tunkkinne VE 16.11.2012 14:30

Anonyymi
suomi vailla suvereniteettia eli bulvaani kaatopaikka maailmassa.


EU Direktiivit kävelee AINA valtion lakien yli.
Missä itsenäisyys?
Kerrottiinko 90 luvulla Suomen kansalle, että EU direktiivit tulevat menemään Suomen lakien yli? Ei kerrottu.

Kerrottiin että saamme halpaa ruokaa, halpoja autoja. Kumpi on toteutunut? Ei kumpikaan
Anonyymi: olisi konekiväärille 16.11.2012 14:30
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 21
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä