Kirjaudu ▼
 

Ota neuvo menestyjiltä – he opiskelisivat nyt tätä

Lehtikuva
Ota neuvo menestyjiltä – he opiskelisivat nyt tätä
Suomalaiset päättäjät ja vaikuttajat kertovat, mitä opiskelisivat, jos aloittaisivat opintonsa nyt. Lue päättäjien vinkit, miten rakennat itsellesi järkevän ja hyödyllisen tutkinnon.
Toivo Martikainen
9.9.2012 06:01
184

Syksy alkaa ja samoin yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa uusi lukuvuosi. Opiskelupaikan on vastaanottanut Opetushallituksen tietojen mukaan tänä syksynä noin 45 000 opiskelijaa, joista reilut 28 000 ammattikorkeakouluissa ja vajaat 18 000 yliopistoissa.

Kuinka he ovat onnistuneet opiskelualan valinnassaan? Taloussanomien haastattelemat suomalaiset päättäjät ja vaikuttajat pohtivat omia opintojaan ja miettivät, mitä he opiskelisivat nyt, jos olisivat lähtemässä opintielle.

Suomen parhaaksi yritysjohtajaksi tituleerattu Koneen pääjohtaja Matti Alahuhta kertoo, että opiskelisi kansainvälistä liiketoimintaa ja rahoitusta, mutta täydentäisi tutkintoaan yhä tärkeämmäksi nousseella muoti-ilmiöllä, design-osaamisella.

SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen puolestaan sanoo, että vaihtaisi nyt pääainettaan, joka oli kansainvälinen markkinointi. Opinahjo pysyisi samana.

– Vaihtaisin kauppakorkeassa ehkä laskentatoimeen tai rahoitukseen. Ne ovat kuitenkin substanssiaineita yritysmaailmassa toimimisen kannalta. Niiden hallitseminen on liikkeenjohdon ammattitaidon kovaa ydintä, Hienonen sanoo.

Ketään ei
kaduta

Lähes kukaan haastatelluista ei myönnä katuvansa opiskelualan valintaansa. Esimerkiksi juristiksi kouluttautunut entinen pääministeri, nykyinen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki sanoo opinnoista olleen hänelle paljon hyötyä lainsäätäjän tehtävissä toimiessaan.

– Opiskelisin kyllä edelleen oikeustiedettä. Siinä sekoittuvat hyvin oikeudellinen osaaminen ja yhteiskunnallinen näkemys, Jäätteenmäki sanoo.

Juristi on myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori. Hänkin valitsisi yhä samoin, kuten myös Suomen Pankin johtokunnassa 2000-luvulla pitkään toiminut Sinikka Salo. Hän opiskeli ensin matematiikkaa sekä tilastotiedettä ja sittemmin kansantaloustiedettä, josta myös väitteli.

– Opiskelisin samoja aineita. Ne muodostivat minulle oivallisen aineyhdistelmän, sillä ne auttavat yhteiskunnan ymmärtämisessä. Kansantaloustieteessä on rahaa, valtaa ja niiden analyysiä, Salo hehkuttaa.

Yleissivistys kuntoon
– historiaa ja yhteiskuntaa

Matemaattisten aineiden opiskelu saa haastatelluilta laajaa kannatusta, sillä se kehittää loogista päättelyä muitakin aloja kuin vain laskutaitoa vaativia ammatteja varten.

Esimerkiksi yritysvalmentaja Jari Sarasvuo sanoo, että opiskelisi matematiikkaa nimenomaan siksi, että se kehittää ajattelutaitoa. Nokian hallituksen jäsen Mårten Mickos valitsisi yhä teknillisen fysiikan.

Laajamittaista kannatusta saa myös humanistisen sivistyksen vaaliminen. Esimerkiksi Sarasvuo opiskelisi historiaa sen yleissivistävän luonteen vuoksi. Jäätteenmäki on samaa mieltä.

– Kansainvälistyvässä maailmassa on tärkeää tuntea eri maiden historiaa ja kulttuureita, jotta voi ymmärtää niistä tulevien ihmisten tapoja, hän sanoo.

Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson opiskelisi yhä oikeustiedettä, mutta yhdistäisi siihen nykyään niin paljon yhteiskunnallista ja humanistista ainesta kuin vain mahdollista.

– Hyvän juristin tulisi oikeustieteen lisäksi ymmärtää laaja-alaisesti ihmistä ja yhteiskuntaa, hän sanoo.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja, joka on sittemmin ryhtynyt poliitikon ammattinsa ohella myös historiantutkijaksi, painotti Wilhelmssonin hehkuttamia yhteiskunnallisia aineita alusta saakka. Tuomiojan usko omaan aineeseensa on vain vahvistunut.

– Aloitin valtiotieteellisessä vuonna 1965 pääaineenani poliittinen historia. Tekisin edelleen saman valinnan, jopa tietoisemmin, Tuomioja sanoo.

Kielitaitoa,
kansainvälisyyttä

Haastatellut painottavat voimakkaasti kielitaidon merkitystä kansainvälistyvässä maailmassa. Ulkomaiset kielet ovat suomalaisille käytännössä osa yleissivistystä, sillä kummallakaan kotimaisella ei pötkitä maailmalla pitkälle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Nykyään opiskelisin enemmän kieliä, niiden hallitseminen on erittäin tärkeää esimerkiksi EU:ssa toimimisessa. Opiskelen nytkin ranskaa, kielikurssinsa tauolta Brysselistä tavoitettu Anneli Jäätteenmäki kertoo.

Sinikka Salo korostaa kielitaitoa maailman ymmärtämisen välineenä. Hänen mukaansa esimerkiksi eurokriisin seuraaminen helpottuu, kun voi tarkastella eri maissa vallitsevia näkemyksiä niiden omista tiedotusvälineistä.

Ulkoministeri Tuomiojaa puolestaan kaduttaa kovasti, että hän jätti "vakavasti aloitetut" venäjän opintonsa kesken.

– Harmittelen sitä ikuisesti, hän sanoo.

Venäjästä onkin SRV:n Jukka Hienosen mukaan ollut kovasti hyötyä, kun sitä kerran jaksoi opiskella. Hienosen mukaan monipuolinen kielitaito on aina tarpeellinen työkalu.

– Venäjän osaaminen on pitänyt minut hyvin leivässä kohta jo 30 vuotta. Mistään kielitaidosta ei ole haittaa, se ei ole muusta pois, hän sanoo.

Vaihtoon
ulkomaille

Yksi parhaista keinoista kielitaidon kehittämiseen on ulkomailla opiskeleminen. Lähes kaikki haastatellut sanovat, että tekisivät tutkinnostaan aiempaa kansainvälisemmän esimerkiksi vaihtovuoden avulla.

– Käyttäisin ainakin yhden vuoden opiskeluajasta vaihto-ohjelmassa jossakin ulkomailla, Hienonen sanoo.

Kunta- ja hallintoministeri, aiemmin opetusministerinä toiminut Henna Virkkunen harmittelee, ettei lähtenyt opiskelijavaihtoon. Hän kannustaa kaikkia käyttämään mahdollisuuden, ja harkitsisi jopa sen tekemistä pakolliseksi.

– Mielestäni kaikkiin korkeakouluopintoihin pitäisi liittyä kansainvälinen opinto- tai harjoittelujakso ulkomailla, Virkkunen sanoo.

Eikä itsensä kehittämistä tule lopettaa valmistumiseen. Esimerkiksi Mårten Mickosin mielestä hänen opintonsa eivät ole keskeytyneet lainkaan, vaikka akatemia onkin jäänyt jo taakse.

– Mielestäni opiskelen koko ajan. Opiskelen teknologiakehityksen uusia aaltoja ja luen paljon kirjoja, hän sanoo.

Oppia ikä kaikki, siis.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (184)


Anonyymi
No mites kun ei kaikki pääse yliopistoon eikä edes ammattikorkeaan. Ja eikös ammatillisen koulutuksen suorittaneista esim. lähihoitajista ole tälläkin hetkellä kova pula? Että eihän ne varmaan saman verran tienaa kuin oikeustieteiden maisterit, mutta kansantaloudellisestikin on parempi ratkaisu, jos nämä ei niin menestyneet tai älykkäät hankkivat jonkun koulutuksen, joka työllistää kuin jäävät suremaan "kun en päässyt oikikseen".
opiskelija 9.9.2012 14:49

Anonyymi
Ei sit Kataiselta kysytty? No se ois vastannu että matikkaa opiskelisi jos se ei ois niin vaikeaa.
Yksinkertaisuus kulk 9.9.2012 15:06

Anonyymi
Varmaan venäjää olisi hyvä osata.


Niinhän se olisi mutta meillä satsataan koko Suomen ikäpolven kanssa nousevaan talousmahti Ruotsiin : )
Nimetön 9.9.2012 15:11

Anonyymi
Virkkusen Henna tarkoitti että kaikki tulisi pakottaa vaihto-opiskelijoiksi ruotsiin. Meidän tulee tehdä kaikki mahdollinen sen eteen että suomalaiset pakotettaisiin ruotsalaistumaan tavalla tai toisella.


Ruotsin kieli on reliikki yli 200 vuoden takaa. Se on syytä jättää haluavien harrastukseksi kuin vaikkapa pitsinnypläys. Paitsi, että nypläys ei ole turhake.
Vain maailmankieliä hallitsemalla takaamme kilpailukyvyn. Ruotsi on meitä edellä, koska siellä ei pakosta opiskella mitään turhakekieliä.
Katse maailmankielii 9.9.2012 15:20

Anonyymi
Lauri Ihalainen taitaa olla koulutukseltaan kirvesmies joten kyllä ministeriksi voi päästä DUUNARIKIN.

Edellytyksenä on tietysti, että sinulla on oikean puolueen jäsenkirja ja olet riittävän härski edetäksesi puoluehierarkiassa tarpeeksi korkealle. Tämän jälkeen pätevyydellä ei sitten enää olekaan merkitystä.
Nimetön 9.9.2012 15:27

Anonyymi
Lauri Ihalainen taitaa olla koulutukseltaan kirvesmies joten kyllä ministeriksi voi päästä DUUNARIKIN.

Edellytyksenä on tietysti, että sinulla on oikean puolueen jäsenkirja ja olet riittävän härski edetäksesi puoluehierarkiassa tarpeeksi korkealle.

Tämän jälkeen pätevyydellä ei sitten enää olekaan merkitystä.


1960-luvun timburin tutkinto taitaa olla rippikoulutodistuksen kanssa yhtä arvokas.

AJANTASAINEN OSAAMINEN.
Nimetön 9.9.2012 15:46

Anonyymi
Mikä menestyjä tämä vapavuori muka on? Mies jolla on historiassa pahoinpitelyjä ja rattijuopumuksia ei voi millään mittarilla olla menestyjä.
Hän on ainoastaan vä 9.9.2012 15:52

Anonyymi
Mutta jonkun pitää heitäkin opettaa eix joo.
Bebe 9.9.2012 15:54

Anonyymi
"mutta täydentäisi tutkintoaan yhä tärkeämmäksi nousseella muoti-ilmiöllä, design-osaamisella."
Hah siinähän täydentäisi, Suomessa on parikymmentä leikkikoulua joissa "koulutetaan" vuosittain 150 muotoilijaa , yli sata sisustajaa, yli sata vaatetussuunnittelijaa jne; kullekin ammattiryhmälle onvuosittain 3-6 työpaikkaa avoinna. TÄMÄ ON rikollista; nuoria aikuisia huijataan valmistumaan jostain paskalaitoksesta ihan vaan siksi että tämä höpökoulutus on miljardibisnes joillekin: kukkona tunkiolla Tiadeteoll.korkeakoulu ja sen ex-rehtori lapsineen (! öky-suojatyöpaikoissaan : iskä perusti heille koulun sisään oman firmasn jossa leikkiä kotia).
työtön yrittäjä 9.9.2012 15:57

Anonyymi
Mielenkiintoista, että kukaan ei opiskelisi insinööriksi, tai tekniikkaa muutenkaan. Ilmeisesti käsienheiluttelulla menestyy paremmin, kuin konkreettisten asioiden suunnittelemisella?

Toisaalta, yritysjohtajista on edelleen suurimmalla osalla tekninen tausta


Ainakin TKK:lla oli pakko suorittaa matematiikan opinnot eli jonkinlainen laskutaito on varmasti hyvästä yritysmaailmassa. Jälkikäteen SRV:n Jukka Hienonenkin olisi lukenut markkinoinnin sijaan substanssiaineita eli esimerkiksi laskentatoimea.

Olen sitä mieltä teollisuusfirman pomona pärjää paremmin teknillisen koulutuksen saanut joka on ollut firmassa pitkään ja tuntee alan läpikotaisin. Turha sinne on jotain avuttomia kauppatieteellisen käyneitä ottaa. Surullinen esimerkki oli ekonomi Kaj-Erik Relanderin Sonera-johtajuus ja kuuluisat UMTS-lupien osto.
DI + LL 9.9.2012 15:58
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?