Kirjaudu ▼
 

Tänään koitti paluu töihin – eniten ahdistaa kaikki

Heini Karjanmaa
Tänään koitti paluu töihin – eniten ahdistaa kaikki
Tulitko tänään lomalta? Nukuit huonosti, ruoka ei maistu ja ahdistaa? Ei se mitään. Se on ihan normaalia, vaikka tykkäisikin työstään. Ainakin, jos ahdistus menee ohi hyvissä ajoin. Kuinka pitkään normaali ahdistus voi kestää?
6.8.2012 06:01
162

Parempi hyväksyä se heti: Loman päättyessä siirtymä velvollisuuksien maailmaan vie aikansa. Tutkimusten mukaan kestää usein parikin viikkoa sopeutua takaisin töihin, Terveystalo Kampin vastaava työterveyspsykologi, psykoterapeutti Kari Kaarento kertoo.

Töihinpaluun jälkeinen vastahakoisuus alkaa monilla hellittää ensimmäisen viikon lopulla. Kun saa vielä latautua viikonlopun, toisella viikolla rutiinit tuntuvat jo helpommilta. Kovin paljon sen pidempään totuttelun ei pitäisi kestää.

– Parin viikon jälkeen miettisin kyllä mistä on kyse, jollei yhtään huvita mennä töihin, vanhempi tutkija Kirsi Ahola Työterveyslaitokselta sanoo.

Jos arki ei ala sujua, loma ei ehkä ole ollut tarpeeksi pitkä. Tai sitten töissä voi olla jotain oikeasti vialla.

Kaarento neuvoo kääntymään työterveyshuollon puoleen, jos uupumus ja ahdistus eivät väisty parin viikon jälkeen. Taustalla voi olla pidempään hautunutta uupumusta, piilevää masennusta tai ongelmia työyhteisössä.

Alakulo OK,
itkuisuus ei

Jos loma oli kiva, sen päättymistä seuraa haikeus. Kaarennon mukaan luopumisen tunne ja lievä alakulo ovat normaaleja tunteita loman päättyessä.

Lisäksi uuteen vuorokausirytmiin totuttelu voi tuoda univaikeuksia. Sen vuoksi päivällä on väsynyt eikä jaksa keskittyä. Kehoon hiipivä stressi voi myös tehdä ärtyisäksi, viedä ruokahalun ja jopa ahdistaa.

Oireilu pahenee, jos elämäntavat ovat päässeet luiskahtamaan monialaisesti epäterveellisempään suuntaan. Jos viime viikot on syönyt ja nukkunut epäsäännöllisesti, liikkunut vähän ja juonut paljon, töihin paluussa on sopeuduttavaa. Monen voimia vievät vielä ihmissuhdeongelmat, sillä parisuhteet tapaavat ajautua kriisiin juuri lomilla.

Aihetta huoleen on vasta, jos ahdistus häiritsee normaalia toimintaa. Herättää öisin tai pitää valveilla koko yön ja tekee itkuiseksi päivällä.

– Ne ovat oireita, jotka vaativat muutakin apu kuin vain ajan kulumista, Kaarento sanoo.

Hyväksy
jähmeys

Vähemmällä pääsee, kun ottaa ensimmäisen viikon niin rauhallisesti kuin mahdollista ja sallii itselleen kielteiset tuntemukset.

– Kannattaa suoda itselleen pehmeä siirtymä. Ei nollasta sataan kaikilla rintamilla, Ahola muistuttaa.

Ylimääräiset velvollisuudet saa suosiolla jättää myöhemmäksi. Ensimmäisellä viikolla energia saa kulua töihin, ja illat voi luvan kanssa laiskotella. Suosittu kikka on tulla töihin keskellä viikkoa, ettei ensimmäinen viikko olisi niin pitkä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Syksy ei tunnu niin pitkältä ja pimeältä, jos suunnittelee sille mukavaa tekemistä ja alkaa jo hahmotella seuraavaa lomaa. Elämä ei toki ole pelkkää lomasta lomaan sinnittelyä, mutta mieluisa kiintopiste sopivan matkan päässä tuo perspektiiviä vaikeimpaan jaksoon.

Avuksi on myös mukaviin muistoihin palaaminen ja niistä puhuminen. Monelle lomalta palaajalle olisi tärkeää, että hän saisi kertoilla työkavereilleen puuhistaan. Työn ei tarvitsisi olla täysin irrallinen saareke muusta elämästä.

Ongelmatapaukselle
kalenteri käteen

Jos tietää ahdistuvansa loman loppumisesta joka vuosi, tulevaa koitosta pystyy helpottamaan toimimalla hyvissä ajoin. Ennen työpisteen jättämistä voi suunnitella, mistä sille palatessaan aloittaa.

Joka loman lopussa koittava kohtuuton tunnemyrsky voi myös olla merkki puutteista elämänhallinnassa. Jos normaalisti vain paahtaa työtehtävästä toiseen, laajemman kokonaiskuvan hahmottaminen auttaa.

Käytännössä työtehtäviä voi jäsentää ottamalla kalenterin käteen ja katsomalla viikoittain tai kuukausittain, mitä on tulossa ja kuinka seuraava lähtee liikkeelle.

Muutos väsyttää
joka kerta

Kun arjen kiire helpottaa, on paremmin yhteydessä sisimpäänsä ja ehtii miettiä, mitä työltä ja elämältä oikeasti haluaa. Töihin paluu taas merkitsee muutosta, ja muutos vie aina energiaa. Näin on, vaikka se olisi kohti parempaa, Ahola muistuttaa.

Ihminen solahtaa kuitenkin nopeasti takaisin arjen kuvioihin. Se on osoitus sopeutumiskyvystä, mutta samalla katoaa usein kyky tarkastella omaa elämäänsä ulkopuolelta.

– Hyvää näissä taitekohdissa on juuri se, että niissä ihminen on avoimempi muutoksille, Kaarento sanoo.

Vapaiden tuoman tarmon ja näkemyksen voi hyödyntää töiden suunnitteluun työyhteisössä. Kun tekee yhdessä ja tuntee, että pystyy vaikuttamaan tehtäviinsä, voi innostua työstään uudelleen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (162)


Anonyymi
Suomen suurimmat valtion tukirohmut eli todelliset sosiaalipummit ovat kyllä varakkaat ja yritykset sekä maatilalliset eikä se heitä edes AHDISTA.
Fakta 6.8.2012 8:16

Anonyymi
ai ihanaa kun loma alkoi..
Nimetön 6.8.2012 8:21

Anonyymi
Eikö se ole etuoikeutettua,että saa palata lomalta töihin,voihan sitä jatkaa ja antaa paikkansa toiselle
motivoituneemmalle.Niitä varmaan riittää!
Työhullu 6.8.2012 8:22

Anonyymi
Jos ahdistaa, älä ainakaan hae apua työarvauslääkäriltä, sillä hän ei ole sinun kaverisi vaan työnantajan renki.

Hän määrää sinulle pitkäaikaisia plasebo-masennuslääkkeitä joissa on vakavia sivuvaikutuksia ja jotka muuttavat aivotoimintaasi pysyvästi. Tämä siitä huolimatta että tarvitsisit sairauslomaa sekä jatkuvan YT-rumban lopettamisen työpaikallasi.

Mutta älä huoli, kun sinä romahdat niin aina löytyy uusi tilalle.
Näin on 6.8.2012 8:24

Anonyymi
Voiko enää loppuunkuluneempaa juttuaihetta olla kuin töihinpaluu elokuussa? Tätä stressijauhantaa julkaistaan koko kesän. Alkukesästä loman alkaminen voi olla stressi ja loppukesästä loman loppuminen voi olla stressi.

Keksikää jo jotain uutta.
Juhannuksen menoliik 6.8.2012 8:27

Anonyymi
Eihän lomista ole kuin haittaa, hyvä työputki katkeaa ja lomalta palaaminen aiheuttaa ahdistusta ja masennusta.
Piiskuri 6.8.2012 8:28

Anonyymi
Sosiaalipummilla on internetit ja tietokoneet ja kaikki. Voi luoja. No, ei sitä auta kuin painaa vähän pitempää päivää, että saadaan lorvimisesi kustannettua.
Mielummin tuen vaikk 6.8.2012 8:29

Anonyymi
Itse olen ollut jo 5 vuotta työttömyyspäivärahalla ja saan olla jatkossakin koska ilmoitin KELA virkailijoille aika rankan mallisen skenaarion mitä aion tehdä jos rahat laitetaan poikki.Tulihan siinä vartija ulos viemään mutta ei ole tarvinnut uudestaan sinne mennä. Rahat tulee joka kuukausi, eivät he ota riskejä.Minä en töihin enää mene, piste.

Kiitos kun muistutit miksi pitää äänestää Kokoomusta, vaikka jakelevat rahojamme etelään. Vaalitkin ovat taas jo ovella. Sosiaalipummeilta tuet pois.

Ota tuet työttömiltä pois ja syttyy sisällissota.
Nyt on työttömiä 500.000
Viime sisällissodassa työttömiä oli kourallinen.


Itse olen ollut jo 5 vuotta työttömyyspäivärahalla ja saan olla jatkossakin koska ilmoitin KELA virkailijoille aika rankan mallisen skenaarion mitä aion tehdä jos rahat laitetaan poikki.Tulihan siinä vartija ulos viemään mutta ei ole tarvinnut uudestaan sinne mennä. Rahat tulee joka kuukausi, eivät he ota riskejä.Minä en töihin enää mene, piste.

Kiitos kun muistutit miksi pitää äänestää Kokoomusta, vaikka jakelevat rahojamme etelään. Vaalitkin ovat taas jo ovella. Sosiaalipummeilta tuet pois.


Noinhan siinä käy. Kokoomus ja demarit jakavat työn tulokset etelään. Oman maan asukkaiden olosuhteita kiristetään kaiken aikaa nostamalla maksuja ja veroja. Jos yrität säästää pahan päivän varalle,esim. suuriin remontteihin ja sairastumisiin,- huomaat että inflaatio ja pankit käyvät kukkarolla poliitikkojen ja pankkiirien päätöksillä. Kyllä toimeliaisuutta ja säästämistä noin kannustetaan.
Nimetön 6.8.2012 8:31

Anonyymi
Työnantajana (neljä täyspäiväistä, yksi osa-aikainen) ihmettelen sitä, että minkälaisia työleirejä yrittäjät oikein pyörittävät?


Voi kun pääsisit julkisen terveydenhuollon kulissien taakse, niin leukasi loksahtaisi. Kun työtä on viidelletoista, tekijöitä on kymmenen eikä heillä ole yrittäjän vapautta päättää asiakkaistaan (kaikki tulleet on pakko hoitaa), niin sitten juokset kieli vyön alla osastolta toiselle ja yrität tehdä työsi hullun tahdilla, jotta olisi mahdollisuus päästä 8h päivän jälkeen kotiin.

No miksi ei sitten palkata lisää? Paikkoja on auki, mutta tulijoita ei ole. Kukaan ei tule tekemään raskasta työtä pienellä palkalla. Suomessa saa suuremman palkan vähemmälläkin raatamisella ja toisaalta, ulkomailla saatetaan maksaa liki tuplapalkka.

Ihan varmaan ahdistaa kesäloman jälkeen, kun tietää joutuvansa takaisin rumbaan palkalla, jolla niukin naukin elää jossain Helsingin ympäryskunnassa.
Nimetön 6.8.2012 8:32

Anonyymi
Se että pitäisi raahautua joka aamu tekemään töitä eli luomaan lisäarvoa rupupalkalla jollekkin TOISELLE joka rikastuisi siitä mutta minä itse PYSYISIN silti köyhänä olisi ihmisarvoani alentavaa ja ajauskin moisesta jo ahdistaa.
Sohva 6.8.2012 8:32
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?