Kirjaudu ▼
 

Tänään koitti paluu töihin – eniten ahdistaa kaikki

Heini Karjanmaa
Tänään koitti paluu töihin – eniten ahdistaa kaikki
Tulitko tänään lomalta? Nukuit huonosti, ruoka ei maistu ja ahdistaa? Ei se mitään. Se on ihan normaalia, vaikka tykkäisikin työstään. Ainakin, jos ahdistus menee ohi hyvissä ajoin. Kuinka pitkään normaali ahdistus voi kestää?
6.8.2012 06:01
162

Parempi hyväksyä se heti: Loman päättyessä siirtymä velvollisuuksien maailmaan vie aikansa. Tutkimusten mukaan kestää usein parikin viikkoa sopeutua takaisin töihin, Terveystalo Kampin vastaava työterveyspsykologi, psykoterapeutti Kari Kaarento kertoo.

Töihinpaluun jälkeinen vastahakoisuus alkaa monilla hellittää ensimmäisen viikon lopulla. Kun saa vielä latautua viikonlopun, toisella viikolla rutiinit tuntuvat jo helpommilta. Kovin paljon sen pidempään totuttelun ei pitäisi kestää.

– Parin viikon jälkeen miettisin kyllä mistä on kyse, jollei yhtään huvita mennä töihin, vanhempi tutkija Kirsi Ahola Työterveyslaitokselta sanoo.

Jos arki ei ala sujua, loma ei ehkä ole ollut tarpeeksi pitkä. Tai sitten töissä voi olla jotain oikeasti vialla.

Kaarento neuvoo kääntymään työterveyshuollon puoleen, jos uupumus ja ahdistus eivät väisty parin viikon jälkeen. Taustalla voi olla pidempään hautunutta uupumusta, piilevää masennusta tai ongelmia työyhteisössä.

Alakulo OK,
itkuisuus ei

Jos loma oli kiva, sen päättymistä seuraa haikeus. Kaarennon mukaan luopumisen tunne ja lievä alakulo ovat normaaleja tunteita loman päättyessä.

Lisäksi uuteen vuorokausirytmiin totuttelu voi tuoda univaikeuksia. Sen vuoksi päivällä on väsynyt eikä jaksa keskittyä. Kehoon hiipivä stressi voi myös tehdä ärtyisäksi, viedä ruokahalun ja jopa ahdistaa.

Oireilu pahenee, jos elämäntavat ovat päässeet luiskahtamaan monialaisesti epäterveellisempään suuntaan. Jos viime viikot on syönyt ja nukkunut epäsäännöllisesti, liikkunut vähän ja juonut paljon, töihin paluussa on sopeuduttavaa. Monen voimia vievät vielä ihmissuhdeongelmat, sillä parisuhteet tapaavat ajautua kriisiin juuri lomilla.

Aihetta huoleen on vasta, jos ahdistus häiritsee normaalia toimintaa. Herättää öisin tai pitää valveilla koko yön ja tekee itkuiseksi päivällä.

– Ne ovat oireita, jotka vaativat muutakin apu kuin vain ajan kulumista, Kaarento sanoo.

Hyväksy
jähmeys

Vähemmällä pääsee, kun ottaa ensimmäisen viikon niin rauhallisesti kuin mahdollista ja sallii itselleen kielteiset tuntemukset.

– Kannattaa suoda itselleen pehmeä siirtymä. Ei nollasta sataan kaikilla rintamilla, Ahola muistuttaa.

Ylimääräiset velvollisuudet saa suosiolla jättää myöhemmäksi. Ensimmäisellä viikolla energia saa kulua töihin, ja illat voi luvan kanssa laiskotella. Suosittu kikka on tulla töihin keskellä viikkoa, ettei ensimmäinen viikko olisi niin pitkä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Syksy ei tunnu niin pitkältä ja pimeältä, jos suunnittelee sille mukavaa tekemistä ja alkaa jo hahmotella seuraavaa lomaa. Elämä ei toki ole pelkkää lomasta lomaan sinnittelyä, mutta mieluisa kiintopiste sopivan matkan päässä tuo perspektiiviä vaikeimpaan jaksoon.

Avuksi on myös mukaviin muistoihin palaaminen ja niistä puhuminen. Monelle lomalta palaajalle olisi tärkeää, että hän saisi kertoilla työkavereilleen puuhistaan. Työn ei tarvitsisi olla täysin irrallinen saareke muusta elämästä.

Ongelmatapaukselle
kalenteri käteen

Jos tietää ahdistuvansa loman loppumisesta joka vuosi, tulevaa koitosta pystyy helpottamaan toimimalla hyvissä ajoin. Ennen työpisteen jättämistä voi suunnitella, mistä sille palatessaan aloittaa.

Joka loman lopussa koittava kohtuuton tunnemyrsky voi myös olla merkki puutteista elämänhallinnassa. Jos normaalisti vain paahtaa työtehtävästä toiseen, laajemman kokonaiskuvan hahmottaminen auttaa.

Käytännössä työtehtäviä voi jäsentää ottamalla kalenterin käteen ja katsomalla viikoittain tai kuukausittain, mitä on tulossa ja kuinka seuraava lähtee liikkeelle.

Muutos väsyttää
joka kerta

Kun arjen kiire helpottaa, on paremmin yhteydessä sisimpäänsä ja ehtii miettiä, mitä työltä ja elämältä oikeasti haluaa. Töihin paluu taas merkitsee muutosta, ja muutos vie aina energiaa. Näin on, vaikka se olisi kohti parempaa, Ahola muistuttaa.

Ihminen solahtaa kuitenkin nopeasti takaisin arjen kuvioihin. Se on osoitus sopeutumiskyvystä, mutta samalla katoaa usein kyky tarkastella omaa elämäänsä ulkopuolelta.

– Hyvää näissä taitekohdissa on juuri se, että niissä ihminen on avoimempi muutoksille, Kaarento sanoo.

Vapaiden tuoman tarmon ja näkemyksen voi hyödyntää töiden suunnitteluun työyhteisössä. Kun tekee yhdessä ja tuntee, että pystyy vaikuttamaan tehtäviinsä, voi innostua työstään uudelleen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (162)


Anonyymi
onneksi minulla onmielekäs työ ja voin keskittyä aivan rauhassa saneeraustehtäviini.
Joka päivä vähintään 6.8.2012 17:23

Anonyymi
Muuttakaa maasta ja palatkaa maahanmuuttajana. Asunto- ja toimeentulohuolet ovat poispyyhkäistyt.


Ei muuten kosketa Suomea. Suomalaiset paluumuuttajat saavat tuta kokea ankarimman muutosvastarinnan sosiaalitoimessa.
Hylkytavaraa. 6.8.2012 17:25

Anonyymi
Se on sitten kauhun tasapaino kohdillaan, toisia ahdistaa työ, toisia taas työn puute!
Sairasta. 6.8.2012 19:35

Anonyymi
Ihan selvä alkkari: ryyppää joka päivä heti aamusta. Muut nauravat kun alkkari lasketaan puupalttoossa monttuun.

Kiva herätä työttömänä uuteen aamuun ja kipata kylmää kaljaa jääkaapista. Menkää te palkka-apinat töihin hahaa.
Nimetön 6.8.2012 20:33

Anonyymi
Mitä, etkös lomallasi saanut lukea lehdestä, että työnantajasi aloittaa sinun organisaatiotasi koskevat YT -neuvottelut syksyllä? Olisi nyt säästänyt tiedotteen edes jouluaatoksi.
No class what so eve 6.8.2012 21:03

Anonyymi
Mitä, etkös lomallasi saanut lukea lehdestä, että työnantajasi aloittaa sinun organisaatiotasi koskevat YT -neuvottelut syksyllä? Olisi nyt säästänyt tiedotteen edes jouluaatoksi.


Olen valtion virkamies. Tuo ei koske minua.
Pena 6.8.2012 21:21

Anonyymi
Vielä 2 viikkoa lomaa jäljellä.
Lomalla 6.8.2012 21:54

Anonyymi
Toisaalta kesä hyvä aika ilmoittaa yt-neuvotteluista,työporukka lomalla joten osaavat valmistautua tuleviin.
Nimetön 7.8.2012 6:59

Anonyymi
Meidän maisemakonttorissa onkin ollut ahdasta. Hyvä kun puolet väestä heitetään ulos, tulee enemmän hengitystilaa meille työhön jääville. Ja kun työpöytien välitkin kasvaa kunnon mittoihin ei tartte kuunnella kaikenlaisten tyhmien loma ja illavietto juttuja. Nämä samat tarinat on jo kuultu niin usein, että ne jo kuluttaa korvalehtiä.
työympäristö paranee 7.8.2012 7:48

Anonyymi
Työnteosta ahdistuvat onkin syytä irtisanoa koska he pilaavat toisten työn ilon.
työnteko on hauskaa 7.8.2012 12:42
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?