Kirjaudu ▼
 

Verkkoja käytetään yhä vain materiaalin jakelukanavana

Verkkoja käytetään yhä vain materiaalin jakelukanavana
Verkon opetuskäyttötavat eivät ole monipuolistuneet viimeisen neljäntoista vuoden aikana. Tietoverkkoa ei hyödynnetä opetuksessa vuorovaikutukseen vaan se on lähinnä materiaalin jakelukanava. Verkon käyttö on lisääntynyt vain määrällisesti.
Lauri Saarinen
30.7.2012 12:36
10

Taloussanomat julkaisee tutkimusmaailmasta-sarjassa Aalto-yliopiston tutkijoiden ja professoreiden kirjoituksia ajankohtaisista aiheista.

Tutkin tieto- ja viestintätekniikan käyttöä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opetuksessa vuosina 1996–2010. Tulosten mukaan verkkopalveluihin sisäänrakennettuja ominaisuuksia kuten avointa tiedon jakamista, verkottumista ja yhteistoimintaa ei hyödynnetä opetuksessa monipuolisesti.

Tietoverkon käyttö opetuksessa heijastelee nykyisin olemassa olevaa kulttuuria ja toimintatapoja, jotka perustuvat usein luentoihin ja tentteihin. Tieto- ja viestintätekniikka voisi kuitenkin nopeuttaa kulttuurin muutosta myös yliopistoissa ja johtaa uusiin vuorovaikutuksen muotoihin.

Yliopistojen on pysyttävä mukana muutoksessa, jotta tieto- ja viestintätekniikkaa voidaan käyttää tehokkaasti osana opetusta ja opiskelua strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tutkimuksessa luotiin myös käsitteellinen työkalu, jota voidaan käyttää opetuksen suunnittelun ja konsultoinnin tukena. Työkalun ydin muodostuu kurssisivuston mallista ja opetuksen suunnittelun tukiprosessista. Työkaluun sisältyvät myös mm. hallinnon prosessit, laadunvarmistus sekä muita sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä.

Lauri Saarinen
VTL

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Koulujärjestelmä on tiedonjakamista tärkeämpi.
valtiollinen organis 30.7.2012 12:38

Anonyymi
Aalto yliopiston on pahin tiedon pimittäjä, ennen yliopistojen sivuilta sai tavallinen tallaaja lukea opetus/kurssi monisteita nyt ne on piilotettu salasanojen taakse, vaikka ne on tuotettu verorahoilla.
Tiet suljettu 30.7.2012 12:41

Anonyymi
Haha tunnevammaiset fB ja twitter sukupolvi itkevät kun eivät voi suorittaa tutkintoa Somessa. Pitää opiskella "vanhan" aikaisilla välineillä eikä tietoverkkoja hyödynnetä.. Blaa Blaa tätä jargonia saa taas kuulla kun yliopiston lukukausi alkaa..
Proviisori 30.7.2012 12:50

Anonyymi
Verkkoja aletaan käyttämään koko ajan todellisten uutisten levittämiseen. Siitähän korruptoituneet johtajat ja bilderber kusipäät eivät pidä. Mitä enemmän ihmiset heräävät uutisten todelliseen tilaan sitä nopeammin normaaleiden medioiden katsojaluvut/tilaajaluvut tippuvat. Elämme juuri nyt erittäin mielenkiintoista aikaa jossa käymme infosotaa aikamme syöpälaisiä vastaan. Suurin osa lammasorjista on vielä tietämättömiä mutta pian jopa he eivät voi olla kuulematta jostain asioiden todellisesta luonteesta.
Vasta herännyt 30.7.2012 13:00

Anonyymi
Koulutusjärjestelmä kouluttaa tylsiä orjia jotka harvemmin osaa ajatelle laatikon ulkopuolella. Ja vasta heränneelle se kirjoitetaan Bilderberg. Niillä on niin paljon valtaa ettemme voi mitään tehdä.
Guru 30.7.2012 13:05

Anonyymi
SoMe idiootit eivät vain osaa, ainahan opiskelua on voitu tehdä ryhmissä joko face to face tai sitten etänä. Videokonferensointi, jaetut työpöydät ja dokumentit unohtamatta päivittäisiä palavereita olivat meille ainakin ihan jokapäiväinen juttu.

Se että kaikki pitäisi voida tehdä oman FB -profiilin kautta tms. on lapsellista ja kuvastaa ettei henkilö edes halua oppia tai jakaa mitään järkevää asiaa, vaan haluaa nopat mahdollisimman nopeasti ja yksinkertaisesti -> ilman omaa panostusta.
FM tutkinto taskussa 30.7.2012 14:42

Anonyymi
Saarinen:

"Tulosten mukaan verkkopalveluihin sisäänrakennettuja ominaisuuksia kuten avointa tiedon jakamista, verkottumista ja yhteistoimintaa ei hyödynnetä opetuksessa monipuolisesti."

Minkä ihmeen takia esim. avoin tiedon jakaminen pitäisi toteuttaa opettajan toimesta???

Ainakin itse olen tottunut käyttämään DropBoxia, GoogleDocsia, yliopiston verkkolevyä yms. tiedon jakamiseen saman kurssin jäsenten (ja muidenkin) kesken. Keskustelumahdollisuudetkin ovat olemassa Moodlen ulkopuolellakin (niin verkossa kuin livenä) ilman, että opettaja laittaa joka Moodle-sivulle typerän keskustelu, saati chat-ominaisuuden.

Se, että kurssisivulla ei "hyödynnetä" ts. pakoteta käyttämään jotain ajastaan jälkeen jääneitä "kommunikaatio"välineitä, ei tarkoita sitä, etteivätkö opiskelijat niitä opiskelussaan hyödyntäisi. Nimittäin esim. Moodleen intergroidut "vuorovaikutus"työkalut ovat todella typeriä. Jos on mukana vaikkapa 10 kurssilla yhtä aikaa, pitäisi seurata koko ajan joka ainoaa Moodle-sivulta niiden "vuorovaikutus"palveluita (keskustelukommenteista saa sentään säädettyä viestit käännetyksi myös sähköpostiin, chateista ei).
ööh 30.7.2012 15:39

Anonyymi
Apple ja Google pimittivät kaiken tiedon. "Loose lips sinks ships".
Tsuhnat pistävät verkkoon ja saavat siitä vielä bonareita.
Suomen tekninen ja liikkeenjohdon osaaminen ei ole maailmanluokkaa niin kuin ensin Soneran ja sitten Nokian tuhot osoittavat.
Omat matskut heti po 30.7.2012 15:46

Anonyymi
"Se että kaikki pitäisi voida tehdä oman FB -profiilin kautta tms. on lapsellista ja kuvastaa ettei henkilö edes halua oppia tai jakaa mitään järkevää asiaa, vaan haluaa nopat mahdollisimman nopeasti ja yksinkertaisesti -> ilman omaa panostusta."

- Puhut asiaa, tätä ei olisi voinut paremmin kiteyttää. Yliopistossa vuosittain kasvava joukko nuoria päivittää joko Fb tai Twitter tiliään luentojen aikana. Välitettävä viesti on 9 tapauksessa 10 ...väsyttää... tai ...Ei vois vähempää kiinnostaa... Usein näihin kommentteihin vastaavat sitten ne jotka eivät edes vaivautuneet kys. luennolle ja kysyvät mitä pitää tehdä ja milloin.

Näitä nuoria ei siis opiskelu kiinnosta, sen sijaan omat harrastukset ja iltaelämä on se keskustelun ja viestinnän aihe. Nyt Aalto esittää siis että luennoista, tenteistä ja labroista luovutaan, koska niitä voitaisiin hienosti toteuttaa verkossa, "uusilla" SoMe -välineillä. Taitaa tosin käydä niin että oppi jää saamatta vaikka tohtorin arvonimi lukisi näin opiskelleen papereissa.
Todella vanha(ko)? 30.7.2012 15:58

Anonyymi
Olen suorittanut noin 50 opintopistettä nettikursseina, juuri mitään oppimatta. Tentistä ei pääse läpi, jos ei jotain osaa. Verkkokursseista, joissa tenttien sijaan on modernimpia "oppimistehtäviä", voi päästä helpostikin läpi mitään uutta oikeasti oppimatta.

Esim. oppimispäiväkirjan voi sen sijaan laatia oppimatta oikeasti mitään uutta. Sen kuin kirjoittaa vanhoja, jo ennen kurssia olemassa olleita ajatuksiaan vähän paperille. Aika monta oppimispäiväkirjasuoritusta olen yliopistossa tehnyt mitään niiden tekemisestä oikeasti oppimatta (vaikka oppimispäiväkirjaan onkin tullut satuiltua siitä, kuinka (muka) nyt olen oivaltanut sitä ja tätä). Ja kovin kiittävää palautetta on tullut silloinkin kun en ole edes oppimateriaaleja minuuttia enempää (otsikot + kuvat) vilkaissut.

Parhaiten olen oppinut niillä kursseilla, joilla ei ole ollut mitään oppimispäiväkirjatehtäviä tai pakollisia "verkkokeskusteluja", joiden suorittamista opettaja kontrolloi. Eniten on oppinut varmaan niillä kursseilla, joilla on ollut sekä luentoja, verkko-opintoja että harjoitustöitä. Niistä luennoilla ei ole välttämättä tullut käytyä, mutta slidet luettua sitäkin tarkemmin. Harjoitustöissä puolestaan on tullut keskustelua omaehtoisesti, ja selvitettyä paljon sellaista, mitä kurssiin ei oikeasti edes kuulu - sen sijaan, että etsisi vastauksia jo annettuihin kysymyksiin. Sitten on toki ollut myös ryhmäharjoitustöitä, joissa yhteistyötä ei ole edes tehty, ja joissa oppiminen on ollut tosi vähäistä.

Tervehdin positiivisesti sitä, jos luennot korvataan jollain nettiversiolla. Mutta - vaikka olen itse saanut nettikursseista lähinnä arvosanoja 4 ja 5, kannatan silti perinteistä tenttiä - edes jonkinlaisen osaamisen takaamiseksi kurssin läpipääsyn edellytyksenä. Ainakin itselleni nimenomaan ne "viimeisen illan lukemiset" tenttiä ennen ovat kuitenkin olleet kaikkein opettavaisimpia: juuri tuolloin ovat monet asiat loksahtaneet oikeasti päässä, ja olen juuri silloin olen tehnyt monta uudenlaista oivallusta.
ööö 30.7.2012 18:39
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?