Kirjaudu ▼
 

Yritysetiikka on tekoja

Yritysetiikka on tekoja
Etiikka on tekoja, joita teemme joka päivä. Näin sanoo Svenska handelshögskolanin yritysjohtamisen ja organisoinnin laitoksella 1.6. väittelevä Henrika Franck Taloussanomille.
Petri Turunen
29.5.2012 21:16
10

– Sekä etiikka että strategia ovat koko ajan olemassa päivittäisissä teoissamme ja valinnoissamme. Jotta yritys ymmärtäisi etiikkaansa paremmin, on tarkasteltava käytännön työtä eikä vain päätöksiä, lakeja ja asetuksia, Henrika Franck sanoo.

Hän väittelee Svenska handelshögskolanin yritysjohtamisen ja organisoinnin laitoksella Helsingissä.

Yritysjohtajat voisivat Franckin mukaan tiedostaa nykyistä paremmin, että etiikka on osa päivittäistä työtä eikä mikään ulkoinen asia, joka voidaan hoitaa samalla tavalla kuin muut liiketoiminnan osat.

Hän uskoo, että strategiatyötä leimaavat usein vaatimukset, jotka estävät organisaatiossa toimivia ihmisiä toimimasta perusluonteisten arvojensa mukaisesti.

Franck arvioi, että strategisesti oikean ja henkilökohtaisen etiikan mukaisesti oikean välillä vallitsee jatkuva ristiriita.

–Ristiriita tulee siitä, että teemme valintoja, jotka eivät ole omia, hän sanoo. 

– Sillä, mitä odotetaan sanottavan ja tehtävän, ja sillä, mikä tuntuu eettisesti oikealta, välillä vallitsee jännite.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Franckin  mukaan jännite näkyy huumorissa, ironiassa ja konflikteissa.

– Jos etiikka on vain noudatettavia sääntöjä, asia voidaan nähdä vaihtokauppana – siis velvollisuutena, jonka täyttämisen jälkeen yritys voi jatkaa toimintaansa aivan kuten ennenkin.

Franckin väitöskirja osoittaa, ettei etiikkaa voida hoitaa "käsivarren mitan päästä", ja että yritysetiikkaa on mahdollista alkaa tarkastella nykyistä käytännöllisemmästä näkökulmasta.

Henrika Franckin tohtorinväitöskirja Ethics in Strategic Management, an Inquiry into Otherness of a Strategy Process tarkastetaan Svenska handelshögskolanissa Helsingissä 1.6.2012 klo 12

Vastaväittäjänä on professori Hugh Willmott, Cardiff Universitystä, Isosta-Britanniasta ja
kustoksena toimii professori Saku Mantere, Svenska handelshögskolanista.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Etikka on ainetta jonka avulla grillilihan marinointi onnistuu hyvin
Kesämies 29.5.2012 21:27

Anonyymi
Maksava asiakas määrittää valinnoillaan koko tuotannon etiikan.
XP 29.5.2012 21:27

Anonyymi
Henrika katselee maailmaa sinisin silmin.

Tärkeintä johdolle on minä-itse-etiikka ja se tarkoittaa käytännössä juuri minä itseä.

Yrityksen menestys johdolle on aivan yhdentekevää saati muut yrityksessä työskentelevät. Nopeat nostot bonuksina vaikka yritys kaatamalla ovat nykypäivää.

Omistajayritykset ovat toinen juttu.
Talonmies 29.5.2012 21:29

Anonyymi
Wahlroosin sanoin, "yrityksillä ei ole moraalia eikä etiikkaa, eikä niillä tule niitä ollakaan. Yritysten tehtävä on tuottaa maksimaalista voittoa omistajilleen." Henrikakin varmasti tulee tutustumaan todellisiin faktoihin, sitten kun pääsee työelämään ja tositoimiin. Näyttää olevan vielä naiivilla teoreettisella tasolla. Ihme jos väitöskirja menee noilla teeseillä läpi.
Vasko Takamaa 29.5.2012 22:12

Anonyymi
Minä ainakin ostan mieluummin rehellisen yrityksen tuotteita kuin huijareiden. Ja työtä teen firmassa, jonka periaatteena on, että asiakkaille ei puhuta paskaa. Wahlroosin rahat tulevat Euroopan Keskuspainosta, jossa kopioidaan selkämme takana euroja, joihin työtämme olemme vaihtaneet. Mutta kaikki huijaukset päättyvät aikanaan.
fiat money 29.5.2012 22:49

Anonyymi
Minä ainakin ostan mieluummin rehellisen yrityksen tuotteita kuin huijareiden. Ja työtä teen firmassa, jonka periaatteena on, että asiakkaille ei puhuta potaskaa. Wahlroosin rahat tulevat Euroopan Keskuspainosta, jossa kopioidaan selkämme takana euroja, joihin työtämme olemme vaihtaneet. Mutta kaikki huijaukset päättyvät aikanaan.
fiat money 29.5.2012 22:50

Anonyymi
"Yritysjohtajat voisivat Franckin mukaan tiedostaa nykyistä paremmin, että etiikka on osa päivittäistä työtä".

Toivottavasti tämä etiikka ulottuu myös rakennus- ja autoalan yrityksiin, koska näillä aloilla ostajia on tarpeeksi usein ja raskaasti huijattu. Ehkä tämä etiikka onkin sitä tyhmien ostaja-asiakkaiden huijaamistaitoa (rahastustaitoa)?
eräs huijattu 30.5.2012 5:19

Anonyymi
"Jos etiikka on vain noudatettavia sääntöjä, asia voidaan nähdä vaihtokauppana - siis velvollisuutena, jonka täyttämisen jälkeen yritys voi jatkaa toimintaansa aivan kuten ennenkin."

Monen yrityksen etiikka onkin sellaista, että ostaja-asiakkaiden huijaus "jatkukoon joka päivä kuten ennenkin". Asiakas nähdään vain törkeän rahastuksen kohteena.
näin se on ollut ja 30.5.2012 5:29

Anonyymi
Vuosikymmeninä vakiintuneet käytännöt, "maan tapa" toimii vahvasti yrityksissäkin ja strategia jää pelkästään ylimmän johdon korupuheiksi. Näin ainakin siinä pörssiyhtiössä missä minä työskentelen. Kaiken lisäksi parin-kolmen vuoden välein sekä strategia että johto myllätään uusiksi joten ei ole helppoa...
jepu jepu jee 30.5.2012 8:36

Anonyymi
Hauskaa etiikkaa esiintyy siinäkin, että kurssin vetäjä kertoo aivan aluksi, että en ole ilkeä sitten, vaikka se voi teistä siltä tuntuakin kurssin aikana. Pitäisi siis uskoa, että kurssin vetäjä ei ole ilkeä, kun hän niin sanoo, huolimatta käytöksestä, oli se mitä tahansa. Ja näin tekevät aikuiset ihmiset ja ovat ihan tosissaan.
telkusta opittua 17.7.2012 12:54
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?