DN: Työttömyyden pelko tappaa luovuuden Ruotsissa
Dages Nyheter tulkitsee laajaa Sverigestudien -kyselytutkimusta siten, että työttömyyden kasvu ja talouden ongelmat tekevät ruotsalaisista pelokkaita ja huolestuneita työpaikoillaan.
Kyse on Skandian, konsulttiyhtiö Preeran ja Volvo IT:n teettämästä kyselytutkimuksesta, johon osallistui 1 000 ruotsalaista.
Kasvava työttömyys ja kutistuva kansantalous vaikuttavat ruotsalaisiin siten, että heistä tulee entistä pelokkaampia ja hermostuneempia. Tämä taas heikentää yritysten ja työntekijöiden kykyä keskittyä asiakkaiden ja tuotannon kannalta tärkeisiin asioihin.
Jopa ruotsalaisten maailmankuulun hyvän yhteistyökyvyn ja keskustelutaidon pelätään olevan vaarassa.
Lähde (pdf) : Sverigestudien - Synliggor våra värdingar 2012














