Kirjaudu ▼
 

DN: Työttömyyden pelko tappaa luovuuden Ruotsissa

Lehtikuva
DN: Työttömyyden pelko tappaa luovuuden Ruotsissa
Ruotsi on totuttu tuntemaan maana, jonka yrityksissä arvostetaan työntekijöiden luovuutta. Tänään julkaistu kyselytutkimus paljastaa maan työpaikoista huolestuttavia asioita. Dagens Nyheterin mukaan tutkimus kertoo, että ruotsalaisilla työpaikoilla vallitsee luovuuden kannalta huono ilmapiiri.
8.5.2012 17:50
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Dages Nyheter tulkitsee laajaa Sverigestudien -kyselytutkimusta siten, että työttömyyden kasvu ja talouden ongelmat tekevät ruotsalaisista pelokkaita ja huolestuneita työpaikoillaan.

Kyse on Skandian, konsulttiyhtiö Preeran ja Volvo IT:n teettämästä kyselytutkimuksesta, johon osallistui 1 000 ruotsalaista.

Kasvava työttömyys ja kutistuva kansantalous vaikuttavat ruotsalaisiin siten, että heistä tulee entistä pelokkaampia ja hermostuneempia. Tämä taas heikentää yritysten ja työntekijöiden kykyä keskittyä asiakkaiden ja tuotannon kannalta tärkeisiin asioihin.

Jopa ruotsalaisten maailmankuulun hyvän yhteistyökyvyn ja keskustelutaidon pelätään olevan vaarassa.


Lähde (pdf) : Sverigestudien - Synliggor våra värdingar 2012

∇ Mainos ∇
8.5.2012 17:50
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Skandia Preera Volvo IT

Kommentit (18)

Sivut:1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei koske Suomea!
Anonyymi: mallikansalainen 8.5.2012 19:21

Anonyymi
Nykyään johtaminen perustuu jatkuvaan muutokseen ja kustannustehokkuuteen. Lopputuloksena työntekijöillä ei ole aikaa kuin välttämättömän tekemiseen ja oman työnpaikan varmisteluun. Tälläisessä ympäristössä luovuudella ei ole sijaa. Pitkällä aikavälillä yritykset tulevat kokemaan seuraamukset kilpailukyvyn häviämisenä.
Anonyymi: ei mitään uutta 8.5.2012 19:52

Anonyymi
Eläkeläiset pitävät maan pystyssä korkeilla veroilla, eri % työssä käyvillä.
Anonyymi: Nimetön 8.5.2012 20:00

Anonyymi
Nää-ä, Men Vad är det nu, Herregud?
Anonyymi: Svennu Slussenin Tie 8.5.2012 20:56

Anonyymi
Voi kuinka moni teistä keksisi työnantajalleen jotain patentoimisen arvoista tietäen samalla, että ovi voi heilahtaa joka tapauksessa koska tahansa ?


Kaikki on kiinni ilmapiiristä. Piilaaksossa ovi voi yhtälailla heilahtaa koska tahansa mutta porukka silti yrittää tosissaan. Siellä toisaalta jos tulee menestys niin on toisinaan mahdollista osallistua voitonjakoon ihan aidosti. Se edistää optimistista ilmapiiriä joka saa porukan yrittämään silloinkin kun menee heikosti.
Anonyymi: Nimetön 8.5.2012 21:10

Anonyymi
...Kasvava työttömyys ja kutistuva kansantalous...


Eikös Ruotsissa väestö vanhene niin kuin Suomessakin? Ja kansatalous kutistuu sekä työttömyys kasvaa?

Miten meillä Suomessa samantyyppisissä olosuhteissa on aivan nurkan takana karjuva työvoimapula?
Anonyymi: Nimetön 9.5.2012 6:30

Anonyymi
Oma kokemus Ruotsalaisesta yrityskulttuurista on varsin huono.

Työpaikkakiusaaminen on arkipäivää ja ongelmat hoidetaan irtisanomalla työpaikkakiusattu.

Ruotsalaisten kyky käsitellä ongelmia työpaikalla on todella huono.

Yrityskulttuurin mädännäissyys ja ihmisten rikkonaisuus vie pohjan pois myös innovaatiotoiminnalta.
Anonyymi: Vesiputous 9.5.2012 9:26

Anonyymi
Ei matalapalkkahommissa tartte paljoa luovuutta.

Pääasia että yhteiskunta verottaa ja antaa tukea.
Anonyymi: mahdi & abdi swe 9.5.2012 13:40
Sivut:1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

11:26 Vanhanen Ylelle Suomen Pankin johtajavalinnoista: Sukupuolella on merkitystä
10:19 Venäjä aikoo myydä osuutensa kahdesta öljy-yhtiöstä
07:12 Saksalainen ruuvijätti sijoittaa voittojaan taiteeseen ja perustaa taidemuseoita
06:14 Digitoday Yksi kuva sen kertoo – tässä näppärin tapa käyttää nappikuulokkeita
06:05 Kaikki irti matalista koroista – selvitimme, pitäisikö nyt ottaa asuntolainaan 10 vuoden korko
30.9. Venäjä heltyi tiukasta osinkovaatimuksesta
30.9. Taksi- ja bussikyydit samalla maksulla – keksintö leviää Suomen kaupunkeihin
30.9. Biotie poistui tänään Helsingin pörssistä
30.9. Huhu leviää: Deutsche Bankin osake ampaisi
30.9. Italian ongelmapankin roskalainoille löytyi ehkä ostajia
30.9. Kolumbialaiset äänestävät rauhasta – maa odottaa turisteja ja investointeja
30.9. S-ryhmä lähetti oudon laskun – "Kaikkien näkökulmasta hullua"
30.9. Digitoday Hyvästi Rosetta: Tässä luotaimen viimeinen kuva ennen törmäystä
30.9. CGI vähentää 215 työntekijää
30.9. Keskisuomalainen: Jatkamme ostokohteiden katselua, tase on vahva
30.9. Kulutusluottojen määrä kääntyi kasvuun
30.9. Arvio: Pörssi kärsii, jos USA:n presidentinvaalista tulee tiukka
30.9. Digitoday Suomen Microsoftin Windows-pomo vaihtuu
30.9. Pankkihermoilu jatkuu pörssissä
30.9. Turismi tukee Espanjaa – elokuu oli ennätyskuukausi
30.9. Digitoday Merikaapeli alkaa näkyä: Palvelinkeskusjätti avaa Suomeen solmukohdan
30.9. Deutsche Bankin pääjohtaja rauhoitteli henkilökuntaa: Huhut asiakaspaosta perusteettomia
30.9. Keskisuomalainen ostaa Mediatalo ESA:n
30.9. Deutsche Bankin osake syöksyi pohjalukemiin – myös Commerzbank selvässä laskussa
30.9. Päätös tuli: Componentan yrityssaneeraus käynnistyy
30.9. Lindholm MT:ssä: Varusteleka otti mallia Ikeasta
30.9. Digitoday IPhonen salaava viestisovellus: Totuus on hieman toinen
30.9. Sekä vienti että tuonti laskivat selvästi heinäkuussa
30.9. Vakuutusyhtiö pidättelee remonttireiskoja: pieni unohdus voi maksaa tonneja
30.9. Weidmann: Saksa ei kaipaa lisää budjettielvytystä
Asiakastieto

Yhteistyössä