Kuinka paljon sinulle pitäisi pulittaa, että lopetat työt?
– Päättämissopimus on kohtalainen riski, koska silloin ei ole turvaverkkojen suojassa. Sopimus toimii sellaisessa tilanteessa, jolloin on työpaikka tiedossa tai työllistyy nopeasti, sanoo Uuden insinööriliiton (UIL) puheenjohtaja Pertti Porokari.
Tekniikan akateemisten (TEK) lakimies Anu Kuokkanen suosittaa eropakettia miettivälle ottamaan yhteyttä liiton lakimieheen.
– Lakimiehen kanssa voi käydä lähtöpaketin ja oman elämäntilanteen läpi, hän sanoo.
Lähtöpaketit ovat yleistyneet yrityksissä viimeisen viiden vuoden aikana, ja ammattiliitoista kerrotaan, että niitä tarjoavat melkein kaikki isot yritykset irtisanomistilanteissa.
Viime aikoina eropaketteja ovat jakaneet esimerkiksi verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks ja konsulttiyhtiö Accenture Nokiasta ulkoistetuille työntekijöille.
Nokian tarjoamia sopimuksia pidetään ammattiliitoissa yleisesti hyvinä, mutta UIL:n Porokarin mukaan yrityksissä on jopa painostettu työntekijöitä ottamaan lähtöpaketteja.
– Sopimustarjoukset ovat lyhyen aikaa voimassa, ehdot näytetään kalvolla eikä niistä saa kopioita. Se kuulostaa lähtökohtaisesti epäilyttävältä, jos sopimuksia kaupitellaan tiskin alta, Porokari sanoo.
Sopimuksen pitäisi
vapauttaa kilpailukiellosta
Tukipaketti ei ole aina työntekijälle paras vaihtoehto. Sopimuksen allekirjoittaja irtisanoutuu itse, joten työttömyyskassa asettaa työntekijälle karenssin.
Samalla työntekijä menettää työnantajan velvoitteen ottaa hänet takaisin töihin seuraavan yhdeksän kuukauden aikana, jos tilanne muuttuu. UIL:n Porokari sanoo, että on eri asia noudattavatko työnantajat velvoitetta, mutta yrityksillä on haluja maksaa siitä luopumisesta.
Lisäksi lähtöpaketin ottajalle on kannattavaa varmistaa, että erosopimus purkaa työntekijää velvoittavan kilpailukiellon. Muuten hän ei voi astua kilpailijan palvelukseen sopimuksen voimassaoloaikana. Yleensä työntekijän seuraava työpaikka on kilpailijalla, jos hän aikoo pysyä alalla.
– Jossain paketeissa on kilpailukielto, jolloin sen hyöty on plus-miinus-nolla. Moni kakku päältä kaunis, Porokari sanoo.
Huomioi eläke- ja
verovaikutus
TEK:n Kuokkanen sanoo, että lakimiehen kanssa kannattaa selvittää lähtöpaketin vaikutus työttömyysturvaan ja eläkkeeseen. Etenkin silloin, kun on lähellä eläkeputkea.
Lyhyissä työsuhteissa eropakettikin on pieni, joten työntekijälle maksaa vaivan miettiä pakettia työttömyyskassojen karenssiaikojen takia.
Paketin isolla könttäsummalla on vaikutusta myös verotukseen.














