Kirjaudu ▼
 

Oletko sinä myös oma sihteerisi?

Heini Karjanmaa
Oletko sinä myös oma sihteerisi?
Yhä useampi palkansaaja on perustyönsä rinnalla myös oma sihteerinsä. Pahimmillaan omaan osaamiseen kuulumaton työ vie paljon aikaa ja turhauttaa. Kuten silloin, kun jäät ylitöihin täyttääksesi ylityöilmoituksen. Yritykselle ähräys voi tulla kalliiksi.
Outi Kokko
12.4.2012 06:01
79

Moni meistä tekee töitä, jotka aikaisemmin kuuluivat sihteereille tai henkilöstöhallinnon ammattilaisille.

Kun työpaikoilla on säästetty, on hankittu uusia tietokoneohjelmia ja siirretty esimerkiksi työaikaraportointi, matkalaskujen teko, matkojen järjestely ja esitysmateriaalien laatiminen työntekijöille ja asiantuntijoille.

Aito HSO -sihteerien järjestöpäällikkö Maarit Rapp kertoo, että trendi on jatkunut pitkään. Työntekijät hoitavat yhä enemmän itseään koskevaa hallintoa.

– On yrityksiä, joiden edustajat kertovat ylpeinä, että heillä henkilöstö hoitavaa itse kaikki mahdolliset tehtävät.

Asiantuntija Seppo Saukkonen Elinkeinoelämän keskusliitosta sanoo, että tarkoituksena on ollut paitsi säästöt myös turhien työvaiheiden ja byrokratian vähentäminen ja asioiden hoitaminen ilman välikäsiä. Hänen mukaansa taustalla on ollut hyvä ajatus.

– Yksi kysymys vain on, toimivatko järjestelmät aukottomasti? Saukkonen miettii.

"Nämä hommat eivät
pysy päässäni"

Toimihenkilökeskusjärjestön STTK:n työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen sanoo, että tekniikan ja ohjelmistojen kehittymisen ansiosta osa palkansaajille siirtyneistä tehtävistä on helppo ja nopea hoitaa. Toiset voivat olla pulmallisia.

– Jos henkilö tekee harvoin tiettyä tehtävää, hänelle ei kehity rutiinia. Näin voidaan mennä ojasta allikkoon, Saukkonen sanoo.

Auvinen on samaa mieltä. Jos työntekijä merkitsee ylitöitä vain kerran, pari vuodessa, ohjelma on joka kerta yhtä uusi.

Auvinen kertoo esimerkkejä työstään. Hänestä matkalaskujärjestelmää on helppo käyttää. Sen sijaan kuittien skannaaminen ja laskuun liittäminen on välillä ongelmallista. Koska ei kuitteja ole aina, hänellä ei ole niiden käsittelyyn liittyvää rutiinia.

– Päässäni ei pysy, miten nämä hommat hoidetaan, hän sanoo.

Auvinen tekee yhteistyötä kymmenen organisaation kanssa. Jokaisella on omia verkkosivuja, joille pääsee salasanoilla. Esimerkiksi kokousasiakirjoja ei välttämättä enää lähetetä muuten kuin tätä kautta.

– Alan olla vaikeuksissa salasanojen kanssa. Välillä ongelmana on myös, että sivuilla on kymmeniä liitetiedostoja, joita ei saa edes printattua. Siinäkin yhteydessä tulee mieleen, että on tämä mennyt väärään suuntaan, hän sanoo.

Kannattaako johtajan
tehdä sihteerin töitä?

Joissakin yrityksissä koko matkahallinto on siirretty matkaan lähtijälle.

– On ajateltu, että liikematkojen tilaus on muka helppoa netin kautta. Yritys saattaisi kuitenkin säästää pitkän pennin, jos työn tekisi ammattilainen joka todella osaa vertailla eri vaihtoehtoja ja pystyy tekemään työn tehokkaasti, Rapp sanoo.

Satunnainen varaaja ei ehkä löydä edullisinta tai muuten parasta vaihtoehtoa. Jos hän on epävarma, häneltä saattaa tuhrautua tehtävään paljon aikaa ja energiaa ja hän saattaa vielä matkaan lähtiessäänkin jännittää, sujuukohan kaikki hyvin.

Rappin mielestä yrityksissä olisi syytä laskea, kannattaako työ teettää keskipalkkaisella organisoinnin ammattilaisella vai paljon suurempaa palkkaa ansaitsevalla johtajalla tai asiantuntijalla?

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Jos johtaja tai asiantuntija on näppärä, voi olla ehdottomasti parasta, että hän tekee itse vaikkapa power point -esityksensä. Kehnosti työkalut hallitsevalle esityksen teko voi olla tuskallista ja hidasta ja lopputulos saattaa olla kaukana yrityksen visuaalisesta ilmeestä.

Toisin kuin monella muulla, Auvisella on pelastus on viereisessä työhuoneessa: sihteeri, joka auttaa tarvittaessa. Tällöin tehtävän pähkäilyyn menee kuitenkin molempien työaikaa.

Ajansäästötyökalut
lisäävät kiirettä

Kustannusten kanssa painiskelevalle yritykselle voi olla helppo myydä ohjelmia, joiden kerrotaan säästävän jopa monta henkilötyövuotta. Uudistettuja versioita markkinoidaan yhä parempina. Saukkonen muistuttaa, että järjestelmän opetteluun tuhrautuu aina aikaa. 

Ajan säästöön tarkoitetut työkalut usein lisäävät kiirettä. Yleensä perustyö ei vähene, vaikka palkansaaja määrätään hoitamaan myös itseään koskevat hallinnolliset tehtävät.

Työntekijä voi joutua arpomaan, tekeekö hän työaikanaan varsinaista työtään vai täytteleekö ilmoituksia ja raportteja? Ei ole tavatonta, että palkansaaja jää ylitöihin voidakseen täyttää ylityöilmoituksen.

Auvinen arvioi, että jos henkilökunta jätetään yksin pähkäilemään tekniikan kanssa ja ihmiset hoitavat näitä sihteerin töitä vapaa-ajallaan, seurauksena on ongelmia.

– Tulee työmotivaation laskua ja uupumista. Lasku voi olla aika kova.

Missä ovat osaamisen
ja motivaation rajat?

Saukkonen arvioi, että säästöjen tavoittelussa on paikoitellen voitu mennä liian pitkälle. Auvisen mielestä yritysjohdon kannattaa pitää järki päässä ja miettiä, missä on ihmisten osaamisen ja motivaation rajat.

Myös vastarannan kiiskien olisi syytä elää ajassa. Saukkonen huomauttaa, että vaikka sähköposti mahdollistaa jopa liiallisen ja näennäisenkin informaation, se on sinänsä erinomainen keksintö.

– Tekniikka ja sen hyödyntäminen edistyy koko ajan. On hyvin vaikea ennustaa, millaista arki on työpaikoilla kymmenen vuoden kuluttua, Auvinen sanoo.

Entä miten sihteerien käy?

Rapp uskoo, että ilman sihteerien apua jäävillä on ongelmia, mutta sihteereille käy hyvin.

– Sihteerit työllistyvät erittäin hyvin. Jäsenemme ovat huippuammattilaisia.

Rappin mukaan assistenteilla on usein viestintään, markkinointiin tai henkilöstöhallintoon liittyviä tehtäviä, joita he hoitavat itsenäisesti. Monet saattavat edetä urallaan myös huomattavan vastuullisiin tehtäviin. 

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (79)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Aito HSO -sihteerien järjestöpäällikkö Maarit Rapp kertoo, että trendi on jatkunut pitkään. Työntekijät hoitavat yhä enemmän itseään koskevaa hallintoa."

Mistä näitä tietämättömiä oikein tulee? Työelämässä on ollut vuosikymmenet käytäntönä, että työntekijät itse leimailevat kellokortteja ja täyttelevät tuntilappuja. Ei tämä ole mikään viime vuosien ilmiö. Näin minäkin duunarina toimin jo 1962 aloittaessani työurani ja tätä käytäntöä kesti aina eläkeelle pääsy päivään asti. Viime vuosina sain jo täytellä työttömyyskassan lomakkeeseen "työtön" sanaa aivan riittävästi. Tosi tietämätön täytyy olla jos ei tiedä näitä työelämän normaaleja käytäntöjä.
x-duunari, nyt eläke 12.4.2012 6:23

Anonyymi
Pitääkö kivenhakkaajalla olla sihteeri?
Hommatkaa sihteerilintu se korvaa teidän olonne.
Puuta ja luononkiviä 12.4.2012 6:26

Anonyymi
"Tekniikka ja sen hyödyntäminen edistyy koko ajan..."
Suomessa kehnot, toimimattomat tietojärjestelmät vain kasa kyhäelmiä ja keskeneräisiä;
näin itse kukin saa olla nörtti,
käyttääksen yksinkertaisinta tietojärjestelmää.
Nimetön 12.4.2012 6:30

Anonyymi
Olisiko tässä mennyt sanat "sihteeri" ja "rakastajatar" menneet sekaisin? Ainakin monella johtajalla nämä menevät sekaisin. Kivenhakkaja ei tartte tälläistä sihteeriä koska hänellä on riittävästi elatushuolia siellä kotonakin.
tämä tiedetään 12.4.2012 6:35

Anonyymi
"Välillä ongelmana on myös, että sivuilla on kymmeniä liitetiedostoja, joita ei saa edes printattua. Siinäkin yhteydessä tulee mieleen, että on tämä mennyt väärään suuntaan, hän sanoo."

Totta on, väärään suuntaan ollaan menty. Kuka opettaisi näitä IT-taitureita terveeseen ajatteluun? Turhat tietokoneohjelmat lisäävät byrokratiaa. Onhan tuo iso ongelma jos kaikkea ei voi printata paperille? Mihin nuo IT-taituritunarit edes paperia tarvitsee? Heille pyllyn pyyhkiminenkin paperilla on kai aivan liian vaikeaa? Ei sitä printtiä tartte käyttää wc:ssä.
idiootteja on enemmä 12.4.2012 6:45

Anonyymi
Mikä sihteeri? Siinähän se aika menee skannatessa kuitteja matkalaskuun. Laskut on tietty maksettu omalla kortilla ja valuutta vaihdettu itse omista rahoista. Niin ja matkajärjestelyt tietty hoidettu itse ja itse tilioit myös ne kulut.

Kopioit tulostat vaativatkin jutut.

Sokeri pohjalla on ns lääkäripula. Kun avustava henkilökunta on poissa ja sairaanhoitajat tahtovat lääkäreiksi, niin varsinainen lääkäri käyttää potilaaseen aikaa enää 10 prosenttia työajasta.
Ei ole sanelua ei saa apua. Ja järjestelmät eivät toimi.

Avustavan henkilökunnan puute on lyhentänyt työuria ylikoulutuksen kautta. Samalla on luotu työttömyyttä ja rakenteellista tehottomuutta.
Syrjäytyneitä on luotu koska kaikista ei ole lääkäriksi!
Lopuksi on viety työmieheltä ja sihteeriltä arvo sekä ylpeys. Kuka enää Työmiestä polttaisisi.

Tarina tehokkaasta ja tyytyväisesta työmuurahaisesta, jonka elämä pilattiin keskijohdolla ja joka sitten saneerattiin konsultin toimesta, on TOTTA!
hyväVeli 12.4.2012 6:46

Anonyymi
lisätään tähän it tuki joka siirtyy Intiaan tai taloushallinto Puolasta. Kuka kohta osaa tehdä asioita itse? Ei voi edes kysyä apuja
kbökbö 12.4.2012 6:48

Anonyymi
"Jos johtaja tai asiantuntija on näppärä, voi olla ehdottomasti parasta, että hän tekee itse vaikkapa power point -esityksensä. Kehnosti työkalut hallitsevalle esityksen teko voi olla tuskallista ja hidasta ja lopputulos saattaa olla kaukana yrityksen visuaalisesta ilmeestä."

Jos joku johtaja, puhumattakaan "asiantuntija", on niin tumpelo, ettei pysty tekemään omaa power point esitystään, niin väärä mies on johtajana.
J.Ohtaja 12.4.2012 6:59

Anonyymi
Työkkäri pitää huolen paperisodan jatkumista. Työnhaun aktivonnistakin täytyy tehdä kirjallinen työnhakusuunnitelma? Kai hallitus määrää meille pian eteemme täytettäväksi "kuoleman suunnittelu" lomakkeen jota joudumme täyttelemään ja päivittelemään vuosittain?
pannaan kaikki vaan 12.4.2012 7:02

Anonyymi
"Välillä ongelmana on myös, että sivuilla on kymmeniä liitetiedostoja, joita ei saa edes printattua. Siinäkin yhteydessä tulee mieleen, että on tämä mennyt väärään suuntaan, hän sanoo."

Totta on, väärään suuntaan ollaan menty. Kuka opettaisi näitä IT-taitureita terveeseen ajatteluun? Turhat tietokoneohjelmat lisäävät byrokratiaa. Onhan tuo iso ongelma jos kaikkea ei voi printata paperille? Mihin nuo IT-taituritunarit edes paperia tarvitsee? Heille pyllyn pyyhkiminenkin paperilla on kai aivan liian vaikeaa? Ei sitä printtiä tartte käyttää wc:ssä.




En itse näitä käytä kun en tarvitse mutta eikö mikään standardi toimi vai onko koulutus sittenkin mututuntumaa vähän sinne päin.
Grugmanilata kysyttiin miten raha luodaan kulutukseen? Vastaus oli väärä sillä tokaisi siihen työllä.
Läntinen yliopisto opettaa harhaan tai onko suoranaiseti pallo hukassa?
tieto luo tuskaa 12.4.2012 7:04
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?