Kirjaudu ▼
 

Yksinäinen johtaja voi kuvitella olevansa ylivertainen

Lehtikuva
Yksinäinen johtaja voi kuvitella olevansa ylivertainen
Kuka neuvoisi ylintä johtoa? Yritysten isoimmat pomot kokevat usein olevansa yksin vaikeiden päätösten kanssa. Toisaalta moni johtaja ei edes tunnista eettistä ongelmaa, kun sellainen kohdalle osuu.
2.4.2012 06:05
Saara Vartiainen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Finnairin johtajien palkkiot ja eläkeyhtiö Ilmarisen kanssa käymät asuntokaupat ovat herättäneet kummastusta viime aikoina. On ihmetelty, miten ylilyöviä päätöksiä on tehtailtu yhtiöiden johdossa kerta toisensa jälkeen. Vastaavat tapaukset eivät ole ennenkuulumattomia muissakaan yrityksissä.

Konsultti Meri Vehkaperä eettisen johtamisen konsulttiyritys Juuriharjasta arvioi, että taustalla vaikuttavat ongelmat palautekulttuurissa ja eettisessä päätöksenteossa.

Mitä ylemmäs yrityksen hierarkiassa mennään, sitä yksinäisempää pomon ympärillä on. Kun ympärillä on yhä vähemmän kriittisiä vertaisia, johtajan korviin kantautuu harvoin palautetta – varsinkaan negatiivista. Seurauksena voi olla, että pomot joko ylpistyvät tai vaihtoehtoisesti kokevat olevansa liian yksin ongelmien kanssa. Osa tekee kaikkein pahimman virheen ja alkaa räyhätä työpaikalla.

01:31Osake
-1.40 %
2.82
-0.04


– Ylimmän johdon kannalta on vaarallista, ettei koskaan saa rehellistä palautetta. Jos menettää kosketuksen reaalielämään, voi alkaa pitää itseään ylivertaisena. Silloin on todennäköistä, että tulee tehtyä jotakin, joka on jonkun sidosryhmän mielestä ongelma, Vehkaperä sanoo.

Vehkaperä esittää avuksi kriittisiä vertaisryhmiä, joilta johtajat saisivat rehellistä palautetta omasta päätöksenteosta ja toiminnasta.

– Tällaiselle pallottelulle olisi hyvä olla tilaa.

Tällä hetkellä johtajilla voi toki olla ympärillään verkostoja, jos he ovat itse niitä halunneet ylläpitää.

– Eräs esimies sanoi, että vain kotona saa rehellistä palautetta. Kaikilla ei ole edes kotona sellaista.

Ai mikä
ongelma?

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Johtajien eettistä päätöksentekoa mutkistaa se, että yllättävän moni johtaja ei edes tunnista, että työssä on eettisiä ongelmatilanteita ensinkään. Vuonna 2009 valmistuneessa Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa 16 prosenttia eli lähes joka kuudes johtaja vastasi, että ei ole koskaan tunnistanut eettistä ongelmaa työssään.

– Se on mielestäni todella huolestuttavaa, Vehkaperä sanoo.

– Esimerkiksi Finnairin tapauksessa olisi riittänyt, että yksikin päätöksenteossa mukana ollut johtaja olisi tunnistanut palkitsemiseen tai asuntokauppoihin mahdollisesti liittyvät eettiset kysymykset ja kokenut, että on myös hyväksyttävää ottaa asia esiin.

Vuoden 2009 tutkimuksen vastaajista seitsemän prosenttia kertoi kokeneensa eettisesti haastavia tilanteita useamman kerran viikossa, 18 prosenttia useamman kerran kuukaudessa ja yli puolet useamman kerran vuodessa. Uran vaikeimmaksi eettiseksi tilanteeksi nimettiin yleisimmin irtisanomiset. Lisäksi mainittiin arvoristiriidat, kuten asiakkaan taholta tullut painostaminen, ja sopeutuminen organisaatiomuutoksiin, kuten töiden siirtäminen ulkomaille ja resurssipaineet.

Tutkimuksen mukaan johtajat kokivat olevansa eettisesti haastavissa päätöksentekotilanteissa yksin. Tukea he kertoivat saavansa lähinnä omasta kokemuksestaan. Sen sijaan esimerkiksi omalta esimieheltä saatu tuki oli vähäistä.

Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkimukseen haastateltiin 900 suomalaista johtajaa. Heistä keskijohtoa edusti 53 prosenttia ja ylintä johtoa 47 prosenttia. Vastaajista oli miehiä 70 prosenttia.

2.4.2012 06:05
Saara Vartiainen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (37)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kuka uskaltaa uhmata tai neuvoa diktaattoria? Kyllä nämä diktaattorit odottavat alaisiltaan vain ylistystä ja tottelevaisuutta. Jos tätä perussääntöä uhmaa niin edessä voi olla varsin kohtalokas tulevaisuuden leikkuri.
Anonyymi: x 2.4.2012 6:21

Anonyymi
Kuka uskaltaa uhmata tai neuvoa diktaattoria? Kyllä nämä diktaattorit odottavat alaisiltaan vain ylistystä ja tottelevaisuutta. Jos tätä perussääntöä uhmaa niin edessä voi olla varsin kohtalokas tulevaisuuden leikkuri.


x


Ei suomi demokratiassa OLE diktaattoreja!
Eikö ne kuuluu ihan muualle eikä TÄNNE lintukotoon?
Anonyymi: Löyhkä uuno 2.4.2012 6:33

Anonyymi
Sinulle x: lampaat ja rohkeat on erikseen, jos et uskalla sanoa olet itse itsesi orjuuttanut.
Anonyymi: Aamuoksennus 2.4.2012 6:53

Anonyymi
Meillä on tilastojen mukaan keskimääräistä paremmat johtajat, tämä näkyy etenkin julkisella sektorilla ja valtiovetoisissa pömpeleissä joissa heitä ihan pakko sitouttaa useilla päällekkäisllä ohjelmilla pysymään töissä.
Anonyymi: Nimetön 2.4.2012 7:15

Anonyymi
Ylimmän johdon kannalta on vaarallista, ettei koskaan saa rehellistä palautetta.

Ruotsalainen työilmapiiri on keskusteleva,
rakentava,
sovitteleva.

EROA KUIN YÖLLÄ JA PÄIVÄLLÄ.
Anonyymi: Nimetön 2.4.2012 7:21

Anonyymi
Suomalaiset johtajat ovat itsekeskeisiä räksyttäjiä.
Mitään muutosta ei saada aikaan muuta kuin perusteellisella asenteiden muutoksella.
Anonyymi: Nimetön 2.4.2012 7:28

Anonyymi
Johtajien lisäksi on toinenkin ryhmä, jotka eivät saa palautetta, tai ainakaan rehellistä palautetta: Työnhakijat.

Kun yrittää kysyä, miksei taaskaan tärpännyt, ei yleisemmin vastata mitään, niistä, mistä on vastattu, on kertynyt niin äärimmäisen ristiriitainen joukko erilaista "palautetta", että ne eivät voi kertoa enää samasta ihmisestä. Ne ovatkin käytännössä kokoelma antajiensa omista subjetiivisista päänmaisemista lähteviä mielikuvia ja hankalasta kyselijästä eroon pääsemiseksi lauottuja hätävalheita.

Lopputulemana jos kysytään, miksi esim. itse en saa töitä, minulle ei ole enää käytännössä aavistustakaan.
Anonyymi: palautetta, juu 2.4.2012 7:32

Anonyymi
"Ne ovatkin käytännössä kokoelma antajiensa omista subjetiivisista päänmaisemista lähteviä mielikuvia ja hankalasta kyselijästä eroon pääsemiseksi lauottuja hätävalheita.

Lopputulemana jos kysytään, miksi esim. itse en saa töitä, minulle ei ole enää käytännössä aavistustakaan."
.
.
.
1. Paikkaan on joku sinua pätevämpi, kokeneempi ja/tai sopivampi hakija.

2. Olet ihmisenä esim. v-mäinen, itsekeskeinen, kärsimätön, ryhmätyöhön sopimaton.

3. Olet ollut kortistossa yli 3-6 kk ilman kovin hyvää perustetta, et ole tehnyt töitä esim. henkilöstöpalvelufirman kautta - mikä osoittaa ettet ole oikeasti työhalullinen, reipas etkä aikaansaapa, vaan että firma taas sinusta yhden saikuttelijan.



Luuletko että joku työnantaja latoo nämä asiat sinulle eteen tässä ay-liikkeen juristien ja kaiken maailman nynnytysasiamiesten nykymaailmassa ?
Anonyymi: Nimetön 2.4.2012 7:43

Anonyymi
Yläkerran Isäntä on tosijohtajan konsultti.
Anonyymi: Nimetön 2.4.2012 7:52

Anonyymi
EU-velkatakuut ja ylin johto.
Vessapaperia ja puutarhatonttu.
Anonyymi: sitä samaa 2.4.2012 7:52
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä