Jumppa ei pelasta, jos istut töissä koko päivän
Runsas päivittäinen istuminen on terveysriski, vaikka ihminen harrastaisi kuntoliikuntaa vapaa-ajalla säännöllisesti, selviää Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksen tuoreesta tutkimuksesta.
Tutkimuksessa verrattiin 27 suomalaisen aikuisen miehen ja naisen kahta päivää: päivää, jolloin he harrastivat jotain liikuntaa, ja päivää, jolloin liikuntaa ei harrastettu lainkaan. Tavoitteena oli selvittää, miten istuminen töissä ja kuntoliikunnan harrastus vapaa-ajalla vaikuttavat toisiinsa.
Lihasaktiivisuutta ja sykettä mittaamalla havaittiin, että vaikka 30–150 minuutin liikuntakerta lisäsi energiankulutusta, se ei vähentänyt lihasten inaktiivisuutta eli istumisaikaa. Miesten ja naisten välillä ei ollut eroja eri aktiivisuustasoilla vietetyssä ajassa.
Ikääntyneillä sykkeen avulla laskettu energiankulutus oli korkeampaa kuin nuoremmilla. Tämä tarkoittaa tutkimusryhmän mukaan sitä, että ikääntyneet liikkuvat päivittäisessä elämässä suhteellisesti suuremmalla työskentelyteholla kuin nuoremmat aikuiset, mikä johtuu heidän matalammasta maksimaalisesta hapenottokyvystään.
Shortsit paljastivat
lihasten laiskottelun
Tutkimuksessa mitattiin reisilihasten aktiivisuutta suomalaisen vaateteknologian avulla. Tutkimusryhmän mukaan reisilihakset ovat kehon pääliikuttajalihaksia ja kertovat sen vuoksi liikkumisesta oleellisesti.
Tulokset osoittivat, että lihakset ovat inaktiivisia noin 70 prosenttia päivästä huolimatta siitä, sisältyikö päivään kuntoliikuntaa.
Kun lihakset lepäävät pitkiä aikoja, muun muassa rasva-aineenvaihdunta voi muuttua terveyden kannalta epäedulliseksi. Tästä syystä on tutkimusryhmän mukaan erittäin tärkeää kiinnittää huomiota paitsi liikunnan määrään, myös istumisen vähentämiseen.














