Kirjaudu ▼
 

Osassa ammateissa on selvästi korkeampi itsemurhariski

Taloussanomat
Osassa ammateissa on selvästi korkeampi itsemurhariski
Eri ammattiryhmien kesken on edelleen selkeitä kuolleisuuseroja. Myös itsemurhariski kasvaa tietyissä ammateissa, Kuntoutussäätiön tutkimuksesta käy ilmi.
Työttömyys on silti suurin itsemurhariski.
Elina Ranta
1.3.2012 12:36
18

Naisista juristeilla, terveyskeskuslääkäreillä, toimitusjohtajilla, rakennus- ja tekniikan alan erityisasiantuntijoilla, kirjaston- ja arkistonhoitajilla, toimittajilla, kirjailijoilla ja kuvataiteilijoilla on suurempi riski itsemurhaan.

– Miehillä näissä samoissa ammateissa itsemurhariski oli keskimääräistä pienempi, lukuun ottamatta terveyskeskuslääkäreitä, joilla oli naisten tapaan kohonnut riksi, Kuntoutussäätiön tutkija Tiina Pensola kertoo.

Miehistä paperi- ja metallityöntekijöillä sekä kaivosmiehillä ylikuolleisuus liittyi itsemurhiin.

Kuolema korjaa
köyhiä yrittäjiä

Kuolleisuus oli keskivertoa korkeampi ammateissa, joissa tehdään ruumiillista työtä ja usein ainoastaan peruskoulutuksella. Korkea kuolleisuus liittyi sydänsairauksiin, tapaturmiin ja alkoholiin.

Korkean kuolleisuuden ammatteja olivat muun muassa sekatyöntekijät, tarjoilijat, siivoojat, rahdinkäsittelijät ja varastotyöntekijät, henkilökohtaiset avustajat ja omaishoitajat.

Yrittäjien kuolleisuus oli samaa tasoa palkansaajien kanssa, lukuun ottamatta alimpaan tuloryhmään kuuluvia yrittäjiä. Heistä naisilla kuolleisuus 20 prosenttia keskiarvoa suurempi ja miehillä 32 prosenttia suurempi. Pensolan mukaan tulos kertoo selvää kieltä köyhien yrittäjien heikosta asemasta.

– Alimmassa tuloluokassa varsinkin naisilla tulojen yläraja oli tosi alhainen – melkein samaa tasoa työttömien korkeimman tulorajan kanssa. Omassa toimessa työllistyviltä saattaa puuttua työterveyshuolto ja he joutuvat tekemään työtä sairaanakin. Pieniin tuloihin liittyy huolta toimeentulosta ja stressiä, mikä vaikuttaa kuolleisuuteen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Voisi pitää mielessä, että jos tietynlaiset ulkoistamiset jatkuvat edelleen, nämä henkilöt jotka ovat pienituloisia, tulot tippuvat entisestään. Pitäisi miettiä etukäteen heidän toimeentulonsa ja työterveyshuoltonsa järjestämistä.

"Kuolleisuus kuin
Saharan eteläpuolella"

Tutkimus kertoo myös huono-osaisuuden tappavasta vaikutuksesta: Työttömien naisten itsemurhakuolleisuus oli 2,5-kertaista palkansaajiin verrattuna. Miehillä se oli kolmikertainen.

Alimpaan tuloryhmään kuuluvista työttömistä miehistä vain 48 prosenttia saavuttaa 65 vuoden iän.
 
– Sehän on kuin mentäisi Saharan eteläpuolelle. Työttömyydessä noin joka toinen kuolema liittyy alkoholiperäisiin kuolemiin. Mutta vaikka juomisen lopettaisi heti, kuolleisuus pysyy korkeammalla tasolla. Työttömyyden  pitkittyessä porukka jakautuu kahtia, osa ei juo yhtään, ja osa ei paljon muuta teekään, kohtuukäyttäjiä on vähän, Pensola sanoo.

Tutkimuksessa selvitettiin 130 ammatin ja työttömien kuolleisuutta vuosina 2001–2007.

Ihmiset Tiina Pensola
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (18)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Valtion A4 kopiovirkamiesten ja johtajien itsemurhaprosentti on ollut aina tasan 0% se on jännä juttu sinällään.

Ainiin mutta heidän ei tarvitse huolehtia tuottavuudesta, palkankorotuksista, YT neuvotteluista, eläkkeistä tai ylipäätään yhtään mistään. Senkun kopioi virkamies papereita ja osa tungetaan tietenkin kassakaappiin tai takkaan.
Nimetön 1.3.2012 12:58

Anonyymi
Tähän pyritään, tähän pyritään. Tuloeroja kasvatetaan jatkuvasti, niin paljon kuin kykenemme. Ihmeisiin emme kuitenkaan pysty. Olemme kuitenkin jo saavuttaneet Euroopan 2. suurimmat tuloerot!
Hiljaa hyvä tulee.. ;)
Hallitus 1.3.2012 13:01

Anonyymi
Onko tässäkin kysymys siitä Jutan ja Jykän peräänkuuluttamasta hyvinvointiyhteiskunnasta, jonka sossut+kokkarit vielä haluavat hinnalla millä hyvänsä säilyttää?

Miten mahtaa tuon elinajan ennusteen käydä?
Vai onko nykyiset ennusteet laadittu vain käynnissäolevia eläkejärjestelmä neuvotteluja silmälläpitäen.
joka tapauksessa, he 1.3.2012 13:02

Anonyymi
Itsemurhan tehneet köyhät yrittäjät ovat yleensä niitä, joista verottaja on tehnyt köyhän. Virkamiehet hakevat yrityksen ensin konkurssiin ja leipovat tästä sitten talousrikollisen. Ihmisen on vaikea kestää sellaista epäoikeudenmukaisuutta, jonka kohteeksi yrittäjä voi joutua.

Onneksi ihmisoikeustuomioistuin muuttaa mielivallan mahdollistavaa lainsäädäntöä ja virkamieskäytäntöjä. Prossi on hidas vaikka Suomi tuomitaan moninkertaisesti muihin maihin verrattuna.
Persu 1.3.2012 13:12

Anonyymi
Kannattaa siis olla rikas
Nimetön 1.3.2012 13:12

Anonyymi
Odottelen tässä niitä tavallisia kateutta tihkuvia ja katkeria vuodatuksia terveyskeskuslääkäreiden kohtuuttomista eduista ja helposta työstä...

Sana on vapaa...
Doc Holliday 1.3.2012 13:20

Anonyymi

Ainiin mutta heidän ei tarvitse huolehtia tuottavuudesta, palkankorotuksista, YT neuvotteluista, eläkkeistä tai ylipäätään yhtään mistään. Senkun kopioi virkamies papereita ja osa tungetaan tietenkin kassakaappiin tai takkaan.


Kateellisten jorinoita. Elämä on valintoja, jokainen voi halutessaan yrittää hakeutua unelmahommaan "kopiovirkamieheksi". Eri asia on, että tuleeko valituksi jne. Tähän valinnan vapauteenhan aina muistetaan vedota silloinkin, kun joku ottaa esille esim yrittäjien tolkuttoman tulotason.
Free bird 1.3.2012 13:21

Anonyymi
Terveydenhuolto mitään sairauksille mahda.
työterveydenhuoltoka 1.3.2012 13:23

Anonyymi
Velkaorjuus lisää itsemurhariskiä kaikkein merkitsevimmin.
Ei ole mukavaa olla 1.3.2012 13:39

Anonyymi
Toosi huono ennuste. Köyhä yrittäjä joka ei edes murtumaan saanut terveyskeskuksesta hoitoa. Seuraus, vakuutuskaan ei korvannut kun " ei ollut aluksi vammaa." Edes toisen silmän ja korvan toiminnan heikkeneminen "ei aiheuta yrittäjällä tarvetta tutkimukseen". Tarkoitus on varmasti "kaataa hautaan" saappaat jalassa... NE ON ERI IHMISET JOIDEN TYÖKYKYÄ HOIDETAAN .
2 x yrittäjää 1.3.2012 13:47
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä