Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia

Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
Kuntien maine työnantajana jää yritysten varjoon, Aalto-yliopiston tutkijat sanovat. Kilpailussa osaajista kuntien kannattaisi siksi uskaltaa palkita rohkeammin.
Taloussanomat
10.2.2012 19:37
Kommentit 55

Toimiva palkitseminen tekee työpaikoista houkuttelevia, minkä vuoksi kuntien kannattaisi kilpailla osaajista juuri palkitsemista kehittämällä, sanovat Aalto-yliopiston tutkijat Anu Hakonen ja Kiisa Hulkko-Nyman.

Hakosen ja Hulkko-Nymanin tuore tutkimus kertoo, että kuntien suurin ongelma on palkkataso. Bonuksien ei tosin tarvitse tarkoittaa pelkkää rahaa, vaan myös muita etuja kannattaa visioida, tutkimuksen tiedotteessa kerrotaan.

Monissa kunnissa palkitseminen on koettu pakolliseksi pahaksi, jota tehdään vain työehtosopimuksen velvoittamana. Bonuksista saisi kuitenkin houkuttelevampia tekemällä niistä oman organisaation näköisiä. Lisäksi esimiehille pitäisi antaa riittävästi valtaa jakaa esimerkiksi palkankorotuksia paremmin suoriutuville työntekijöille.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (55)

Huono 0
Palkitseminen johtaa laiminlyönteihin.
Kok ja Sdp = maanpetos
Kunta-ala kyllä jakaa bonuksia avokätisesti. Monelle kunnan johtajalle ja byrokraatille koko työpaikka ja palkka ovat pelkkää bonusta. Hyväveli hoitaa!
Kofka
Meidän firmassa bonukset ovat johtaneet käsittämättömän typeriin päätöksiin, sillä bonukset laukeavat tuloskorttiin kirjoitettujen ehtojen toteutumisen myötä. Näitä ehtoja sitten toteutetaan keinoja kaihtamatta ja järjen ääntä kuuntelematta.

Samaa olen kuullut muistakin firmoista.

Tätäkö sitten pitäisi tuoda julkiselle sektorillekin?
Höpö höpö
Taitaa olla proffat ihan ulalla:))
Aila
Vai vielä bonuksia... %¤#&%#%

Tuhlaavat rahaa holtittomasti eri tahot kunnissa aina vuoden lopussa jos ylijäämää ettei seuraavaa budjettia karsita. Voisin näistä kertoa montakin tarinaa mutta...
ahahaa
Joka kunnassa oleva ABC-asema, hoitaa näennäisesti ja mukamas tämän bonusten jakamisen!
Kääk!
Taitaa olla proffat ihan ulalla:))

Suomesta pitäisi karsia yliopistoja ja proffia kovalla kädellä. Moni yrittää pakosta "tutkia" jotain ja saada lentäviä otsikoita. Aalto-yliopistostakin puolet porkusta pihalle niin saataisiin jotain järkeä touhuun!
Kofka
No johan on tutkijoilla Anu ja Kiisa villit unelmat. Minä kun olen ymmärtänyt että kunnilla on matti kukkarossa. Se taas tarkoittaa että kuntien työntekijöiden PALKKOJA TULISI LEIKATA kautta linjan vähintään 5-10 %. No tämähän ei taida vielä onnistua joten kohta saadaan kuulla VERONKOROTUKSISTA.
Kunta-alalle palkka-ale !
Huono 1
Suomessa kaikki elävät bonuksilla, toivottavasti kohta kaikki ilman töitä, ei pyyhitte toisienne pyllyjä.
Virkasuhteet tulisi muuntaa vapaaehtoistyöksi. Byrokraatit kun saavat ihan riittävästi kiksejä kansan kyykyttämisestä.
Vai vielä palkkaa.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

09:18Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan
06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
New York
Melko pilvistä, ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949