Nämä olisivat parhaat syyt jatkaa työelämässä
Vastikään eläkkeelle jääneistä yli puolet olisi halukas jatkamaan töissä, työeläkeyhtiö Ilmarisen teettämästä tutkimuksesta selviää. Eniten työhalukkuutta oli 64-vuotiaiden tai sitä vanhempien vastaajien joukossa.
Lähes puolet koki, että he myös jaksaisivat jatkaa työelämässä hyvin. Eniten työkykyiseksi itsensä kokevia oli niissä, jotka olivat työskennelleet toimihenkilöinä.
Työnteon mahdollisen jatkamisen tärkeimmät syyt olisivat kiinnostava työ ja tulotason parantaminen. Yli 3 000 euroa kuukaudessa tienanneiden joukossa työn kiinnostavuus olisi tulotason parantamista suurempi motiivi tehdä töitä eläkkeellä.
Paras keino pidentää työuria olisi vastaajien mielestä se, että työelämää muokattaisiin iäkkäille sopivammaksi.
Moni tutkimukseen osallistunut olisi ollut valmis jatkamaan töissä vielä vuoden, jos heillä olisi ollut mahdollisuus siirtyä kevyempiin työtehtäviin tai lyhennettyyn työaikaan. Töissä jatkamista olisi motivoinut myös iäkkäiden työntekijöiden suurempi arvostus työpaikalla.
– Myös työnantajien olisi todella sitouduttava työuratalkoisiin, jotta seniorit voisivat jatkaa työssä mahdollisimman pitkään, Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander sanoo tiedotteessa.
Vanhuuseläkkeen ikärajan nostamista piti parhaana keinona vain seitsemän prosenttia vastaajista.
Kyselyyn vastasi runsaat 600 ihmistä, jotka saivat Ilmarisesta vanhuuseläkepäätöksen viime lokakuun ja tämän vuoden tammikuun välisenä aikana. Vastaajat olivat 62–68-vuotiaita.

















Kommentit (85)
Muutin Thaimaahan, pitäkää työuranne ja veronne!
Ps. Tulen hakemaan minimi kansaneläkkeeni 25 v päästä.