Syrjäytymisen ytimessä kymmeniä tuhansia nuoria
Syrjäytymisen kovassa ytimessä on 32 500 ulkopuolista nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi. He ovat nuoria, jotka eivät näy missään tilastoissa. Kukaan ei tarkkaan tiedä keitä he ovat ja mitä he tekevät.
Näin sanoo Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä Elinkeinoelämän valtuuskunnalle (EVA) tekemässään ”Hukassa – Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?” -raportissa.
Raportin mukaan näiden ulkopuolisten nuorten paikantamisella on kiire. Ensisijainen keino ehkäistä syrjäytymistä on koulutus, sillä ulkopuolisiksi tai työttömiksi päätyneistä nuorista 80 prosenttia ei myöhemminkään suorita perusastetta korkeampaa tutkintoa.
Raportti kertoo, että syrjäytyneitä 15–29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä 51 300 eli viisi prosenttia kaikista tämänikäisistä nuorista. Syrjäytyneistä nuorista työttömiä työnhakijoita oli 18 800 ja muita työvoiman ulkopuolisia 32 500.
Syrjäytyneiksi luokitellaan sellaiset työvoiman ja opiskelun ulkopuoliset nuoret, joilla ei ole peruskoulun lisäksi muuta koulutusta.
Syrjäytyneitä nuorista lähes neljännes on maahanmuuttajataustaisia.
– Vieraskielisistä kouluttamattomista nuorista joka kolmas on syrjäytynyt – kantaväestöön kuuluvista syrjässä on joka kahdeksas. Syrjäytyminen on siis läheisesti myös maahanmuuttoon ja kotouttamiseen liittyvä ongelma, johon on tartuttava pikaisesti, Myrskylä sanoo raportissa.
Hänen mukaansa yleisestä mielikuvasta poiketen nuorten syrjäytyminen on lisääntynyt viime vuosina vain vähän.
– On myös huomioitava, että vaikka syrjäytyneiden määrä on pysynyt suhteellisen tasaisena, eivät syrjäytyneet ole vuodesta toiseen samoja henkilöitä. Viiden vuoden kuluessa 60 prosenttia syrjäytyneistä nuorista siirtyy töihin tai opiskelemaan, 40 prosenttia pysyy syrjäytyneenä.













