"Kolme viikkoa Starbucksissa oli elämäni rankin työ"

"Minun oli pakko saada osa-aikatyö, jotta pysyisin maksamaan vuokrani. Niinpä laadin yhteenvedon työkokemuksestani ja kävin viemässä hakemuksen lähes 30 Starbucks-kahvilaan Manhattanilla ja Brooklynissä", Aimee Groth kirjoittaa Business Insiderissa.

"Vain yksi kahvilanpitäjä soitti takaisin. Hän tarjosi minulle työtä kymmenen dollarin tuntipalkalla. Jos työskentelisin osa-aikaisesti vähintään kolme kuukautta, pääsisin yhtiön terveysvakuutuksen piiriin.

Ensimmäinen työpäiväni oli helppo. Silloin en vielä tiennyt, että kahvila sijaitsi Brooklynin vilkkaimman metroaseman vieressä. Katselimme muutaman muun harjoittelijan kanssa videon, jolla Starbucksin toimitusjohtaja puhui. Lisäksi meidän piti koemaistaa kahvilan kahvia ja teetä – tarkoitus oli, että muistamme ne jatkossa kaikki ja hallitsemme myös ne kymmenet mausteet, joita kahviin voi pyytää.

Yritimme ensimmäisen päivän aikana myös opetella juomien valmistamista, mutta se oli hankalaa, koska tiskin takana ei ollut tilaa harjoittelulle. Paikalla oli jatkuvasti useita ihmisiä, huutelemassa tilauksia, valmistamassa juomia ja pyytämässä väistymään pois tieltä. Lisäksi ainakin kymmenen asiakasta odotti jatkuvasti juomiaan. Ensimmäinen todellinen työvuoroni alkoi kello 7.30 ja oli järkyttävä. Työtä tehdään valtavalla vauhdilla, mutta asiakkaiden ei ole tarkoitus nähdä kiirettä. Aamun ruuhkatuntien aikana palvelimme noin 110 ihmistä puolessa tunnissa ja meitä oli töissä 7 työntekijää.

Koska minä ja muut vuorossa olleet uudet työntekijät emme mitenkään päivän koulutuksen perusteella pystyneet muistamaan kaikki tilattavia juomia ja niiden valmistusta hoidimme kaiken muun. Siis suodatinkahvin, muistaen kuka tilasi kofeiinitonta, kuka kevyttä, kuka mitäkin paahtoa, toimittaen juomia eteenpäin yhtiön minuuttiohjelman mukaan (kahvi pitää toimittaa tietyssä ajassa) ja vahdimme, ettei yksikään kahvipannu ollut seissyt pidempään kuin puoli tuntia, koska sen jälkeen kahvi ei ole enää tuoretta. Lisäksi teimme muita juomia (sinun on muistettava koko juomavalikoima ja ymmärrettävä asiakkaiden "juomaslangia"), pidimme silmällä, että ruokia on tarpeeksi tarjolla ja vahdimme uuneja.

Minun teki sekä mieli muistuttaa muille työntekijöille, että hekin ovat joskus olleet harjoittelijoita että sanoa asiakkaille, että olen ylikoulutettu tehtävään. Samalla toivoin, että asiakkaat näkisivät minut kadulla normaalivaatteissani eivätkä "kahvilauniformussa".

Kolmantena päivänä pomoni käski minun ja toisen harjoittelijan – joka myöhemmin lähti kymmenen minuutin tauolle eikä koskaan palannut – siivota vessoja. Se ei ollut ihan niin kamalaa kuin olin ajatellut, mutta jälleen kerran opin nopeasti nielemään ylpeyteni.

Kahdeksan tunnin aikana saimme kaksi 10 minuutin taukoa ja yhden palkattoman puolen tunnin tauon. Tauon aikana ehti joko käydä vessassa (sinne oli aina jono), nopeasti syödä eväät (aikaa ei koskaan ollut tarpeeksi, että olisi jonottanut asiakkaiden kanssa ja ostanut jotain kahvilasta) tai soittaa puhelun. Jos oikein onnisti, pääsit istumaan sille yhdelle tuolille, joka oli taukohuoneessa.

Työkavereistani ja pomoistani osa oli vaativia, valtaosa oli mukavia. Useammin kuin kerran mennessäni taukohuoneeseen siellä oli joku itkemässä.

Lopulta ilmoitin pomolleni, että olen saanut uuden kokopäivätyön, mutta voin jatkaa kahvilassa kunnes työni lehdessä alkaa. Seuraavana päivänä nimeni oli kadonnut työvuorolistoista.

Monille ihmisille tämäntapainen palvelutyö ei ole ohimenevä vaihe, jolla hankitaan lisärahaa. Haluan nostaa hattuani kaikille heille – erityisesti niille ihmisille, jotka selviytyvät siitä valittamatta."