Maittaisivatko pikku nokoset? Tämä auttaa, tämä ei
On joulukuinen aamu, työpäivä toimistolla on alkamassa. Eletään taas niitä aikoja, jolloin aamulla töihin lähtiessä on pimeää ja töistä kotiin palatessa on taas pimeää. Työpäiväkin vietetään ilman auringonvaloa keinovalon loisteessa.
Liikunnan ja valon vaikutuksesta mielialaan väitelleen Hyksin psykiatrian erikoislääkärin Sami Leppämäen mukaan jopa 10–15 prosenttia suomalaisista kärsii kaamosoireista, jotka aiheuttavat haittaa toimintakyvylle tai jaksamiselle yleensä.
– Lähes jokaiseen pimeä vuodenaika vaikuttaa jollain tavalla, Leppämäki kertoo.
Mikä sitten neuvoksi, kun mieli on apea ja mikään ei huvita, jatkuva väsymys vaivaa, vaikka nukkuukin aiempaa enemmän, suklaata, pullaa ja muuta makeata kuluu, puntari ulvahtelee lisäkilojen alla ja pahaa oloa tulee tiuskittua niin työkavereille kuin perheenjäsenillekin.
Taloussanomat pyysi psykiatrian erikoislääkäri Leppämäkeä arvioimaan, mitkä keinoista toimivat ja mitkä eivät.
Kirkasvalon tai sarastuslampun käyttö
– Molempia on tutkittu, toimivat kaamosoireilun hoidossa.
Korvavalohoito
– Lisää tutkimuksia kaivataan. Korvavalo on korvien kautta aivoihin ohjattavaa kirkasvaloa.
Suklaa, piparkakut, banaani, lakritsa tai olut
– Nämä ovat monille "itselääkintää", mutta liiallisella käytöllä saattaa olla haittoja! Kaamosoireilevat yleensä piristyvät hiilihydraateista hetkellisesti, mutta pitkäaikainen käyttö saattaa johtaa esimerkiksi painonnousuun, mikä on tavallinen kaamosoire.
Lisää d-vitamiinia tai kalaöljyä
– Ei selvää näyttöä, mutta ei haittaakaan.
Superruuat ja ruokavaliomuutokset
– Ei näyttöä kaamosoireiden suhteen.
Melatoniini
– Ei näyttöä tehosta kaamosoireilun suhteen, mutta saattaa korjata unirytmiä.
Etelänmatka
– Tieteellistä näyttöä ei ole, mutta auringonvalo on luonnollisesti paras hoito kaamosoireilevalle eli siitä on hyötyä.
Ulkona liikkuminen
– Lyhytkin aika auringossa auttaa. Liikunta valoisana aikana olisi tehokkainta. Liikunta myös yksinään on tehokas hoitokeino.
Solarium
– Ei auta kaamosoireisiin.
Pitkään nukkuminen
– Jos nukuttaa, on hyvä nukkua! Hyvin monilla unentarve lisääntyy pimeänä vuodenaikana - sitä vastaan ei kannattaisi tapella.
Psyykenlääkkeet
– Kaamosmasennuksessa masennuslääkkeet voivat joskus olla tarpeen.
Sami Leppämäen vuonna 2006 julkaistun väitöskirjatutkimuksen "The effect of exercise and light on mood" keskeinen tutkimustulos oli se, että liikunta ja kirkasvalo paransivat mielialaa ja vähensivät masennusoireita.
Vähintään kaksi kertaa viikossa harrastettu fyysinen harjoittelu paransi tehokkaasti masennusoireita pimeänä vuodenaikana. Liikuntaakin tehokkaampi hoito kaamosväsymyksestä kärsivillä oli kirkasvalon käyttö.













